Keväällä 1946 Helsingin yliopiston fysiikan laitokselle ilmestyi mies kuin tyhjästä. Kaitakasvoinen pellavapää esittäytyi hyvällä suomen kielellä Runar Gåsströmiksi, moskovalaiseksi fyysikoksi. Hän oli töitä vailla.

Neuvostoliiton kansalainen Runar Gåsström (1914–1998), isä Viktor sekä tyttöystävä Ethel olivat saapuneet Suomeen maaliskuussa 1946. Sitten asiat etenivät pikavauhtia. Nuori pari meni naimisiin toukokuussa. Kesäkuussa syntyi perheen esikoinen. Pian Gåsströmeille järjestyi tilava asunto Helsingin kantakaupungista, vaikka elettiin sodan jälkeistä asuntopulan aikaa.

Heinäkuussa Gåsströmit anoivat Suomen kansalaisuutta. Poliisikuulusteluissa he kertoivat joutuneensa Neuvostoliitossa epäsuosioon ja muuttaneensa siksi Suomeen, josta olivat alun perin kotoisin. Poliisi totesi Gåsströmien antaneen rehellisen vaikutelman. Kansalaisuuden he saivat tammikuussa 1948.

Runar Gåsström onnistui myös vakuuttamaan fysiikan laitoksen väen. Hän kertoi valmistuneensa fyysikoksi Moskovan valtionyliopistosta ja opiskelleensa maailmankuulun Pjotr Kapitsan ohjauksessa. Kesäkuussa 1946 Gåsström jo aloitti työt fysiikan laitoksella.

Gåsströmit olivat muutamassa kuukaudessa solahtaneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Kukaan ei tuntunut ihmettelevän, keitä nämä rautaesiripun takaa tulleet ihmiset olivat ja mitä he täältä oikeasti hakivat.

Läpeensä punainen perhe

– Gåsströmit olivat aikaansaavaa porukkaa. Ja läpeensä punaisia.

Fysiikan professori Markus Ahlskog tutustui Gåsströmin perheeseen kirjoittaessaan kirjaa ”Katsaus Suomen varhaiseen atomihistoriaan”. Se käsittelee ydintutkimusta 1930–50-luvuilla.

– Runar Gåsströmistä ei tiedetty fyysikoidenkaan joukossa juuri mitään, Ahlskog sanoo.

Perheen juuret olivat Pohjanmaalla, josta isä-Viktor monen muun tavoin lähti 1900-luvun alussa Amerikkaan. Siellä Viktor Gåsström innostui sosialismista ja palasi Suomeen juuri sopivasti sisällissodan aattona. Hän päätyi pahamaineiselle Tammisaaren vankileirille, selvisi hengissä, pyöritti hetken rakennusfirmaa, kunnes vuonna 1927 Amerikka kutsui taas.

Tapahtumien vyöryssä Viktor oli ehtinyt perustaa perheen ja tartutti sosialismin aatteen lapsiinsa: Runar-esikoiseen niin onnistuneesti, että vuonna 1932 perhettä uhkasi maastakarkotus teini-ikäisen Runarin poliittisen toiminnan vuoksi.

Seuraava osoite oli Neuvosto-Karjalan pääkaupunki Petroskoi. Pian elämä työläisten paratiisissa alkoi muuttua painajaiseksi Stalinin vainojen takia. Gåsströmit eivät kuitenkaan päätyneet joukkohautaan, vaan Moskovaan. Runar ja Elis-veli alkoivat opiskella fysiikkaa ja valmistuivat juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä.

Gåsströmin lapsista tuli puna-armeijan sotilaita ja heidän taustaansa hyödynnettiin taistelussa Suomea vastaan. Elis pudotettiin desanttina Turun lähelle, mutta hän jäi kiinni ja teloitettiin vuonna 1942. Sisko Inga-Lill pudotettiin Helsingin lähistölle. Vastassa oli SKP:n johtoon kuulunut Kauko Heikkilä, jonka kanssa Inga-Lill avioitui ja jäi loppuelämäksi Suomeen.

