Koulut raottelevat taas hiljalleen oviaan tulevaan lukuvuoteen.

Aina tällaisina päivinä mediassa muistetaan ekaluokkalaiset, jotka ovat kovin symppiksiä, kun kommentoivat eka koulupäivää. Samalla varoitellaan autoilijoita, että he muistaisivat ja huomioisivat nämä pienet tiellä liikkujat. Näin toimitaan meilläkin toimituksessa. 

Mutta kuka muistaa seiskaluokkalaista?

Tuo tuleva tai jo oleva hormonipommi, teini, jota ei voisi juuri vähempää kiinnostaa, mitä annettavaa on koulun aloituspäivänä  julkistettavalla valtion budjetilla tai ylipäätään sillä, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Tuo rakastettava taivaanrannan maalari, jota ei paljon purista. Jolla ei ole huolen häivää: asioilla on tapana järjestyä. 

Paitsi jos kännykkä ei toimi eikä nettiin pääse.

Vähänkö siisttiii! Eipä vissiin! Eipä siisttii! Noin pohjoiskarjalaista seiskaa mukaillen.

Vieläkö muistat, kun olit seiskalla? Kun saatoit ihan vapautuneesti sanoa tai tehdä, mitä mieleen juolahtaa? Tai kun joku antoi ohjeita, teit juuri päinvastoin? Väittelit äänekkäästi ja intit hanakasti asiasta, josta huomasit itsekin olevasi väärässä? Muistatko?

Meillä oli tapana seiskalla käydä niin sanotusti terottamassa. Juu nou, hihaton paita päällä, lyijykynä ja terotin mukaan ja luokan edessä olevan roskakorin ääreen. Kiertoliike toi hihattomassa paidassa hauberin mukavasti esiin. Tai sen pienen pallon, joka silla paikalla silloin oli. Hauberi ylös, hauberi alas, hauberi ylös – ja sitä rataa.

Opettajassa saattoi herättää ihmetystä, kun koko luokka lähti yht'äkkiä konttaamaan pitkin lattioita. Ja herättikin. Taisipa siinä käämitkin erään kerran palaa.

Mutta kylläpä meitä kaikkia seiskoja nauratti makeasti. Tai ainakin sitä pientä poikalaumaa, joka toimi näin. Vähänkö siisttiii! Eipä vissiin! Eipä siisttii! Noin pohjoiskarjalaista seiskaa mukaillen.

Mitä jos tämän kaltaista ajattelua siirtäisi työpaikalle? Toimisimme niin kuin seiskalla? Se menisi jotenkin seuraavaan tapaan.

Psst. Hei, hei Kössi. Enää 7 tuntia 47 minuuttia töitä jäljellä.

Kun töitä jaetaan sinulle, etenet äänekkäällä linjalla ja toitotat pomolle, kuinka hemmetisti on kertynyt töitä juuri tälle päivälle. Tosiasiassa pyörit hoitelemassa omia, olennaisia juttujasi pitkin ja poikin kaupunkia. Eli tinkaat varaosaliikkeen tiskillä tuttujen myyjien kanssa Escortin elikkäs Ekkerin jarrupalojen viimeistä hintaa.

Tai avokonttorin naapurisolussa istuvalle duunikaverille alat muistutella heti aamusta, minkä verran työpäivää on vielä jäljellä.

– Psst. Hei, hei Kössi. Enää 7 tuntia 47 minuuttia töitä jäljellä.

Tätä jatkat neljän minuutin välein koko päivän ajan. Ja jatkat luonnollisesti koko viikon. Et usko, miten hele-vatan pitkältä päivä voi tuntua. Vai uskotko?

No sitten yllytät kiihkeästi työkaveriasi, että et kyllä uskalla sanoo suorassa radiolähetyksessä, että Se Kaup***** Ma*** on ihan ******. Tätä jatkat niin pitkään, että se reppana menee ja tekee sen ja mokaa. Rankasti.

Näin meillä toimittiin seiskalla. Ihan perusjuttuja.

Tällaisia kertoillen toivotan kaikille seiskaluokkalaisille oikein oikein reipashenkistä ja reipasotteista lukuvuotta!

Ja muistetaan, että kaikissa meissä asuu pikku seiskaluokkalainen. Pidetään se hengissä.

Loppuun saakka.