Puhelin piti olla aina mukana. Pienikin tylsä väli päivässä sai avaamaan somen. Jokainen vähänkin ihana hetki oli pakko tallentaa ja jakaa stooreihin. Näin Annaleena Hakola kuvailee jälkikäteen arkeaan.

Vähitellen ihanat hetket tuntuivat menevän kuvaamisen takia pilalle.

Keväällä 2024 Hakola huomasi ajattelevansa toistuvasti samaa asiaa: Tämä ei ole enää kivaa. Miksi mä tätä teen?

Vuosia somen tekeminen oli ollut Hakolasta sitä, kivaa. Oli luontevaa jakaa ilonaiheita ja vastoinkäymisiä tuhansien seuraajien kanssa.

– Olen aina yrittänyt olla somessa mahdollisimman oma itseni, eikä mua ole hävettänyt laittaa sinne kaikenlaista, Hakola sanoo syksyllä 2024.

Somessa on Hakolan mielestä paljon hyvää. Avoimuus rohkaisee muitakin.

Samalla asioiden jatkuva jakaminen voi koukuttaa. Niin kävi Hakolalle.

Some avasi ovia

Hakola Huonekalun värikkäistä sohvista on tullut haluttuja design-kalusteita. Perinteikkään jurvalaisen perheyrityksen nousu konkurssin partaalta alan trendiveturiksi on ollut suomalaisen muotoilualan viime vuosien tapauksia, ja Annaleena Hakola on antanut suunnanmuutokselle kasvot.

Vastaavaa menestystä ei ehkä olisi syntynyt samassa ajassa ilman Hakolan omaa läsnäoloa somessa. Näkyvyyttä on tullut myös sisustusohjelmissa ja aikakauslehtien sivuilla, brittiläistä lifestylejulkaisu Monoclea myöten.

– Kyllä some on tosi paljon avannut mulle ovia. Ilman somea en olisi pystynyt luomaan samankaltaista henkilöbrändiä, Hakola arvioi.

Hänen kohdallaan some tarkoittaa ennen kaikkea Instagramia, Hakola tähdentää. Muut somet eivät ole olleet hänelle yhtä tärkeitä, eivätkä yhtä koukuttavia.

Visuaalisilla aloilla on tärkeää näkyä erityisesti Instagramissa. Suomessa Instagram on päivittäisen käytön määrässä mitattuna toiseksi suosituin some 1,9 miljoonalla käyttäjällä Facebookin jälkeen, ja viikottain sovelluksella on 2,86 miljoonaa käyttäjää.

Pyysin puolisolta ja pojilta anteeksi.

Annaleena Hakola

”Mulla on ongelma”

Puhelimen raportti paljasti, että somessa vierähti päivässä kolme tuntia. Usein aika kului tuttujen ja tuntemattomien kanssa kirjoitellen, sillä eniten Hakolaa koukutti se, miten ihmiset reagoivat. Hän kertoo ”janonneensa kommentteja”.

Hakolalle ratkaisevaa oli se, että hän myönsi asian itselleen: mulla on riippuvuus.

– Kun tajusin sen, pyysin puolisolta ja pojilta anteeksi. Sanoin, että mulla on tällainen ongelma. Tuli hirveä olo siitä, että pojat ovat tulleet pyytämään leikkimään, ja mulla on muka ollut joku tosi tärkeä postaus siinä työn alla.

Hakola arvelee, että saattoi koukuttua poikkeuksellisen helposti. Someyhtiöistä julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan sovellukset on suunniteltu ruokkimaan riippuvuutta. Tavanomaisesta poikkeavalta tuntuukin enemmän se, miten suoraan Hakola on halukas puhumaan.

Asiasta puhutaan tosiaan paljon, mutta harva tekee mitään, hän miettii.

– En kestä valittamista. Jos mua ärsyttää joku asia, toimin.

Ratkaisu oli harkittu ja yhtäkkinen. Hakola poisti kesäloman alussa Instagramin puhelimestaan ja päätti, ettei avaisi sovellusta kuukauteen.

Aluksi seurasi kriisi.

Kriisikesä

– Ei ehkä ollut maailman helpoin kesä, Hakola sanoo.

Piti kohdata ajatuksia, jotka puhelimen selaaminen oli sysännyt sivuun. Piti kohdata itsensä.

