imperatiivi (5)

1. (kielitiede) tapaluokka, joka ilmaisee toiminnan käsketyksi, kehotetuksi tai toivotuksi. Sen tunnus suomessa vaihtelee persoonittain: Yksikön toinen on kirjoitusasultaan tunnukseton, mutta ääntöasussa esiintyy jäännöslopuke /ˣ/, monikon ensimmäisessä ja toisessa tunnus on -kaa tai -kää vokaalisoinnun mukaisesti, yksikön ja monikon kolmannessa tunnus taas on -ko tai -kö vokaalisoinnun mukaan.

   Unkarin kielessä on yksikön ensimmäisen persoonan imperatiivimuoto, mutta suomessa sellaista ei ole.

   ”Kudo” on kutoa-verbin imperatiivin yksikön toisen persoonan preesens.

   Monet ujostelevat käyttää suomen kielen aktiivin monikon ensimmäisen persoonan imperatiivimuotoa lähtekäämme ja korvaavat sen passiivimuodolla lähdetään.

   Moduksen perfekti on yleinen runoteksteissä.

2. (filosofia) kategorinen imperatiivi