Jos tietää ja osaa oikeassa kohdassa katsoa, näkee valtatie kuudelta poikkeuksellisen kohdan Suomen itärajassa.
Juuri tällä kohtaa Parikkalassa Suomen ja Venäjän välinen raja tekee erikoisen kolmion muotoisen koukkauksen. Siihen koukkaukseen on olemassa selkeä syy.
Turisteja riittää
Saara Wilhelmsin talo seisoo mäen laella. Pihamaalta avautuu huikea näkymä Kukkarolahteen ja Venäjälle.
Suomen ja Venäjän välinen raja on lahden keskellä.
Saara Wilhelmsin rannasta alkaa rajavyöhyke. Vastaranta noin 800 metrin päässä on Venäjää.
Näkymä on niin ainutlaatuinen, että Saara Wilhelms saa joka kesä pihaansa kutsumattomia vieraita. Wilhelms ei oikein itsekään tiedä, mitä turistit lopulta haluavat nähdä.
– Ihmiset huomaavat kartasta, että raja on tässä ihan lähellä. Sitten he vain saavat päähänsä, että tuon talon pihaan voi varmaan mennä, pohtii Wilhelms.
Yleensä vilkkainta turistiaikaa on Saara Wilhelmsin mukaan elokuu, jolloin Suomeen saapuu ihmisiä Keski- ja Etelä-Euroopasta.
– USA:sta on turisteja tässä käynyt. Saksasta, Ranskasta ja toki täältä Suomestakin, kertoo Wilhelms.
Viime elokuussa rantaan tuli ranskalaiskolmikko. Saara Wilhelm soitti rajavartiostoon, mutta miehet olivat vikkeliä. Pian yksi heistä oli jo Venäjällä. Vajaa kuukausi sitten käräjäoikeus tuomitsi miehen valtionrajarikoksesta sakkoihin.
Erikoinen koukkaus
Valtatie kuuden länsipuolella on iso Simpelejärvi. Itäpuolella Suomen ja Venäjän puoliksi omistama Kukkarolahti. Salmen ylittää sekä rautatie- että maantiesilta.
Pian jatkosodan päättymisen jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton rajaneuvottelijat merkitsivät tarkan rajalinjan sekä maastoon että asiakirjoihin.
Enimmäkseen rajalinja on melko suora, mutta juuri tämä kohta tekee poikkeuksen.
Linjaus muodostui neuvostoliittolaisten rajaneuvottelijoiden tahdon mukaisesti Parikkalaan keskelle Simpelejärven Kukkarolahtea, josta linja kaartaa tiukassa kulmassa lahden halki takaisin itään.
Valtatie kuuden silta onkin yksi syy siihen, miksi rajalinja tekee oudon koukkauksen.
– Neuvostoliittolaiset halusivat valvoa siltaa. Sillan alta on kulkenut ihmisiä erityisesti vuosina 1945–1947 niin Suomesta Neuvostoliittoon kuin Neuvostoliitosta Suomeen, kertoo historiantutkija Juha Pohjonen.
Poijun päällä istuva Kukkarolahden lokki on puoliksi Suomen ja puoliksi Venäjän puolella.
Pohjonen on tutkimuksissaan perehtynyt muun muassa Suomen ja Venäjän välisen rajalinjan syntyyn. Neuvostoliittolaisille tärkeintä oli, että he pystyvät valvomaan rajaa.
– Kun raja tuli Kukkarolahden päälle, pystyivät neuvostoliittolaiset vahtimaan myös rantaa. Sekä omaa rantaansa että vastarantaa, jossa on paljon suomalaista asutusta.
Ihmeellistä – tai sitten ei
Maatalousyrittäjä Kari Matikaisella on kevättyöt täydessä käynnissä. Päivää sotkee vielä ylimääräinen hitsaushomma.
Pellon takaa pilkistää järvi, ja sen takana Venäjä.
”Moni on kysynyt vuosien aikana, että jännittääkö. Ei ole jännittänyt, eikä jännitä vieläkään.”
– maatalousyrittäjä Kari Matikainen
Toimittajan pohdinta ihmeellisestä järvestä saa Matikaisenkin hymähtämään.
– Mitäs ihmeellistä siinä on?
Toisaalta Kari Matikainen muistaa lapsuuden, kun alueella oli vielä isot kieltomerkit. Niissä luki: Valokuvaaminen kielletty.
Sen verran ihmeellinen valtakuntia halkova järvi kuitenkin on, että Matikaisen isä kävi kotiseutumatkalla 1990-luvulla ihan luvallisesti Venäjällä ja vastarannalla.
– Venäläisillähän on tuolla muutaman kilometrin päässä aita. Kun he sen korjasivat, loppuivat villisiat täältä, kertoo Matikainen.
Nyt Suomi rakentaa omaa aitaansa. Se näkyy täältä paljain silmin.
Esteaidan rakentaminen sopii Kari Matikaisen ajatusmaailmaan oikein hyvin.
– Nuortenkin silmät avautuvat, millainen naapuri meillä on.
Vaihtokauppaa
Historiantutkija Juha Pohjonen kertoo, miten rajalinjan vetäminen oli välillä vähän kuin kaupankäyntiä.
– Jos suomalaiset halusivat jonkun kohdan itään päin, halusivat venäläiset vastavuoroisesti jonkun alueen länteen päin.
Tässä Kukkarolahden kohdalla neuvostoliittolaiset halusivat koukkauksen itään.
– Toisaalta hieman pohjoisempana suomalaiset saivat voiton, kun saivat sieltä merkittävän alueen säilymään Suomella. Kaikki oli sopimista ja diilin tekemistä.
Nopea muutos
Saara Wilhelmsin talosta on rantaan matkaa reilut sata metriä. Jos rannassa laittaa sormet veteen, ovat sormenpäät jo rajavyöhykkeellä.
Vedessä rajalinja on merkitty keltaisilla poijuilla. Rajalinja on vain parin sadan metrin päässä.
– Ainakin minun elämäni on muuttunut tässä muutaman viime vuoden aikana isosti, varsinkin henkiseltä kannalta. Sellainen uhkan tunne, kertoo Wilhelms.
Tältä Kukkorolahden rantamilla näyttää.
Saara Wilhelmsillä on kotitalo, maita ja kesämökki aivan Suomen ja Venäjän välisen rajan tuntumassa.
– On pakko vähän ajatella sitä, että jos niistä joutuu luopumaan. Ei viisi vuotta sitten sellaista ajatusta vielä ollut.
Venäjän puolella rajavyöhyke on huomattavasti laajempi kuin Suomella. Ainakin toistaiseksi venäläiset rajavartijat ovat pysäyttäneet Suomeen metsien halki pyrkivät tunkeutujat.
Rannan toisella puolella Venäjällä ei ole ainakaan Saara Wilhelmsin silmään sattunut mitään liikehdintää.
– Siinä mielessä rauhallista on ollut.
Kiehtova näky
Historiantutkija Juha Pohjonen ei lainkaan ihmettele, miksi ihmiset etsivät paikkoja, joista Venäjän voi nähdä.
– Se on se kielletty hedelmä, nähtävyys, eksotiikkaa. Jos on peloteltu Neuvostoliitolla tai Venäjällä, niin mikä on jännempää tai hienompaa kuin katsoa Venäjälle.