– Mitä asioita jää kohtaamatta tosielämässä? Se oli arvokkain löytö, ja silmiä avaavaa. Olin varmaan paennut jotain, ja haluan kuitenkin kehittyä ja tutustua itseeni ihmisenä.

Lomalla hän luki paperista sanomalehteä rauhassa – vilkuilematta samalla puhelinta. Hän uppoutui kirjoihin ja tunsi olevansa läsnä perheelleen.

Syntyi myös halu elvyttää vanha taito vuosien tauon jälkeen.

Lapset ja puoliso hämmästyivät. Tätä puolta Hakolasta he eivät olleet nähneet.

Kohtuus provosoi?

Kun loma loppui, paluu entiseen ei houkutellut.

Toisaalta työn ja sosiaalisen elämän kannalta täyskielto somelle ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta.

16. elokuuta Hakola kirjoitti tilillään:

”Tajusin kesän alussa, että mun somen käytöstä on muodostunut ongelma... Nyt tuntuu hyvältä ajatukselta olla poissa, mutta tulla postaamaan silloin tällöin jotain, kun on sanottavaa.”

Julkaisusta tuli Hakolan tilin tykätyin. Kommentit virtasivat, ja yksityisviestejä sateli. Moni kiitti esimerkin voimasta, ihaili, kannusti.

Jotkut närkästyivät.

Hakolahan oli rakentanut henkilöbrändiään somessa, jota kritisoi, huomautettiin. Somea työkseen tekevät eivät välttämättä pitäneet Hakolan tilannetta kovin ongelmallisena: kolme tuntia päivässä, eihän se ole mitään.

Ja: onko somen kritisoiminen somessa hivenen, hmm, tekopyhää? Tai: nimenomaan somessahan tästä pitää keskustella!

Ehkä kohtuus triggeröi, koska moni tietää, että asialle pitäisi tehdä jotain.

Annaleena Hakola

Jokin tuntui provosoivan Hakolan aikeissa käyttää somea ”silloin tällöin”, ettei hän poistunut kokonaan. Mistä Hakola arvelee ärsyyntymisen kertovan?

– Luulen, että aihe on monille vaikea, koska moni on niin koukussa. En tiedä, onko tämä huono vertaus, mutta kun he kuulevat jonkun puhuvan kohtuukäytöstä, se voi tuntua vähän samalta kuin alkoholistista, joka kieltää juomisen. Kauheaa sanoa näin, Hakola toteaa.

– Ehkä kohtuus triggeröi, koska moni tietää, että asialle pitäisi tehdä jotain, ja ahdistaa, kun ei pysty. En olisi itsekään onnistunut ilman irtiottoa. Itsellenihän mitkään ruutuaikarajoitukset eivät toimineet, ohitin ne suvereenisti.

Somen ja älypuhelinten vaikutukset mietityttävät ja puhuttavat. Valokuvaaja Veikko Kähkönen kertoi aiemmin syksyllä Helsingin Sanomien haastattelussa päätöksestään poistua stressaavaksi muuttuneesta somesta. Sometutkija Suvi Uskikin on sanonut ylittävänsä oman ruutuaikansa.

Tutkijoiden mukaan somealustat koukuttavat käyttäjät sitomalla heidät – meidät – odotuksen tunteeseen: velvollisuudentunne tai halu ilahtua ja yllättyä saavat ihmiset tarkistamaan puhelimiaan yhä tihenevällä tahdilla. Alustat hallitsevat ajattelua ja olemista silloinkin, kun some on ”kiinni”.

Some tuskin pystyisi koukuttamaan yhtä tehokkaasti, jos se ei pitäisi sisällään paljon aidosti houkuttelevia ja palkitsevia piirteitä.

Mikä palkitsee nopeasti, mikä hitaasti? Tätä Hakola kertoo pohtineensa. Some tarjoaa nopeita palkintoja, perhe ja piirtäminen hitaita. Hakola kaipaa elämäänsä enemmän hitautta ja syvyyttä.

Kolme minuuttia riittää

Elokuun jälkeen Hakolan tilille on tullut julkaisuja selvästi aiempaa verkkaisemmin. Hakola näyttää ruutuaikaraporttia, joka osoittaa Instagramin päiväkäytön olevan kolme minuuttia. Se kertyy siitä, että Hakola lataa sovelluksen noin kerran viikossa puhelimeensa.

