SYKTYVKAR/GRADDOR Taiteilija Juri Lisovski esittelee ateljeessaan tauluaan, jossa mies on pukeutunut karhuksi metsästääkseen karhua.

Luonto on ihmisen juonikkuuden edessä avuton. Ihmisen ei kuitenkaan kannata heittäytyä ahneeksi.

– Jos ihminen on harmonisessa tilassa, hän ei vahingoita ympäristöään, ei sahaa oksaa, jolla istuu, Lisovski sanoo Komin tasavallan pääkaupungissa Syktyvkarissa.

– Sen mitä me heijastamme luontoon, luonto antaa meille takaisin. Jos me projisoimme sinne kaaoksen, se antaa meille kaaoksen, Lisovski sanoo.

Monissa hänen teoksissaan miehen ja naisen, ihmisen ja eläinten maailmat näyttäytyvät toisiinsa kietoutuvina kehinä. Muotokielessä ja teemoissa näkyy alueen suomalais-ugrilaisen kansanperinteen vaikutus.

Lisovski on laskettu osaksi 1990-luvulla noussutta etnofuturismin koulukuntaa, joka ammentaa elementtejä kansanperinteestä ja yhdistää niitä uusiin taiteellisiin muotokokeiluihin.

Käsite on peräisin virolaisista kulttuuripiireistä, ja se saavutti Neuvostoliiton hajottua kaikupohjaa Venäjän suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen keskuudessa Marin, Udmurtian, Komin, Mordvan ja Karjalan tasavalloissa.

Juri Lisovski kertoo, että hän ei ota mytologiaa satuna vaan elämänohjeena, koska mytologioihin on piilotettu oikeanlaisen elämän mallit.

– Analysoin muinaista mytologiaa ja päädyin johtopäätökseen, että mikään maailmassa ei periaatteessa ole muuttunut moraalin ja sopusointuisen käytöksen näkökulmasta: miten ihmisen pitää elää muiden ihmisten kanssa, luonnon kanssa, korkeampien ja alhaisempien olentojen kanssa. Tarkoitan materiaalista ja henkistä maailmaa, Lisovski kertoo.

– Se innoitti minua. Yritän jopa elää jossain määrin näiden lakien mukaan. Harmonian. En sano, että olen mikään šamaani. Olen taiteilija, joka yrittää päästä perille kaikesta tästä.

Lisovskin mielestä muinaiset koristelut ja rituaalikuvat on tehty niin erityislaatuisesti, että nykyaikainen taiteilija ei kykene toistamaan niitä.

– Heillä oli jotain tietämystä, jota meillä ei ole, Lisovski sanoo.

Lisovski ei pyrikään teoksissaan orjallisesti jäljittelemään muinaisten taiteilijoiden töitä vaan luomaan uusia, omia teoksia.

– Jos suuntaudumme vain menneeseen, emme voi kuvitella tulevaa. Millainen tulevaisuus on? Odottavatko meitä harmonia ja kukoistus vai jätevuoret ja viha, ahneus?

Komista löytyi sopusointuinen elämänpiiri

Šepetivkassa Ukrainassa syntynyt Lisovski on kotiutunut pohjoiseen elämäntapaan.

Lisovski saapui Komiin vuonna 1979 ja opiskeli siellä ruorimieheksi jokialuksille. Asepalveluksen jälkeen hän meni naimisiin ja päätti ryhtyä taiteilijaksi. Hänen vaimonsa on komilainen.

Komista Lisovski löysi itselleen maailman keskiön, josta hän ei halua lähteä pois.

– Huomasin, että ihmiset, jotka ovat jotenkin röyhkeitä, ahneita, eivät juurru tänne. Maa ravistelee heidät pois, Lisovski sanoo.

– Luonnossa ja ihmisten suhteissa toisiinsa on sopusointua. 80-luvulla täällä ei ollut ovissa lukkoja, Lisovski muistelee. Lähtiessään talosta ihmiset asettivat vain kepin merkiksi oven viereen.

– Ei ollut varkauksia. Monet sanovat, että ei ollut mitään varastettavaa. Nyt on lukot.

Lisovskilla on Graddorin kylässä Syktyvkarin lähellä perinteinen komilainen talo. Siellä ihmiset eivät edelleenkään lukitse ovia vaan asettavat kepin talon viereen.

– Ihmiset luottavat toisiinsa, Lisovski sanoo.

Kaupungistuminen uhkaa komin kieltä

Lisovskin naapurissa Graddorissa asuu kansatieteilijä Pavel Limerov. Hän on johtava tutkija Komin kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin insituutissa. Hän on myös Art-aikakauslehden päätoimittaja. Lisovski tekee lehteen kuvituksia.

– Perinteisesti komin kieli on ollut maaseudun, kylien kieli. 90-luvun alusta kylien nuoriso on muuttanut kaupunkeihin ja kaupungeissa väestö puhuu venäjää, Limerov kertoo. Siksi komin kieli menettää asemiaan.

Silti edelleen on piirejä ja kyliä, joissa komin kieli on säilyttänyt merkityksensä.

– Esimerkiksi Ust-Kulomskin piirissä Pomozdinon kylässä on hyvän komin kielen erillisalue, siellä nuoriso on jäänyt kyliin ja siellä sekä puhutaan komia että tehdään lauluja, jopa rock-musiikkia komin kielellä.

Kominkielisellä kirjallisuudella on vankka perinne alkaen aina 1800-luvulta, jolloin sitä edisti runoilija Ivan Kurtšatov. Edelleenkin komiksi kirjoitetaan proosaa ja lyriikkaa.

– Toinen kysymys on, että lukijoita tietenkin on yhä vähemmän ja vähemmän, Limerov pahoittelee.

Kohti harmonian valtamerta

Juri Lisovskin taiteessaan käsittelemä harmonia tuntuu kovin kaukaiselta nykyaikana, kun Venäjä käy sotaa Ukrainassa, vastakkainasettelu länsimaiden kanssa kiristyy ja rajat sulkeutuvat.

Lisovski uskoo silti, että ihmiset haluavat perimmiltään elää sopusoinnussa toistensa ja luonnon kanssa. Taiteilijan pitää katsoa kauemmaksi kuin vain nykyhetkeen ja menneeseen.

– Minä kannatan sitä, että olemme kaikki ihmisiä siihen katsomatta, olemmeko suomalais-ugrilaisia, slaaveja tai anglosakseja tai ketä tahansa… koska me olemme ihmiskunnan edustajia. Lisovski pohtii.

– Meidän tehtävämme on globaali – elää harmoniassa Maan päällä.

Lisovski viittaa komilaisen filosofin Kallistrat Žakovin vertauskuvaan ihmiskunnan päämäärästä: pienet purot virtaavat pieniin jokiin, pienet joet suuriin jokiin. Ja lopulta joet saavuttavat valtameren.

– Ajattelen, että koko ihmiskunnan pyrkimys on saavuttaa yhteisen harmonian valtameri, jossa jokainen pieni joki tuntee itsensä osaksi valtamerta.