Yksi mediassa tiuhaan esiintyvä termi saa korvani nykyään sauhuamaan alta aikayksikön.

Tuo termi on pick me -tyttö. Se tarkoittaa tyttöä, joka korostaa olevansa toisenlainen kuin muut tytöt. Termi on peräisin Greyn anatomia -sarjan romanttisesta kohtauksesta, jossa sarjan päätähti pyytää rakastamaansa miestä valitsemaan hänet toisen naisen sijasta.

”Pick me. Choose me. Love me”, hän anoo.

Erinäisten määritelmien mukaan pick me -tyttö hengailee poikien kanssa ja janoaa heidän huomiotaan. Hän pitää poikamaisia harrastuksia parempina kuin tyttömäisiä mielenkiinnon kohteita. Hän vähättelee muita tyttöjä ja nauraa heille.

Sellaisiksi tytöiksi ovat tunnustautuneet muun muassa näyttelijä Pilvi Hämäläinen, radiojuontaja Jenni Poikelus ja lukuisat muut kolmekymppiset, valveutuneet naiset.

Puhe pick me -tytöistä ärsyttää, koska termi kolahtaa erityisesti identiteettiään etsiviin nuoriin.

Arvostan reflektointia ja uskallusta, mutta termissä pick me -tyttö on mielestäni muutama ongelma.

Puhe pick me -tytöistä ärsyttää minua siksi, että termi kolahtaa erityisesti tyttöihin, identiteettiään etsiviin nuoriin ihmisiin. Kun joku tunnustaa olleensa pick me -tyttö, hän yleensä kertoo nuoruudestaan.

Hän on teininä hengaillut mieluummin äijien kanssa, pitänyt poikien juttuja kiinnostavampina ja naureskellut muille tytöille. Tai kuten pahasti sanotaan, ollut vähän mulkku muita tyttöjä kohtaan.

Mutta kerrataanpa nopeasti, millainen on teini-ikäinen ihminen: kaaos. Minä ainakin olin. Nuorena kokeillaan rooleja ja ajatellaan mustavalkoisesti.

Muistini mukaan kasvavilla naisilla oli 2000-luvun alkuvuosina kärjistetysti kaksi suuntaa, mihin kallistua. Joko yritit suosittujen tyttöjen völjyyn tai sitten toimit päinvastoin ja aloit korostaa, miten et ole kuin nuo tytöt. Nuorten naisten karsinat olivat kapeita.

Tässä valossa pick me -tyttöjen käytös kuulostaa korviini nuoren naisen selviytymiskeinolta. On etsitty sekä itseä että omaa porukkaa.

Millainen on teini-ikäinen ihminen? Kaaos.

Näin seesteisenä ja tylsänä kolmekymppisenä on helppo päivitellä, että olin nuorena vähän tyhmä ja nyt hävettää. Muinaiselle nuorelle itselle ei anneta armoa.

Kömpelö termi yrittää tarttua oikeaan ilmiöön, nimittäin sisäistettyyn naisvihaan.

Sisäistetty naisviha ilmenee naisten ja naismaisena pidettyjen asioiden vähättelynä. Esimerkkejä riittää. Julkisuudessa esiintyvät naiset saavat asiatonta palautetta. Naisten kipuja vähätellään terveydenhuollossa. Tyttömäiset jutut, kuten meikkaaminen tai Taylor Swiftin fanittaminen nähdään vieläkin vähempiarvoisempina kuin futis tai metallimusiikki.

Tiivistetysti voisi sanoa, että naisia ei oteta yhteiskunnassa tosissaan. ”Heität kuin tyttö.” ”Nainen ratissa...” Mitä näitä lausahduksia nyt on.

Mielestäni on kuitenkin ilmiselvää, että teini-ikäiset tytöt eivät ole pahimpia naisvihan ylläpitäjiä. Silti pick me -tyttöjä ruoditaan tällä hetkellä, kuin he olisivat merkittävä naisvihan airut.

Entä ne ”muut tytöt”, jotka ovat rajanneet naiseuden omalla tavallaan ja saattaneet painaa erilaisia tyttöjä alas kiusaamalla? Puhumattakaan pojista, jotka ovat voineet vähätellä ja loukata tyttöjä ilman seuraamuksia?

Milloin he avautuvat julkisesti siitä, kuinka ovat havahtuneet sisäistämäänsä naisvihaan?

Teini-ikäiset tytöt tuskin ovat pahimpia naisvihan ylläpitäjiä.

Keskustelua pick me -tytöistä vaivaa se, että koko termi leviää käsiin.

Kun etsii pick me -tytöistä tietoa, saa eteensä sometauhkaa, ivaa, naurua ja inhoa. Pick me -tyttöjä kuuluu tässä ajassa vihata.

Voin vain kuvitella, kuinka haavoittava termi on niille nuorille naisille, jotka ovat aidosti kiinnostuneita miehisiksi mielletyistä asioista ja harrastuksista. Voiko jalkapalloa pelaava tyttö välttyä tuolta ivalliselta leimalta? Tai onko meikkaamista inhoava tyttö automaattisesti pick me -tyttö?

Luokittelusta tulee helposti kiusanteon väline. Naisvihan purkamiseen pitäisi keksiä muita keinoja kuin yhä uusia naisia leimaavia termejä.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.