Helsingin Ullanlinnassa osa seurakuntalaisista joutuu osallistumaan messuun kirkon ulkoportailla seisoen: näin suosittu on englanninkielinen messu Pyhän Henrikin katedraalissa.

– Tämä on joka sunnuntai tällaista. Katolinen kirkko kasvaa Suomessa niin nopeaa tahtia, filippiiniläistaustainen Leonor Harju kiteyttää näkymän.

– Katolinen uskonto on tärkeä asia perheellemme. Tutustutamme lapsemme uskontoon pienestä pitäen, se luo vahvan pohjan koko perheelle, filippiiniläinen Diego Ilan toteaa.

Maahanmuttajat etsivät kirkollista kotia

Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnalle normisunnuntai tarkoittaa lähemmäs kymmentä erilaista messua. Ensimmäinen alkaa aamulla kello kahdeksalta ja viimeinen päättyy iltaseitsemältä.

Tilaongelmaa on pyritty ratkomaan järjestämällä mahdollisimman monta messua yhden päivän aikana. Kuukaudessa sunnuntaimessuja voi olla yhteensä yli viisikymmentä.

Organisointi on haastavaa.

– Yritämme toimia ekumeenisesti sekä luterilaisten että ortodoksien kanssa, jotta voimme käyttää myös heidän tilojaan. Lisäksi meidän pitää kuunnella kehojamme. Eihän kukaan voi vetää liian monta messua peräkkäin, Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra Isä Jean Claude Kabeza kertoo.

Messuja seurakunta järjestää englannin lisäksi yhdellätoista muulla kielellä, muun muassa vietnamiksi, venäjäksi ja espanjaksi.

Suomen katolinen yhteisö on saanut uutta verta etenkin Filippiinien, Vietnamin ja Intian kaltaisista maista. Suomeen on tullut uusia katolisia myös Ukrainasta ja jopa Pakistanista, joka on lähes sataprosenttisesti muslimivaltio.

– Kasvu johtuu pääasiassa maahanmuuttajista. Kun Suomeen tulee maahanmuuttajia, totta kai he etsivät itselleen kotia. Ja kirkko on koti, Kabeza kiteyttää.

Parikymmentä vuotta Suomessa asunut Kabeza on lähtöisin Ruandasta. Uudempana ilmiönä Suomeen on tullut afrikkalainen messu, jossa musiikilla ja – voisiko sanoa rennommalla otteella – on tärkeä rooli.

Tilaongelmien takia afrikkalaista messua järjestetään luterilaisessa Kallion kirkossa, joka on tunnettu kansallisromanttisesta arkkitehtuuristaan. Muutama viikko sitten messuun osallistui noin 140 henkeä.

Jean Claude Kabezan mukaan katoliset seurakunnat Suomessa elävät kansainvälistymisen aikaa myös kulttuurisesti.

– Afrikkalaisessa messussa musiikkityyli poikkeaa eurooppalaisesta musiikista, eteläamerikkalaisessa messussa taas on omia kulttuurisia vaikutteitaan. Katolisuutta Suomessa ovat rikastuttaneet myös seka-avioliitot.

Kutsu Jeesukselta sai palaamaan

Katolisten virallinen eli hiippakuntaan kuuluvien määrä hipoo Suomessa 18 000:a henkeä, epävirallinen määrä on jonkin verran suurempi. Viime aikoina vuotuinen kasvu on keikkunut viidensadan hengen hujakoilla.

Huomionarvoista on, että 1990-luvun alussa katolisia oli Suomessa alle 5 000, eli heidän määränsä on kolmen vuosikymmenen aikana kolminkertaistunut.

Kasvu ei johdu pelkästään maahanmuutosta. Esimerkiksi Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan assistentti isä Tuomas Nyyssölä on ollut alun perin luterilainen.

Hän kiinnostui katolisesta kirkosta teologian opintojen aikana.

– Huomasin, että kirkkohistoria on pitkälti katolisen kirkon historiaa ja kuva, jonka olin saanut katolisesta kirkosta lapsena ja nuorena, ei ihan pitänyt paikkaansa. Ryhdyin käymään messuissa ja siitä se lähti liikkeelle.

Nyyssölän mukaan katolisen kirkon historiaan on toki kuulunut haasteita. Se ei silti ole ollut koskaan rappiolla, kuten joskus on opetettu.

– Mielestäni katolinen kirkko on aina ollut hyvä kirkko, loppujen lopuksi.

Iiris Hopia-Kettunen on suomalainen kehtokatolilainen, mutta jossakin vaiheessa tiet kirkon kanssa erkanivat.

– Ajelehdin teini-ikäisenä maailman ja muodin mukana missä milloinkin, mutta myöhemmin koin hyvin vahvan kääntymyksen. Tunsin, tiesin ja ymmärsin, että Jeesus itse kutsui minut takaisin katoliseen kirkkoon ja että hän itki ylläni.

Hän kertoo, että kokemus oli hyvin voimakas.

– Pyysin Jeesukselta apua ja hän kertoi sanattomasti auttavansa minua.

Pappi on edelleen in persona Christi

Edesmennyttä paavi Franciscusta on pidetty poikkeuksellisen modernina paavina, joka pyrki tuomaan katolista kirkkoa nykyaikaan. Asiantuntijat arvioivat, että viime viikolla valittu uusi paavi jatkaisi edeltäjänsä linjaa monissa arvokysymyksissä.

Pohjoismainen evankelis-luterilainen kirkko on jo pitkään pyrkinyt liikkumaan trendien harjalla, muun muassa järjestämällä sateenkaarimessuja. Naispappeus hyväksyttiin Suomessa jo vuonna 1986, joskin siitä kiistellään edelleen.

Kirkkoherra Jean Claude Kabezan mukaan nämä aiheet eivät puhuta Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan jäseniä kovin paljon. Keskustelut liikkuvat useimmiten uskon, rukouksen ja sakramenttien ympärillä.

– Kuitenkin kirkko on avoin kaikille. Kirkko on perhe, johon kuulumme kaikki. Tärkeintä on, että pystyy osoittamaan lähimmäisenrakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Iiris Hopia-Kettunen ei ole itse koskaan halunnut naispapiksi, joten hänelle asia ei ole ongelmallinen.

– Tämän kysymyksen kohdalla auttaa, kun tietää taustalla vaikuttavasta teologiasta. Siitä, miksi katolisessa kirkossa pappeus on miehille tarkoitettua. Pappi toimii in persona Christi eli Kristuksen persoonassa.

Patriarkaalisuutta kompensoi Neitsyt Marian tärkeä ja keskeinen rooli katolisessa uskossa. Esimerkiksi Suomen katolisessa kirkossa niin sanottuja mariaanisia juhlapäiviä on kuusitoista.

– Olen täysin tyytyväinen katolisen kirkon oppeihin ja opinkappaleisiin. Ajattelen kuitenkin, että niitä voitaisiin ilmaista siten, että ihmiset ymmärtäisivät ja oppisivat tuntemaan niitä paremmin, Tuomas Nyyssölä toteaa.

Iiris Hopia-Kettunen on samoilla linjoilla.

– Koen että kirkko on vahva perusta ja pilari, johon voi tukeutua tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Arvostan sitä, että kirkko tietää mistä puhuu, eikä tarvitse itse etsiä vastauksia väkisin etsimällä. Voi luottaa siihen, että jokin taho ymmärtää ehkä syvemmin kuin itse.