– Mitä milleniaalit edes ovat? Ilmeisesti kuulun heihin syntymävuoteni perusteella, mutten tiedä, mikä se porukka on, ihmettelee Mohamed Mbougar Sarr.
Senegalissa vuonna 1990 syntynyt kirjailija hymyilee hiukan vaivautuneesti helsinkiläisen hotellin divaanimaisessa nojatuolissa ja naurahtaa:
– Tunnen itseni samanaikaisesti vanhaksi sieluksi ja lapseksi.
Nykyään Pariisissa asuva Sarr on saapunut edellisenä päivänä Krakovasta yhdestä Euroopan suurimmasta kirjallisuustapahtumasta suoraan Helsingin kirjamessujen päälavalle. Täällä pohjolassakin kirjailijan eteen muodostui 40-metrinen jono nimikirjoituksen pyytäjistä. Maailmankirjallisuuden uusi tähti on syntynyt.
Sarr matkustaa ympäri maailmaa romaaninsa Miesten syvimmät salaisuudet (Gummerus) takia. Väsyneeltä hän ei vaikuta. Vaikka lentokentät uuvuttavat, ihmisten kohtaamisesta saa virtaa.
32-vuotias kirjailija voitti viime vuonna Ranskan arvostetuimman Goncourt-kirjallisuuspalkinnon. Sarrin palkinto on historiallinen, sillä kirjailija on paitsi nuorin palkittu viiteenkymmeneen vuoteen, myös ensimmäinen palkinnon saanut Saharan etelänpuoleisen Afrikan kirjailija.
Miesten syvimpien salaisuuksien käännösoikeudet on myyty 35 maahan ja pelkästään Ranskassa kirja on myynyt yli puoli miljoonaa. Pohjoismaista Suomi on ensimmäinen maa, jossa kirja on käännetty.
Tunnustus on rohkaissut muitakin kirjoittamaan
Palkittu romaani käsittelee terävästi ja ironisesti kysymyksiä kolonialismin jäljistä, maailmankirjallisuudesta, kritiikistä sekä plagioinnista. Se myös nauraa ranskalaiselle kirjalliselle eliitille.
Ironista on, että Goncourt-palkinnon saatuaan Sarrista tuli osa piirejä. Sen kirjailija myös myöntää. Hän sanoo yrittävänsä olla antamatta palkinnolle liian suurta merkitystä.
– Kun pääsen takaisin kirjoittamisen ääreen, unohdan varmasti pian palkinnon. Kun kirjoittaa, pitää keskittyä juoneen, kieleen, rytmiin ja rakenteisiin. Se on aina yhtä vaikeaa, kuuluu eliittiin tai ei.
Vaikka palkitussa romaanissa vinoillaan piireille ja eliitille, Sarr näkee tunnustuksessa myös hyötyä. Hänen palkitsemisessaan on poliittinen taso. Se on rohkaissut muita kirjoittajia. Kirjailijan senegalilainen kustantaja on saanut paljon käsikirjoituksia nuorilta senegalilaisilta ja muiltakin afrikkalaisilta kirjailijoilta.
– On myös koomista, että kirja jatkaa näinkin elämistään ja itsensä kirjoittamista.
Sarr kertoo liikuttavasta kohtaamisesta eräässä hotellissa. Kirjailijaa tuli halaamaan malilainen kerrossiivooja. Nainen kertoi, miten ylpeitä hänen tuttavapiirissään ollaan Sarrista ja miten he tarvitsevat nuoren kirjailijan kaltaisiasi ihmisiä.
– Nainen koki tulleensa edustetuksi kirjallisen eliittipalkintoni myötä.
Suvun naiset ja kertomisen perinne
Sarr syntyi keskiluokkaiseen sereri-perheeseen väkiluvultaan Jyväskylän kokoisessa Diourbelin kaupungissa Dakarin suurkaupungin lähellä. Sererit ovat Senegalin toiseksi suurin etninen ryhmä ja puhuvat sererin kieltä.
Vaikka jalkapallo oli Mohamed Mbougar Sarrin ensimmäinen urahaave, hän oli myös lukeva lapsi.
Lukemisen ääreen pojan johdattivat suvun naisten kertomat perinteiset sereri-tarinat. Suulliset tarinat olivat siirtymäriitti mielikuvitukseen ja kertomiseen.
– Vain lukemalla voi tulla kirjoittajaksi, sanoo Sarr vakavana.
Afrikkalaisten naisten kertomilla tarinoilla on iso rooli myös romaanissa Miesten syvimmät salaisuudet. Niiden kautta kirja liikkuu paitsi eri ajoissa, myös erilaisissa todellisuuksissa.
Sarrin opettajat Senegalissa tunnistivat oppilaan, jolla oli intohimo lukemiseen. Kotona puhuttiin sererin kieltä, mutta Senegalissa kouluopetus on ranskaksi. Ranska opetuskielenä on kolonialistinen jäänne.
– Me senegalilaiset kirjailijat emme ole valinneet ranskaa, se on muotti johon meidät asetetaan.
– Kirjoissani puhumani kielet ovat ravinteena, pinnan alla piilevä elementti, joka näkyy kielen runollisuudessa, rytmissä ja kielikuvissa, kirjailija muotoilee.