Sitten hän poistaa sen. Muuten se ”jää polttelemaan”.

Ammatillisesti somen jatkuva seuraaminen ei ole hänestä tarpeen. Linkediniin hän varaa päivässä kymmenen minuuttia.

– Vaikka olen yrittäjä, en ajattele, että minun pitäisi olla koko ajan saavutettavissa.

Onkohan kohtuus ja hitaus mahdollista juuri siksi, että Hakola on monella mittarilla menestynyt?

Joitain mahdollisuuksia on saattanut mennä sivu suun, hän ajattelee. Mutta onko sekään niin huono juttu? Hän arvelee kaivanneensa rauhaa, ettei tarvitse olla kaikessa mukana.

Onkohan kohtuus ja hitaus mahdollista juuri siksi, että Hakola on monella mittarilla menestynyt? Hänen ei tarvitse hakea huomiota tai työtarjouksia. Hakola jää pohtimaan, voisiko nuori muotoilija tai visuaaliselle alalle pyrkivä toimia samoin kuin hän.

Uran alkuvaiheessa on Hakolan mukaan olennaista verkostoitua, kertoa kuka on ja mitä tekee. Ei ole realistista, että nuori alalle haluava tekijä olisi kokonaan poissa somesta.

– Tili on tärkeä. Mutta ei siellä tarvitse olla koko aikaa, se on enemmän portfolio.

Onko itsekästä haluta hitautta?

Tilanne yllätti ja hämmensi. Hakola oli saapunut juhliin, kun ystävä lähestyi häntä itkien, eikä Hakola tiennyt, miksi.

Muutamaa päivää aiemmin ystävä oli kertonut vakavasta sairaudestaan sometilillään. Oli oletettavaa, että nyt kaikki tiesivät. Hakola vain ei ollut nähnyt julkaisua samaan aikaan kuin muut.

Olenko itsekäs? Tätä kysymystä Hakola on kysynyt itseltään tänä syksynä useamman kerran. Olenko itsekäs, kun en seuraa päivittäin ystävien kuulumisia? Tai etten enää jatkuvasti jaa arkisia kokemuksia? Olenko itsekäs, jos en vastaa heti?

Yhteisöllinen media toimii niin, että kaikki antavat itsestään, hän pohtii.

– Silloin kun tuotin vielä paljon sisältöä, toisinaan koin, että on itsekästä vain hengailla siellä. Että ”minä annan itsestäni näin paljon”, ja he vaan kuluttavat sitä. Jos käyn nyt itse ottamassa sieltä kermat päältä silloin tällöin, niin onko se multa itsekästä?

Hakolaa itseään on syksyn mittaan lähestytty toistuvasti kysymyksellä onko sulla kaikki hyvin? Ilmeisesti hiljaisuus somessa tulkitaan vaikeaksi elämäntilanteeksi, Hakola hymähtää.

Päätin, että yhtään kertaa enää puhelin ei mene lasten edelle.

Annaleena Hakola

Ulkopuolisuuden tunne on ollut välillä vahvasti läsnä, Hakola myöntää. Hän ei pysy samalla tavalla kartalla kaikesta. Silti somen radikaali vähentäminen on hänestä ”paras päätös ikinä”.

– Pitkästä aikaa ei ole koko ajan olo, etten pysty keskittymään mihinkään, Jos luen vaikka kirjaa, olen mennyt siihen tosi syvälle.

Muutosta miettiessään hän ei havitellut erityistä edelläkävijän roolia, mutta viime kuukausina käydyt keskustelut ovat saaneet huomaamaan, että sillekin on tilausta.

– On tärkeää, että on esikuvia, jotka puhuvat tästä. Että ihmiset vähän heräisivät, Hakola toteaa.

– Aiemmin ajattelin, että mun pitää antaa itsestäni joka suuntaan, kaikille. Nyt tärkeintä on mun oma ja lasten hyvinvointi. Päätin, että yhtään kertaa enää puhelin ei mene heidän edelleen.

Tärkein kommentti tuli eräänä iltana toiselta pojista:

– Äiti, on kyllä kiva kun sä et oo enää puhelimella vaan meidän kanssa.