Yhdysvaltain oikeusministeri Jeff Sessions on ilmoittanut saapuvansa ensi tiistaina senaatin tiedustelukomitean kuultavaksi.
Sessions kertoi asiasta senaattori Richard Shelbylle osoitetussa kirjeessä, jonka sisällöstä uutisoivat esimerkiksi uutistoimistot AP ja Reuters. Niiden mukaan kirjeestä ei käy ilmi, onko kuuleminen julkinen vai tapahtuuko se suljettujen ovien takana.
Kirjeen perusteella Sessions tulee todistamaan, koska liittovaltion poliisin FBI:n entinen johtaja James Comey todisti samalle komitealle tällä viikolla. Senaatin tiedustelukomitea tutkii Venäjän väitettyä sekaantumista presidentti Donald Trumpin vaalikampanjaan.
– Herra Comeyn äskettäistä todistusta käsittelevien uutisten valossa on tärkeää, että minulla on mahdollisuus puhua näistä asioista sopivalla foorumilla, Reuters siteeraa Sessionsin kirjettä.
Comey sanoi kuulemisensa julkisen osuuden aikana, että Trump olisi valehdellut julkisuudessa useita kertoja. Comey kertoi myös kokeneensa Trumpin vaatineen häneltä uskollisuutta vastineeksi siitä, että hän saisi jatkaa FBI:n johdossa. Trumpin edustajat ovat kiistäneet nämä väitteet.
Sessions on myöntänyt tavanneensa Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään Sergei Kisljakin kaksi kertaa viime vuonna. Hän ei maininnut tapaamisia ollessaan senaatin kuultavana ennen ministerinimitystään, vaan myönsi ne vasta sen jälkeen, kun niistä oli kerrottu mediassa.
Uutiskanava CNN:n tietojen mukaan Comey olisi sanonut kuulemisensa medialta suljetussa osassa, että Sessions ja Kisljak ovat saattaneet tavata kolmannenkin kerran.
Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT
Lue myös:
CNN:n lähteet: Comeyn mukaan Sessions saattoi tavata Venäjän suurlähettilään kolmannen kerran
Trump puolustaa arvostelun kohteeksi joutunutta oikeusministeriään: "Hänellä on täysi luottamukseni"