Neuvostoliitossa nimellä Runar Viktorovitsh Gostrem tunnettu Runar työskenteli sodan ajan salaisessa tutkimuslaitoksessa Moskovassa, kunnes vuonna 1946 tuli hänen aikansa palata isien maahan.

Macleanin ja Rosenbergien kollega

16. heinäkuuta 1945 Los Alamosissa Yhdysvalloissa räjähti historian ensimmäinen ydinpommi. Muutaman viikon kuluttua pommit aiheuttaisivat tuhoa Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Vaikka ydinpommia oli kehitelty huippusalaisessa Manhattan-projektissa, oli tieto vuotanut Neuvostoliittoon.

– Kun Yhdysvaltain tuore presidentti Harry Truman muutama päivä Los Alamosin jälkeen kertoi pommista Stalinille, hän ihmetteli, kuinka rauhallisesti Stalin tietoon suhtautui, vakoiluhistoriaa tunteva emeritusprofessori Kimmo Rentola kertoo.

Rentolan mukaan Stalin oli Manhattan-projektin ulkopuolella pidettyä Trumania paremmin perillä pommista, sillä Neuvostoliitolla oli vakoojia Los Alamosissa.

Myös Neuvostoliitto halusi oman pomminsa ja oli käynnistänyt sitä varten poikkeuksellisen laajan vakoiluoperaation. Tavoitteena oli kerätä kaikki mahdolliset tiedonsirut, jotka edistäisivät pommin valmistumista. Operaatio oli menestys: vakoojien toimittamat tiedot nopeuttivat pommin valmistumista ja Neuvostoliiton ensimmäinen ydinräjäytys tehtiin 1949, vain neljä vuotta Los Alamosin jälkeen.

Neuvostoliiton hyväksi työskenteli historian tunnetuimpia atomivakoojia, kuten saksalainen Klaus Fuchs, englantilainen Donald Maclean sekä sähkötuoliin päätynyt amerikkalainen Rosenbergien pariskunta. Tämän verkoston pieneksi osaseksi Kimmo Rentola liittää myös Runar Gåsströmin.

– Hän selvästikin liittyy tähän Neuvostoliiton valtavaan atomivakoiluprojektiin. Suomeen lähetettiin kaveri, jolla oli koulutusta alalle ja joka pystyi uskottavasti toimimaan. Tehtävänä oli hankkiutua akateemiseen maailmaan, kiertää konferensseja ja tutustua alan ihmisiin.

Gåsström rakentaa kiihdyttimen

Suomeen saavuttuaan Runar Gåsström pääsi siis nopeasti osaksi Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen työryhmää. Vaikka Suomessa ei ollut käynnissä mitään Manhattan-projektin kaltaista, oli laitoksella yllättävää huippuosaamista ydintutkimuksen alalla. Gåsströmin esimies, fysiikan professori Lennart Simons oli juuri ennen sotaa työskennellyt Kööpenhaminassa, kuuluisassa Nils Bohrin työryhmässä.

– Simons oli paikalla, kun ydinenergian perusprosessi fissio löydettiin, professori Markus Ahlskog kertoo.

Ahlskogin mukaan Simons oli ainoa henkilö Suomessa, joka pystyi tuoreeltaan selittämään suurelle yleisölle, mikä Hiroshiman ja Nagasakin yllä räjähtänyt ydinpommi oli ja miten se mahdollisesti oli saatu toteutettua.

Ahlskog myös korostaa, että Simonsin lähipiirin hakeutunut Runar Gåsström oli taitava fyysikko. Hän osallistui aikansa suurimman tieteellisen hankkeen, erittäin kalliin van de Graaff -hiukkaskiihdyttimen rakentamiseen. Laite on yhä esillä Tekniikan museossa.

Samaan aikaan Gåsström oli hyvin todennäköisesti vakooja.

– Vaikka niin sanottua savuavaa asetta ei ole, kaikki yksityiskohdat viittaavat siihen suuntaan, Kimmo Rentola sanoo.