Yksinäisestä bloggaajasta menestyskirjailijaksi
Lukion jälkeen nuori Mohamed Mbougar Sarr muutti Ranskaan opiskelemaan. Muutto oli mullistus ja teki jo nuorena kaikenlaista “raapustelleesta” Sarrista kirjailijan.
Kaikki alkoi blogista, joka oli kuin julkinen päiväkirja. Blogia kirjoittamalla aluksi yksinäinen opiskelija asemoi itseään uuteen ympäristöön.
– Paitsi että loin siinä katseen itseeni, mukana kulki myös uuden kulttuurin ja uusien ihmisten löytäminen.
Sarr julkaisi ensimmäisen romaaninsa 24-vuotiaana. Ennen romaanin julkaisua hän oli jo kirjoittanut novellin, joka voitti novellikilpailun.
Ystävät tiesivät Sarrin kirjoittavan, rohkaisivatkin, mutta ennen kaikkea kysymys oli sisäisestä pakosta. Sotilaiden vallankaappaus ja ääri-islamistinen väkivalta länsiafrikkalaisessa Malissa 2012–2013 synnytti pitkän proosan kirjoittamisen pakon.
Esikoisromaani Terre ceinte (2015) kuvaa elämää kuvitteellisessa sahelilaisessa kylässä, joka on islamististen jihadijoukkojen hallinnassa. Romaani sai Ranskassa lukuisia palkintoja.
Mohamed Mbougar Sarr on haastatteluissaan puhunut siitä, että kirjallisuus on omanlaisensa poliittinen taistelukenttä ja ihmisistä tarinoita kertoessa politiikka tulee tavalla tai toisella esiin. Hän kuuluu joihinkin järjestöihin ja toimii yhteiskunnallisesti, mutta kirjoillaan hän ei halua politikoida.
– Jos kirjoittaisin poliittinen edellä, romaanini epäonnistuisivat. Tapani käsitellä tekstiä on filosofisempi ja eksistentiaalisempi.
Keinuttelevan tekstin sylissä
Mohamed Mbougar Sarrin teksti on kerronnaltaan poikkeuksellisen runsasta. Romaanin käännöstyö jaettiin kahden ammattilaisen Marja Luoman ja Sampsa Peltosen kesken. Ei siis yllätä, että kirjailijan kieli on vivahteikasta ja rikasta kasvotustenkin. Tulkkina haastattelutilanteessa toiminut Peltonen kuulee siitä sererin ja wolofin kielen poljennon.
Olemukseltaan Sarr on vakava. Ihminen, jonka mielessä liikkuu suuria kirjallisuutta ja elämää syväluotaavia ajatuksia. Sellaisia on hänen palkitussa kirjassaankin, joka yhtälailla pursuaa ironiaa ja roisia huumoria.
Romaani on omistettu malilaiselle kirjailijalle Yambo Ouologuemille, jonka tarinaan kirjan fiktiivinen tarina osittain myös nojaa. Ouologuem julkaisi 1960-luvulla palkitun intertekstuaalisen romaanin, jota alettiin syyttää plagioinnista ja kirjailija katosi 50 vuodeksi. Sarrin romaanissa samankaltainen kirja tekee maagisen vaikutuksen lukijoihin.
“Emme lainkaan uskoneet, että kirjallisuus pelastaisi maailman, sen sijaan uskoimme, että kirjallisuus oli ainoa tapa pelastautua siltä”, sanotaan romaanissa.
Missä kirjallisuuden voima piilee? Sarrin mukaan salaisuus voi olla jopa yksittäisessä kielikuvassa, yhdessä virkkeessä, joka toimii kuin ilmestys ja paljastaa jotain lukijasta.
– Hyvän tekstin lukeminen antaa meille mahdollisuuden muotoilla kysymyksiä, jotka ovat olleet meissä piilevinä sisällä, mutta emme ole niitä osanneet ilmaista, ehkä edes ajatella.
Hän puhuu siitä, miten kirjallisuuden kautta tulevassa mullistuksessa on jotain vapauttavaa; kuinka aika lukiessa saa toisenlaiset mittasuhteet, se tihenee ja syvenee sekä tuo sisäisen kokemuksen, jota eivät musiikki ja tv-sarjat voi korvata.
– Mutta lukemiseen liittyy myös musikaalista mielihyvää, kun saa olla keinuttelevan tekstin sylissä.
Sarr puhuu lukemiseen innostamisessa kotien ja koulujen roolista, mutta ehdottaa myös lapsuudestaan tuttua reseptiä: Eräänlaisena porttihuumeena voisi toimia tekstien suullisen alkuperän korostaminen. Tekstejä voisi tuoda näyttämöille, ääneen luettaviksi.
– Ehkä näin poistuisi se nuoria pelottava kirjan esineellisyys. Pitäisi edetä pienin askelin siihen, että kirja ei ole tylsyyden lähde.
Suomesta Sarr matkustaa huilaamaan päiväksi Ranskaan. Sieltä kiertue jatkuu jihadismin varjossa kamppailevaan Burkina Fasoon teatterifestivaaleille, joilla esitetään Sarrin esikoiskirjasta tehty esitys. Seuraavana ovat vuorossa ainakin Hollanti, Belgia, Meksiko ja Italia.
Mahtuuko elämään muuta?
– Ai mitä teen, kun en vastaile boomerien kysymyksiin, virnistää Sarr.
Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Osallistu keskusteluun 2. marraskuuta kello 23.00 asti.
Kuuntele Areenassa: