Analyysi: Presidentti Stubb puhui tosissaan Venäjä-suhteiden avaamisesta – tässä on syy, jota moni ei halua kuulla

– Meidän pitää myös suomalaisina ajatella sitä seuraavaa, siis strategista vaihetta. Me pysymme Venäjän naapureina. Naapureiden kanssa pitää olla toimivat suhteet, sanoi tasavallan presidentti Alexander Stubb Kultaranta-keskustelujen päätteeksi pitämässään puheessa.

Stubb alkoi valmistella suomalaisia ensimmäistä kertaa Venäjä-suhteiden avaamiseen reilu vuosi sitten. Viime viikolla Kultaranta-keskusteluissa hän kertoi toivovansa, että asiantuntijapaneeli pohtisi etenkin sitä, miltä tuo keskusteluyhteyden avaaminen voisi näyttää.

Kun Stubbilta kysyttiin tarkemmin keskustelemisesta Venäjän kanssa, hän vastasi, että ”jonkinnäköinen kontakti” kannattaa ottaa jo seuraavien kahden kuukauden aikana. Jos EU ei avaa yhteyttä, sen voisivat tehdä Saksa, Ranska, Britannia, Italia ja Puola.

Miksi tästä puhutaan juuri nyt ja millainen Suomen Venäjä-suhde olisi tulevaisuudessa?

Näihin kysymyksiin pohditaan tässä analyysissa vastauksia.

On selvää, että keskivertosuomalaista pelkkä ajatus Venäjä-suhteiden avaamisesta todennäköisesti puistattaa.

Meitä painaa historiallinen taakka ja trauma, mutta sen lisäksi itäraja on ollut kiinni marraskuusta 2023 lähtien. Emme ole joutuneet kohtaamaan itärajaa ylittäviä venäläisiä turisteja lähes kuuteen vuoteen, sillä tätä ennen elimme korona-aikaa ja rajaliikenne oli minimissä. Rajanaapureina Suomi ja Venäjä ovat myös tällä hetkellä täysin eri asetelmissa kuin silloin, kun raja oli vielä normaalisti auki.

Miksi tästä puhutaan nyt?

Ukrainalla menee nyt rintamalla paremmin ja Venäjä tiedostaa sen. Ukrainan intressissä on päättää sota, toki itselleen mahdollisimman hyvällä lopputuloksella.

Lisäksi Yhdysvaltain välivaalit lähestyvät ja Venäjän näkökulmasta maan presidentin Donald Trumpin hallinnolla on ennen välivaaleja parhaat mahdollisuudet vaikuttaa rauhan syntymiseen.

Keskusteluyhteyksien avaamisesta on alettu puhua tosissaan viimeistään sen jälkeen, kun Euroopalle kävi rumalla tavalla selväksi, että se on sivussa asioista, joista sen pitäisi olla päättämässä – siis omasta turvallisuudestaan. Syy puheelle keskusteluyhteyksien avaamisesta on strateginen: jos Yhdysvallat ylläpitää tiiviitä suhteita Venäjään, täytyy myös Euroopan tehdä osansa, tai se jää ulkopuolelle.

Tätä varten presidentin on täytynyt alkaa valmistella kansaa siihen, että yhteyksiä ryhdytään jossain vaiheessa avaamaan. Tämä voi tapahtua tänä vuonna, mutta mikään ei ole varmaa.

Millainen Suomen ja Venäjän suhde olisi sodan jälkeen?

Monella tapaa erilainen kuin ennen, mutta on oltava realisti ja myönnettävä, että myös joitakin entisiä elementtejä palautuisi.

Aloitetaan tarkastelemalla Suomen ja Venäjän strategisia positioita.

Ennen vuotta 2022 Venäjä oli vielä mukana eurooppalaisissa pöydissä. Vladimir Putinia odotettiin kokouksiin tuntitolkulla ja maan suhteet Euroopan itäisiin maihin, myös Suomeen, olivat jo taloudellisesti merkitykselliset. Suomi oli perinteisesti pitänyt idänsuhteitaan tärkeinä, eikä Natoon liittymisestä keskusteltu vakavasti.

Vuonna 2026 todellisuus on monella tavalla toisenlainen.

Suomi on Naton jäsen ja linjannut strategisesti jo puolustusselonteossaan, että se vahvistaa suhteitaan Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Näitä suhteita on vahvistettu vuodesta 2022 alkaen, eli jo neljän vuoden ajan.

Venäjä jakaa lähes 1 300 kilometrin mittaisen Suomen itärajan nykyisin koko Naton kanssa. Venäjän turvallisuusajattelu on perustunut pitkään siihen, että niin sanotun suurvallan ja vihollisen välissä on puskurialueita. Nyt iso osa sen käsittämistä puskureista kuuluu Natoon.

