Operaatio Sininen tai Tapaus Sininen (saks. Fall Blau) oli Wehrmachtin käyttämä koodinimi kesän 1942 hyökkäyssuunnitelmalle, etelän armeijaryhmän yleishyökkäykselle Etelä-Venäjällä 28. kesäkuuta – 19. elokuuta 1942, jonka tavoitteiksi Adolf Hitler oli määritellyt Volgan vesitien ja Kaukasian öljykenttien valloittamisen.^[1][2]

Elokuussa saksalaisten eteneminen pysähtyi Stalingradin edustalle Volgalla sekä Kaukasiassa. Etenemisen pysähtymiseen pääsyynä oli joukkojen jakaminen kahteen yhtäaikaiseen operaatioon, jolloin rintaman pidentyessä tarvittavia hyökkäysreservejä ei riittänyt kummankaan päätavoitteen saavuttamiseen.

Saksan pääesikunnan suunnitelmien mukaan saksalaisten joukkojen piti ensin valloittaa Volga ja jatkaa tämän jälkeen Kaukasian öljykenttiä kohti.^[3] Neuvostoliiton sodanjohto otti käyttöön kesällä 1942 uuden taktiikan, jossa aikaisemmin Josif Stalinin vaatimasta jäykästä puolustautumisesta luovuttiin ja joukot vedettiin takaisin ennen niiden joutumista nopeiden saksalaisten panssarijoukkojen motittamaksi. Saksalaisten etenemistä hidastettiin strategisesti ja maastollisesti otollisissa paikoissa rakennetuilla puolustuslinjoilla. Hitler tulkitsi tämän perääntymisen merkiksi puna-armeijan luhistumisesta ja päätti operaatio Sinisen molempien päätavoitteiden yhtäaikaista toteuttamisesta, ja lisäksi hän siirsi Keretšillä Kaukasian operaatiota varten valmiina olleen 11. armeijan Leningradin rintamalle tarkoituksena kaupungin valtaaminen. Etelän armeijaryhmä jaettiin armeijaryhmiksi A ja B, joista edellinen hyökkäsi Kaukasiaan ja jälkimmäinen jatkoi etenemistä Volgalle, kohti Stalingradia.

Tavoitteet joita varten operaatio Sininen suunniteltiin olivat:

• vallata aluetta Etelä-Venäjällä,
• saada Odessan ja Kiovan valvonta laivasto- ja ilmavoimien yksiköille,
• saada optimaaliset sää- ja maasto-olosuhteet panssareille ja motorisoiduille yksiköille Kubanin sillanpääaseman muodostamisessa Volgan länsirannalle,
• vallata Bakun raakaöljykentät,
• vallata muita Neuvostoliiton teollistuneita alueita Euroopasta.

Yhtymien jako armeijaryhmiin on epätarkka, koska yhtymiä siirrettiin tilanteen mukaan rintamalta toiselle.

Lähteet:^[4][5][6]

• Armeijaryhmä A Kaukasuksella, komentaja Wilhelm List
  • 17. armeija, 150 000 miestä, 180 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä
  • 1. panssariarmeija, 220 000 miestä, 480 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä
  • Italian 8. armeija
  • 11. armeija
• Armeijaryhmä B kohti Stalingradia, komentaja Maximilian von Weichs
  • 2. armeija
  • 6. armeija, komentaja Friedrich Paulus, 330 000 miestä, 300 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä
  • 4. panssariarmeija, 200 000 miestä ja 480 panssarivaunua
  • Unkarin 2. armeija
  • Romanian 3. armeija
  • Romanian 4. armeija

Pohjoisesta etelään taistelujen alkuvaiheessa.

• 5. panssariarmeija
• 60. armeija
• 40. armeija
• 13. armeija
• 6. armeija
• 21. armeija
• 63. armeija
• 4. panssariarmeija
• 62. armeija
• 1. panssariarmeija
• 64. armeija
• 57. armeija
• 51. armeija
• 24. armeija
• 37. armeija
• 12. armeija
• 18. armeija
• 56. armeija
• 47. armeija

Pääartikkeli: Voronežin taistelu

Operaatio Sininen käynnistyi 28. kesäkuuta 1942 Saksan 2. ja 6. armeijan sekä 4. panssariarmeijan hyökätessä Neuvostoliiton Voronežin alueen joukkojen (5.PsA, 60.A, 40.A, 13.A, 6.A, 21.A, 63.A) asemiin.^[7] 6. armeija jatkoi etenemistä kohti Stalingradia, mutta ilman 4. panssariarmeijan tukea, joka oli siirretty tukemaan 1. panssariarmeijaa Donin toiselle rannalle. Panssarituen puuttuminen hidasti etenemistä ja puna-armeija ehti ryhmittyä puolustukseen kaupungin alueelle. Donin ylitettyään saksalaiset saavuttivat 23. elokuuta Volgan, mutta eteneminen pysähtyi Stalingradin kaupunkiin verisiin katutaisteluihin seuraavan kolmen kuukauden ajaksi.

