VOOZH about

URL: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kantatie_89

⇱ Kantatie 89 – Wikipedia


Siirry sisältöön
Wikipediasta
👁 Image
Kantatie 89
👁 Kantatien 89 reitti

Kantatien 89 reitti
Maa Suomi
Tieluokka kantatie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 104 km
Alkupiste Mieslahti
Reitti Härmänkylä
Päätepiste Vartius (104 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku kaksikaistainen
Infobox OK

Kantatie 89 on Kainuussa kulkeva kantatie. Tie alkaa valtatieltä 22 Paltamon Mieslahdessa ja kulkee Kontiomäen pohjoispuolitse Revonkannan ja Härmänkylän kautta Kuhmossa sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle, josta se jatkuu Venäjän puolelle Kostamukseen. Tien pituus on 104 kilometriä. Tie kuuluu yleiseurooppalaiseen TERN-tieverkkoon.

Tie kulkee seuraavien kuntien alueella:

Tie Paltamon Mieslahdesta Kuhmon Iivantiiraan on rakennettu 1950- ja 1960-luvuilla osana Mieslahden ja Lentiiran välistä maantietä. Osa kantatiestä 89 kuuluu niin sanottuihin Kekkosteihin. Tietä jatkettiin Iivantiirasta Vartiukseen 1970-luvulla. Tuolloin koko Mieslahden ja Vartiuksen välinen tie numeroitiin maantieksi 909. Kostamuksen kaupungin ja kaivoskombinaatin rakennustöiden aikaan vuosina 19771985 oli tien liikenne ajoittain hyvinkin vilkasta. Sittemmin tie on kuitenkin hiljentynyt. Vuoden 1996 tienumerouudistuksessa Mieslahden ja Vartiuksen välisestä tiestä tuli kantatie 89. Vuosina 20052006 tien siltoja levennettiin.[1]

  1. Kantatie 89 siltojen leventäminen Kuhmossa 9.5.2005. Tiehallinto. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 23.6.2007.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liittymät Mieslahdesta Vartiukseen
👁 Image
Kantatie (1+1), Vartiuksentie
👁 Image
Valkama 👁 Image
👁 Image
Kajaanintie
👁 Image
Kajaanintie
Oulu, Rovaniemi, Paltamo
Kajaani, Kontiomäki; 👁 Image
alkaa
👁 Image
Matkala 👁 Image
👁 Image
Viitostie
Kajaani
Kuusamo
👁 Image
Kontiomäen–Ämmänsaaren rautatie
👁 Image
Laajakankaan saha
👁 Image
Härmänmäki Härmänmäentie
Pyhännäntie
 Pyhäntä
👁 Image
👁 Image
👁 Image
Paltamon ja Ristijärven kunnanraja
👁 Image
Levämäki Levämäentie
👁 Image
Revonkanta 👁 Image
Sotkamontie
Sotkamo
Ristijärvi
👁 Image
Iso-Pyhännän silta ja tiepenger Iso-Pyhäntä
👁 Image
Tuomaanvaaran th Tuomaanvaarantie
👁 Image
Kytkinlehto Kytkinlehdontie
Peräläntie
👁 Image
Paavoahontie
👁 Image
Myllykangas Saarijärventie
👁 Image
Lamminkylä Mustavaarantie
👁 Image
👁 Image
👁 Image
Ristijärven ja Kuhmon kunnanraja
👁 Image
Kantatie (1+1), Kostamustie
👁 Image
Mieronahon th Sutintie
👁 Image
Pohjavaara Härmäjärventie
Rytisuontie
👁 Image
Arolan aseman th 9091 VR Kuormausalue
👁 Image
Härmänkylän kauppa 👁 Image
Hyrynsalmentie
Hyrynsalmi
Kuhmo
👁 Image
Kuusamonkylä Purnuntie
Nyplärintie
👁 Image
Takamaa Särkkävaarantie
Kettusärkäntie
👁 Image
Kankaanaho Linnalantie
👁 Image
9070 Kekkostie
👁 Image
Lipukkavaara Kokkovaarantie
👁 Image
Käntinsalmen th Käntinsalmentie
👁 Image
Yhdystie
👁 Image
Heinälä 👁 Image
Lentiirantie
Kuhmo, Lentiira
Suomussalmi
👁 Image
Puhakkajärvi 9123 Vartiuksentie
👁 Image
Rimminvaara Kiimavaarantie
👁 Image
Vartius 9127 Liekinvaarantie VR Kuormausalue
👁 Image
Aseman th Vartius, as.
👁 Image
Valtakunnanraja 👁 Image
päättyy
Välimatkataulukko
(km) Mieslahti
Matkala 6 Matkala
Revonkanta 22 16 Revonkanta
Härmänkylä 54 48 32 Härmänkylä
Heinilä 88 82 66 34 Heinilä
Vartius (raja) 104 98 82 50 16 Vartius (raja)
Kostamus 137 131 115 83 49 33 Kostamus
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.