Nato siis ulottuu nykyisin lähes koko Venäjän länsirajalle. Eurooppaa aseistautuu, lännen tiedustelukyky kasvaa ja Ukraina auttaa Eurooppaa oppimaan Venäjän kyvykkyyksistä. Aiemmin Venäjä saattoi myös luottaa maantieteelliseen syvyyteensä, mutta nyt kehittynyt teknologia, kuten droonit, mahdollistavat hyökkäykset syvälle Venäjälle.

Venäjä tulee myös tulevaisuudessa varmasti keskittämään isomman määrän sotilaita Suomen itärajan läheisyyteen kuin aiemmin.

Tässä siis on se lähtöasetelma.

Kun Suomi alkaa jossain vaiheessa avata keskusteluyhteyttä Venäjän kanssa, se tekee sen Yhdysvaltojen suuntaan nojaavana Nato-maana. Jo tämä eroaa merkittävästi menneisyyden Suomesta siinä, miten määrittelemme tulevaisuudessa Venäjä-politiikkamme.

Vaikka tällä hetkellä puhutaan Euroopan korkeasta edustajasta, on samalla selvää, että jokaisella maalla täytyy olla tulevaisuudessa myös kahdenväliset suhteet. Tämä on jotain, mitä ei valitettavasti voi myöskään Suomessa välttää.

Kun rauha Ukrainaan tulee ja Eurooppa alkaa purkaa pakotteitaan asteittain, joutuu valtiojohto väistämättä tarkastelemaan myös suljetun Suomen itärajan avaamista. Todennäköisesti ensimmäisenä käynnistyisi tavaraliikenne, sen jälkeen diplomaatit ja viimeisenä turistit. Suomessa monesti unohdetaan, että tällä hetkellä raja on edelleen auki esimerkiksi Virossa ja myös Euroopassa on venäläisiä turisteja.

Asiallisesti suhteiden avaaminen ei välttämättä olisi valtiojohdon tasolla niin vaikeaa, mutta suurin kamppailu käydään kansalaisten mielissä.

On rehellistä myöntää, että päättäjillä on valtavan vaikea tehtävä valmistella kansalaiset joskus tulevaisuudessa siihen, että rajan yli tulisi venäläisiä, jotka ovat olleet rintamalla tappamassa ukrainalaisia. Tämä on oman kansallisen talvi- ja jatkosodan traumamme päälle iso rasti käsiteltäväksi.

Jos siis ajatellaan vuoden 2026 Venäjää ja Suomea, ovat maat hyvin erilaiset kuin vuosia aiemmin. Suomi ei myöskään avaisi keskusteluyhteyksiä ensimmäisenä, vaan tekisi sen strategisesti ja koordinoidusti Euroopan kanssa.

On myöskään vaikea nähdä, että tasavallan presidentti tekisi ensimmäisiä keskusteluja Venäjän suuntaan yksin. Todennäköisesti se tapahtuisi jonkin pohjoismaisen kollegan kanssa yhdessä.

Euroopan tasolla keskusteluyhteyden avaamisen perusperiaatteena täytyy olla, että dialogi on väline, ei päämäärä. Keskustelu on hyödyllistä, mutta sen täytyy olla strategista ja tapahtua niin, että Venäjä saa mahdollisimman vähän diplomaattisia voittoja.

Ratkaiseva tekijä on lisäksi Euroopan yhtenäisyys. Jos Euroopalla ei ole suhteista yhtenäistä näkemystä, voi Kreml käyttää sisäisiä erimielisyyksiä hyväkseen. Toisaalta ilman yhtenäisyyttä Euroopan vaikutusvalta neuvottelupöydässä ja sodanjälkeisessä maailmanjärjestyksessä heikkenee.

Tulevaisuudessa Venäjä on nähtävä sellaisena kuin se on. Venäjä ei käyttäydy kuin länsimaiset valtiot, eikä Eurooppa voi enää analysoida Venäjää omien toiveidensa kautta. Venäjä ei muutu, kun Putin poistuu vallasta.

Isoja kysymyksiä ja hyvin vaikeita ratkaisuja on siis edessä.

Vielä nyt ei ole merkkejä siitä, että rauha Ukrainaan tulee lähiaikoina. Trump kuitenkin ilmoitti maanantaina, että Iranin kanssa on saatu sopimus valmiiksi. Voisi siis kuvitella, että kun Trump on saanut diilin toisaalla, kääntyisi hänen katseensa taas Ukrainaan ainakin osittain.

Maanantaina Trump ilmoittikin Yhdysvaltojen keskittyvän nyt Ukrainan sodan lopettamiseen.

Ennen minkään virallisen keskusteluyhteyden avaamista prioriteettilistan kärjessä on kuitenkin saada Ukrainaan mahdollisimman oikeudenmukainen rauha.

Presidentti Martti Ahtisaari on sanonut pitävänsä kansainvälisen yhteisön häpeänä sitä, että niin monien konfliktien on annettu jäätyä, eikä niitä ole pyritty vakavasti ratkaisemaan.

Tämä on ensimmäinen asia, josta pitää nyt lähteä liikkeelle.