Pääartikkeli: Operaatio Edelweiss ja Kaukasuksen taistelut

Rostov valloitettiin uudelleen 24. heinäkuuta 1. panssariarmeijan avustuksella, joka jatkoi tämän jälkeen hyökkäystä etelään Maikopiin. Etelässä ensimmäinen panssariarmeija saapui Kaukasuksen juurelle ja Malkajoelle. Elokuun lopulla romanialaiset vuoristojoukot liittyivät hyökkäyskärkeen ja Romanian 3. ja 4. armeija siirrettiin Stalingradin ympäristöön niiden ensin puhdistettua Asovan alueen. Tämän tarkoituksena oli vapauttaa saksalaisia joukkoja varsinaiseen hyökkäystoimintaan. Eteneminen Kaukasiassa pysähtyi, kun saksalaiset eivät onnistuneet etenemään Malgobekista kohti Groznyia, joka oli heidän päätavoitteenaan. Hyökkäyksen kärjessä oli suomalainen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoona.^[8] Etenemistä koetettiin jatkaa kääntämällä hyökkäyksen suuntaa kohti etelää ylittämällä Malkajoki lokakuun lopussa ja etenemällä Pohjois-Ossetiaan.

Pääartikkeli: Stalingradin taistelu

Saksalaiset joukot eivät onnistuneet työntämään puna-armeijan joukkoja kokonaan Volgan itärannalle vaikka Saksan joukot saivat haltuunsa 90 prosenttia kaupungin alueesta. Saksan joukkojen hyökkäys painoi venäläiset puolustautujat kahteen pieneen, noin 100 metriä syvään, sillanpäähän Volgan länsirantaan. Venäjän sodanjohto oli päättänyt vetäytymisen loppuvan tähän, kaupungin vapauttamiseen valittiin hyvät johtajat ja riittävä määrä joukkoja reservistä. Erityisen verisiä olivat taistelut Punainen lokakuu -terästehtaan ja Dzeržinski-traktoritehtaan sekä Mamajevin kurgaani -kukkulan hallinnasta.

Pääartikkeli: Operaatio Uranus

Stalingradiin edenneet Saksan joukot jäivät mottiin, kun venäläiset hyökkäsivät kaupungin luoteispuolella Pauluksen joukkojen heikoimman renkaan, romanialaisarmeijan, kimppuun 19. marraskuuta. Seuraavana päivänä venäläiset mursivat kaupungin eteläpuolella romanialaisten puolustaman rintamakaistan. Motti sulkeutui 23. marraskuuta 1942 ja laukesi 31. tammikuuta 1943.^lähde?

Kaukasian operaation akilleenkantapääksi muodostuivat huoltolinjat, jotka olivat venyneet Kaukasiassa äärirajoilleen. Marraskuun ensimmäisellä viikolla panssarikärki lyötiin takaisin Ordžonikidzen kaupungissa ja joukkojen oli peräännyttävä. Etenemisen pysähtymiseen sekä Kaukasiassa että Volgalla oli pääsyynä joukkojen jakaminen kahteen yhtäaikaiseen operaatioon, jolloin rintaman pidentyessä tarvittavia hyökkäysreservejä ei riittänyt kummankaan päätavoitteen saavuttamiseen.^lähde?

• Woods, Timothy; Wiest, Andrew A.; Barbier, M. K.: Strategy and Tactics Infantry Warfare. Zenith Imprint, 2002. ISBN 0760314012 (englanniksi)
• Shirer, William L.: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho II: Kansallissosialistisen Saksan historia. Helsinki: Gummerus, 2001. ISBN 951-20-4601-6
• Crawford, Steve: Saksan itärintama 1941-45: tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä. Gummerus, 2006. ISBN 951-20-6816-8
• Clark, Alan: Barbarossa. Quill, 1985. ISBN 0-688-04268-6
• McCarthy, Peter & Syron, Mike: Panzerkrieg. Robinson, 2002. ISBN 1-84119-800-5
• Bauer, Eddy; Papunen, Pentti (toim.): Toinen maailmansota: 2.osa. Suomentanut Mikko Kilpi. WSOY, 1974. ISBN 951-0-05842-4

• Paul Carell: Marssi Venäjälle. Jyväskylä: Gummerus, 1964.
• Carell, Paul: Poltettu maa. Gummerus, 1967.
• Unto Parvilahti: Terekille ja takaisin. Helsinki: Otava, 1958.
• Konstantin Rokossovski: Sotilaan velvollisuus. Moskova: Progress, 1982.