James Hardy ("Jim") Wilkinson (27. syyskuuta 1919 Strood, Englanti – 5. lokakuuta 1986 Teddington, Englanti) oli brittiläinen matemaatikko.^[1][2] Hänelle myönnettiin vuonna 1970 Turing-palkinto tutkimuksestaan numeeriseen analyysiin, johon liittyi erityistunnustus työhön laskennasta lineaarialgebralla sekä virheanalyysillä.^[1]

Wilkinsonista tuli toisen maailmansodan jälkeen asiantuntija matriisilaskennassa, jota on myös kutsuttu numeeriseksi lineaarialgebraksi. Hän valmistui Trinity Collegesta Cambridgesta, ja toisen maailmansodan aikana hän tutki räjähdysten lämpödynamiikkaa ja ballistiikkaa. Sodan jälkeen hän palasi Cambridgeen ja liittyi National Physical Laboratoryn henkilökuntaan (NPL). Hän työskenteli Alan Turingin kanssa elektronisen tietokoneen ongelmakohtien kanssa. Kun Turing lähti Manchesterin yliopistoon Wilkinson muiden muassa jatkoi Turingin ACE (Pilot ACE) -tietokoneen kehittämistä.^[1]

Wilkinson oli uranuurtaja vaikka ei keksinyt matriisialgoritmien virheanalyysia. Useat tieteellisen ja insinöörityön laskennat riippuvat tietyistä matriisioperaatioista, ja pyöristysvirheiden käsittely oli ilmeistä varhaisia tietokoneita suunniteltaessa yhtälöiden ja muuttujien määrien kasvaessa. Wilkinson suunnitteli Pilot ACE -tietokoneeseen kertolaskuyksikön itse, joka perustui hänen aiempaan kokemukseensa. Wilkinsonilla oli kokemusta suurista määristä yhtälöitä, joissa on suuri määrä tuntemattomia tekijöitä.^[1]

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkivaiheissa Wilkinson ei voinut julkaista tutkimuksia turvallisuusrajoituksien vuoksi. 1950-luvulta alkaen hän julkaisi yli sata artikkelia ja kaksi kirjaa: Rounding Errors in Algebraic Processes (1963) ja Algebraic Eigenvalue Problem (1965).^[2]