VOOZH about

URL: https://yle.fi/a/74-20058569

⇱ Neste kuusinkertaisti veronsa ja kiilasi listaykköseksi – katso tästä kuntasi suurin yhteisöveron maksaja ja koko Suomen kärki | Talous | Yle


Hyppää sisältöön
Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Polttoainevalmistaja Neste on noussut Suomen suurimmaksi yhteisöverojen maksajaksi. Nesteeltä kertyi kaikkiaan 316 miljoonan euron yhteisöverot valtion kassaan.

Summa kuusinkertaistui edellisestä vuodesta, jolloin yhteisöveroa Nesteeltä kertyi ”vain” 52 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan Neste-konsernin tulos ennen veroja kasvoi huomattavasti vähemmän, 16 prosenttia. Yhtiön mukaan Suomeen maksettujen verojen nousua selittää se, että Neste Suomen tulos ennen veroja lähes kolminkertaistui vuoden aikana.

Myös toisen energiayhtiön, Fortum-konsernin maksamien verojen määrä kasvoi tuntuvasti. Nyt Fortum maksoi yhteisöveroa yli 200 miljoonaa euroa, kun summa vuotta aiemmin oli siitä noin puolet, 107 miljoonaa euroa.

Toiseksi suurimman yhteisöveronmaksajan, metsäyhtiö UPM:n maksamien verojen määrä nousi, samoin kolmossijan, pankkikonserni OP:n. Pankkikonserni Nordealta kertyi valtiolle 186 miljoonaa, kun summa vuotta aiemmin oli 50 miljoonaan vähemmän.

Sen sijaan peliyhtiö Supercell on pudonnut suurimpien veronmaksajakonsernien listalla sijalle 10. Vuotta aiemmin se oli listan neljäs. Supercellin tulos heikkeni vuodessa lähes kuudesosan.

Verottaja on julkistanut tänään vuotta 2022 koskevan verotuksen tiedot. Verottajan tiedoissa yhtiöt käsitellään erikseen osakeyhtiöittäin. Finanssiala ry on laskenut konsernien verotiedot. FA on tarkistanut verottajalta saatuja tietoja yhtiöiden omista tilinpäätöksistä, mutta jotkin alakonsernit saattavat jäädä näkymättömiin.

Useissa maissa toimivien konsernien verotuksessa on omat mutkansa. Esimerkiksi Nordea kertoo maksaneensa verotettavasta tulostaan Suomeen 20 prosentin yhteisöveron, vaikka Nordea Bank Abp:n veroprosentti on verottajan listalla 2,7.

Verottajan listalla yhtiöt listataan erillisinä, vaikka ne olisivat osa suurempaa konsernia. Myös verottajan listauksen mukaan Neste Oyj on kuitenkin suurin yksittäinen yhteisöveron maksaja.

Kaikkiaan yritykset maksoivat kahdeksan miljardia euroa yhteisöveroja. Summa kasvoi vuotta aiemmasta kymmenen prosenttia ja oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Yhteisövero on verottajan keräämistä veroista kolmanneksi tuottoisin yksityishenkilöiden tuloveron ja arvonlisäveron jälkeen.

Katso Ylen koneesta, mitkä tahot olivat kuntasi merkittävimmän yhteisöveron maksajat.

8.11. klo 13.43 Lisätty tarkennus Nordean veroprosentista.

8.11. klo 15.59 Lisätty tarkennus syistä Nesteen maksamien verojen kasvuun.