Tiistai-iltana Helsingin Kisahallissa päättyi yksi suomalaisen koripallon upeimmista pelaajaurista. Katsojat antoivat seisoen raikuvat aplodit, kun Taru Tuukkanen, 47, poistui liigakentiltä minuuttia ennen kauden viidennen Korisliigan finaaliottelun päättymistä.

Kun summeri soi, Kotkan Peli-Karhut juhli Suomen mestaruutta. Tuukkanen ja Torpan Pojat joutuivat tyytymään hopeisiin mitaleihin.

Tuukkasen ottelun jälkeen vuodatetut kyyneleet eivät johtuneet tappiosta, sillä hänen mielestään PeKa ansaitsi mestaruutensa; joukkue oli rakennettu sitä varten. Hän tunsi lähinnä tyhjyyttä ja haikeutta.

– Kun tämä vielä päättyi jotenkin näin hienosti, niin on vaikea sanoa, että olisin helpottunut siitä, etten enää ikinä pääse tällaiseen tilanteeseen: pelaamaan täyden Kisahallin eteen. Uskon, että se tunne voi jossain vaiheessa tulla, mutta nyt on haikeus päällimmäisenä.

Ratkaisevaa finaalia ja Tuukkasen viimeistä ottelua oli saapunut katsomaan Kisahalliin 1 263 katsojaa. Se oli toiseksi kovin katsojamäärä naisten Korisliigassa.

Ennätys pysyy edelleen Hyvinkään Pontevalla, jonka Tuukkanen johdatti mestaruuteen 2017. Tuolloin katsojia oli 1 460.

– Tämä on ollut aika älytön matka, joka lähti täältä Kisahallista ja päätyi tänne. Oliko tässä nyt 37 vuotta, mitä ehdin pelata ja kiertää maailmaa, Tuukkanen hymähti ja kertoi saaneensa lajilta niin paljon, ennen kaikkea ystäviä.

– Ehkä koskettavinta on ollut se määrä viestejä, mitä olen saanut päivän aikana ihmisiltä, jotka ovat tulleet tänne ihan vain minun takia, päästäkseen katsomaan minun viimeisen pelini.

Lopettamisajatus tuli yllättäen

Tuukkanen sanoo eläneensä ja tehneensä kaiken koripallon ehdoilla. Hän synnytti lapsensakin koripallokauden aikataulun mukaan, niin suuri intohimo hänellä on ollut lajiaan kohtaan.

Rakkaus on ollut niin palava, ettei hänen mielessään ole edes käynyt liigauran lopettaminen. Ei ennen tätä kautta.

– Olisiko ollut neljä runkosarjan peliä jäljellä, kun se ajatus tuli yhtäkkiä. En ole ikinä miettinyt, että olisin lopettanut oikeasti, vaikka muut ovat puhuneet siitä 15 vuotta, Tuukkanen muisteli.

Hän oli muutaman vuoden jälkeen todella nauttinut pelaamisesta, ja ToPon joukkue oli tuntunut kuin perheeltä. Se oli tunne, jonka Tuukkanen oli halunnutkin tuntea, ja hän piti sitä merkkinä.

– Nautin tuosta meidän joukkueesta. Meillä oli ihan älyttömän hyvä joukkuehenki, ja se on sellainen, minkä halusin viimeisenä kautena kokea. Niin että muistoihin jää tämä joukkue.

Kolme kohokohtaa mittavalta uralta

Tuukkasen mittavaan uraan on mahtunut kotimaassa liki 400 liigaottelua, kaksi Suomen mestaruutta, yksi Suomen cupin voitto, viisi SM-hopeaa ja kolme pronssia ja yksi cup-hopea.

Maajoukkueessa Tuukkanen pelasi 165 ottelua ja tehtaili 2 523 pistettä, jolla hän on Suomen naisten kaikkien aikojen toinen Lea Hakalan jälkeen.

Kotimaan kenttien lisäksi Tuukkanen oli suomalaisen naiskoripallon uranuurtajana ulkomaan kentillä.

Hänen yksi parhaista muistoistaan löytyykin juuri Yhdysvaltojen yliopistojoukkueesta Xavier Musketeersista. Tennesseen joukkue oli valmentajansa Pat Summittin johdolla NCAA-sarjan ykkönen, mutta Musketeers pudotti joukkueen jatkossa Sweet Sixteen -kierroksella ja eteni 16 parhaan joukkoon.

– Sitä hehkutettiin aina ESPN:llä asti. Voitimme heidät 15 pinnalla, Tuukkanen kertoi.

Tuukkanen pelasi urallaan niin Ranskassa, Espanjassa kuin Italiassakin, mutta hänen toinen uransa kohokohta löytyy Hyvinkäältä. Paikallinen Ponteva oli noussut divisioonasta liigaan, kun Tuukkanen saapui joukkueeseen.

Jo ensimmäinen kausi toi paikan pudotuspeleihin, toinen hopeaa, mutta kolmannella tärähti: HyPo voitti Suomen mestaruuden täpötäyden Martinhallin katsomon edessä.

Kolmas kohokohta löytyy Torpan Pojista. Seurasta, jossa Tuukkanen aloitti koripallotaipaleensa 10-vuotiaana ja jossa hänen mittava uransa päättyi.

– Viime vuonna pystyin tekemään ToPon kanssa saman kuin HyPon eli otimme kolmannella kaudella mestaruuden.

ToPo-legendat saivat sanattomaksi

Se, mikä Tuukkasta nyt eniten pelottaakin, on se, mistä hän saa samanlaisia ”kiksejä” kuin mitä on saanut koripallosta. Toisaalta ei Tuukkanen jätä koripalloa täysin, vaikka liigaura päättyikin.

Hän kertoi selvittävänsä muun muassa sitä, saavatko naiset pelata miesten alasarjoissa ja seniorisarjoissa. Hänellä oli jo pari ulkomaan senioriturnausta sekä Savonlinnan Old Timer's -turnaus kesäksi varattuna.

– Kroppa kestää vielä hyvin. Ei ole ollut mitään kipuja, eikä sellainen ollut lopettamisen syynä, joten pystyn nauttimaan pelaamisesta ehkä enemmän ikätoverieni kanssa tästä eteenpäin.

Kisahallin lehtereillä oli tiistain finaalin aikana monia Tuukkaselle tärkeitä ihmisiä. Hänen vanha valmentajansa, joka kehitti ujosta pikkutytöstä maailmankansalaisen.

ToPo-legendat Anssi Rauramo ja Kari-Pekka Klinga, joilla molemmilla on ollut Tuukkaseen suuri vaikutus. Kaksikko oli paikalla kunnioittamassa Tuukkasen uraa ja palkitsi hänet finaaliottelun jälkeen ToPon parhaana pelaajana. Molempien halaukset kestivät pitkään.

– En tiedä, voinko edes sanoin kuvailla, kuinka paljon se merkitsee. Kari-Pekka Kinga on ollut idolini pienenä. Olen häntä katsonut ja fanittanut, Tuukkanen sanoi.

– Anssi Rauramo taasen on ollut minulle älyttömän suuri tuki viimeiset pari vuotta. Hän on auttanut minua valmistautumaan tähän fiilikseen, mikä tulee, kun tämä loppuu – ja varmasti tukee tästä eteenpäinkin.

ToPo on jäädyttänyt sekä Klingan että Rauramon pelinumerot. Ehkä joku päivä seura jäädyttää Taru Tuukkasenkin numeron.

– Se on sellainen salainen unelma, mitä en uskalla edes haaveilla. Olisihan se ehkä maailman siistein juttu ikinä.