Tällaisia ovat muun muassa Gåsströmin kommunistinen perhetausta sekä perustelut Suomeen saapumiselle: jos Neuvostoliitossa joutui epäsuosioon, päätyi vankileirille, ei ulkomaille. Myös se, että Gåsström palasi Neuvostoliittoon ja teki siellä merkittävän uran, viittaa siihen, ettei suhde maahan ollut koskaan katkennut.

Neuvostotiedustelulle Gåsströmin kaltainen mies oli kultakimpale: hän ymmärsi ydinteknologiaa, puhui monia kieliä ja osasi sulautua läntiseen kulttuuriin.

– Stalinin puhdistusten jälkeen tällaiset henkilöt olivat vähissä, Ahlskog muistuttaa.

Myös Gåsströmin elämäntyyli oli yliopistoassistentille poikkeuksellinen: hän asui isossa asunnossa ja ajoi kalliilla autolla. Joku auttoi Gåsströmiä.

Assistentti herättää vihdoin huomiota

Miksei Runar Gåsströmiin sitten kiinnitetty huomiota Suomessa? Kyllä häneen kiinnitettiin. Fysiikan laitoksella ja laajemmin tiedepiireissä oli niitä, jotka suhtautuivat häneen epäillen ja esimerkiksi Lennart Simonsin urakehitystä Gåsström-yhteys vaikeutti. Valtiollinen poliisi puolestaan oli kommunistien hallussa ja jos ei suorastaan auttanut, ainakin sulki silmänsä Gåsströmistä.

Kimmo Rentola muistuttaa, että ajat heti sodan jälkeen olivat poikkeukselliset.

– Valvontakomissio oli maassa ja oli syytä olla hissuksiin Neuvostoliiton suhteen.

Pikkuhiljaa olot kuitenkin normalisoituivat. Valvontakomissio poistui Torni-hotellista 1947, punainen Valpo korvattiin Suojelupoliisilla 1949 ja Stalin kuoli 1953.

Samalla Runar Gåsströmin liikkumatila väheni. Vuonna 1950 Gåsströmiä epäiltiin osallisuudesta kuuluisan italialaisen fyysikon Bruno Pontecorvon loikkaukseen Helsingin kautta Neuvostoliittoon. Myös hänen lukuisat ulkomaanmatkansa ja tunkeileva käytös herättivät epäilyjä. Ranskan lähetystöstä oltiin yhteydessä Suojelupoliisiin ja kyseltiin, kuka oli tämä toistuvasti Ranskan ydintutkimuslaitoksissa vieraileva mies.

Julkisuuteen Gåsström päätyi vuonna 1954, kun Ylioppilaslehti kirjoitti artikkelin otsikolla Mitä tapahtuu fysiikan laitoksella? Assistentti herättää huomiota.

– Suojelupoliisi ehkä antoi lehdelle vihjeen ja vältti näin kiusallisen tutkinnan, Rentola arvelee.

Siinä vaiheessa Runar Gåsström perheineen oli jo poistunut maasta, yhtä yllättäen ja äkillisesti kuin oli Suomeen saapunut.

Juttua varten on haastateltu fysiikan professori Markus Ahlskogia ja emeritusprofessori Kimmo Rentolaa.

Lisäksi lähteinä on käytetty seuraavia kirjoja ja artikkeleja:

Markus Ahlskog: Katsaus Suomen varhaiseen atomihistoriaan

Kimmo Rentola: Niin kylmää, että polttaa

Jukka Maalampi: Runar Viktor Gåsström - fyysikko kylmän sodan aikakaudelta

• Kuuntele Yle Areenasta: Kulttuuriykkönen selvittää, miten ohjaaja Christopher Nolan onnistuu ydinpommin kehittäjä Robert Oppenheimerista kertovassa elokuvassaan. Vieraina ydinfysiikan professori Anu Kankainen Jyväskylän yliopistosta, KAVI:n erikoistutkija Jari Sedergren sekä kirjailija-emeritusprofessori Kari Enqvist.