VOOZH about

URL: https://fi.wikipedia.org/wiki/Osaluku

⇱ Osaluku – Wikipedia


Siirry sisältöön
Wikipediasta

Osaluku eli tilan osaluku (ruots. lägenhetens andelstal) on Suomessa ollut kiinteistörekisteriin (aiemmin maarekisteriin) merkityn tilan osuus siitä talonumerosta, josta tila on muodostettu. Talon sisällä lohkomisten ja halkomisten kautta syntyneiden tilojen osalukujen summa on ollut yksi.[1]

Erilajisista kiinteistöistä vain tiloilla on voinut olla osaluku.[1]

Tilan osalukua ei ole enää laskettu osittamistoimitusten (halkomisten ja lohkomisten) yhteydessä vuoden 1997 alusta alkaen. Osaluvun suurin merkitys katosi 1920-luvulla, kun maaverosta luovuttiin. Sen jälkeen osaluvulla on ollut merkitystä kylän yhteisiksi jääneiden alueiden osuuksia selvitettäessä.[1]

Osaluku on eri käsite kuin osakkuusluku tai osuusluku, jolla tarkoitetaan kiinteistön osuutta yhteisiin alueisiin.lähde?

Osaluvun määritelmiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1952 jakoasetuksen 146 §:n mukaan maarekisteriin oli merkittävä ”tilan osuus koko talosta”,[2] ja tämä sama säännös on kirjoitettu vuoden 1977 muutoksessa muotoon ”tilan osaluku”.[3]

Vuodelta 1938 olevassa lakiasiain käsikirjassa selitetään, että halkominen tarkoittaa maatilan jakamista määrättyjen osalukujen eli murto-osien perusteella useampiin sekä yksityisoikeudellisesti että kameraalisesti itsenäisiin tiloihin, jolla kullakin on oma rekisterinumero (maarekisterissä), oma manttaali, mikäli sellainen oli emätilalla, ja oma vero.[4]

Nykysuomen sanakirjassa osaluku on ”luku, joka ilmaisee tilan suhdetta alkuperäiseen kantatilaan, maakirjataloon”.[5]

  1. a b c Majamaa, Vesa & Markkula, Markku: Kiinteistönmuodostamislaki, s. 231. Edita, 2016. ISBN 978-951-37-6927-7
  2. Jakoasetus (407/1952), 146 § Finlex. 28.11.1952. Edita. Viitattu 16.9.2012.
  3. Asetus jakoasetuksen muuttamisesta (138/1977) Finlex. 4.2.1977. Edita. Viitattu 16.9.2012.
  4. Hakkila, Esko (toim.): ”Halkominen”, Lakiasiain käsikirja, s. 178. Porvoo: WSOY, 1938.
  5. Nykysuomen sanakirja. (Osa IV, sivu 107) Porvoo: WSOY, 1966.