VOOZH about

URL: https://yle.fi/a/3-10647590

⇱ Ainakin 40 poliisia kuoli pommi-iskussa Intian Kashmirissa | Yle


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön

Ainakin 40 puolisotilaallisten poliisijoukkojen jäsentä kuoli pommi-iskussa Intian Kashmirissa torstaina, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Paikallinen poliisi kertoi BBC:lle, että räjähteillä täytetty auto oli ajanut päin puolisotilaallisia joukkoja kuljettanutta bussia Kashmirin pääkaupungin Srinagarin lähettyvillä.

Itsemurhaiskun tekijäksi ilmoittautui pakistanilainen islamistiryhmä Jaïsh-e-Mohammad. Isku oli verisin vuonna 1989 alkaneiden Intian-vastaisten kapinoiden alkamisen jälkeen. BBC:n mukaan Kashmirin alueella on tehty ainakin kymmenen itsemurhaiskua viimeisen 30 vuoden aikana.

Intia ja Pakistan ovat kiistelleet Kashmirin alueesta vuodesta 1947 lähtien, jolloin maat itsenäistyivät. Maiden välille on syttynyt sota kolme kertaa.