Kysyimme yleisöltä palmusunnuntaina kokemuksia ja muistoja virpomisesta. Virpomiseen kuuluu loru ”vitsa sulle, palkka mulle”, mutta palkan sisältö on kertomusten perusteella vaihdellut melkoisestikin.

Oudoimmiksi ja hassuimmiksi koettuja virpomispalkkoja ovat olleet vastausten mukaan esimerkiksi appelsiini, tuore ruisleipä, rintasokeri, raaka peruna, mustunut banaani, keitetty muna tai sadan markan seteli. Nykylapsillekin tutut karamellit ja suklaamunat rihkamasormuksineen ovat jääneet mieleen mukavina muistoina.

Ikimuistoinen palkkio oli myös ovelle ilmestyneistä virpojista napattu valokuva, jonka seurue sai koriinsa seuraavana pääsiäisenä.

Virvottava nappasikin palkan itselleen

Moni kertoi saaneensa palkaksi rahaa. Tinja Hännikäisen muistelmassa tarinassa tosin jää epäselväksi oliko kyse sittenkin löytöpalkkiosta.

– Olin kävelemässä omakotitalon pihalle, kun huomasin asfaltilla näppäinpuhelimen. Otin sen matkaani ja ovella kysyin rouvalta virpomisen sijaan ovatko he kadottaneet kännykän. Tavara löysi helpottuneen omistajan ja sain vielä luvan virpoakin. Rouva pahoitteli, ettei pääsiäismunia tai muita herkkuja ollut, mutta kiitokseksi sain hieman taskurahaa, hän kertoo.

Väärinkäsityksiäkin saattoi sattua, kuten Sinikka Laukkasen kertomuksessa tyttärestään, joka kiersi kavereineen virpomassa naapureilla.

– Heillä oli koreissaan jonkin verran virpomispalkkaa, suklaapatukoita, suklaamunia ja karamelleja. Alakerran vanhempi rouva ei tainnut tuntea virpomisperinnettä, sillä hän luuli, että tytöt tarjosivat hänelle herkkuja koristaan. Rouva nappasi suklaamunan ja pari konvehtia, kiitti ja sulki ovensa.

Idän ja lännen perinteet sulautuvat

Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko muistutti Ylen aiemmassa haastattelussa virpomisperinteen itäisestä alkuperästä. Sama nousi esiin myös monissa vastauksissa: monen mielestä noita-asut eivät kuulu virpomisperinteeseen ollenkaan.

Nykyisin noita-asuisten lasten virpomiskierroksissa yhdistyykin kaksi erilaista kulttuuria: pohjalainen trullittaminen lankalauantaina ja itäinen virpomisperinne. Tosin Pohjanmaallakin on alettu trullittamisesta usein käyttää nimitystä virpominen, kuten kurikkalainen Tuomas Taivalmaa kertoi.

– Itse en tosin lapsena ujouttani uskaltanut tehdä sitä kuin yhden kerran. Silloinkaan en antanut punata poskiani huulipunalla, vaikka isosisko ja kaverit niin tekivätkin. Huivin sentään päähäni tohdin sitoa. Todisteena asiasta on yksi naapurin tädin ottama valokuva. Näytän kuvassa aika myrtsiltä.