Viime viikolla Yle kertoi kiehtovasta löydöstä Pirkanmaan Akaan Sanduddin tapettitehtaalla. Vanhasta pahvilaatikosta paljastui Tove Janssonin muumitapetin luonnos vuodelta 1959.

Harvinainen aarre nostettiin päivänvaloon, ja Muumimuseo julisti sillä olevan huomattavaa taiteellista ja kulttuurihistoriallista arvoa. Tehdas arvioi, että kyseessä on luonnos maailman ensimmäisestä muumitapetista. Taiteilijan veljentytär Sophia Jansson puolestaan vahvisti, että luonnoksessa näkyy Toven oma käsiala.

Pian kävi kuitenkin ilmi, että tapettilöytö kätki sisäänsä arvoituksen.

Suomenvenäläinen historianharrastaja Juha Castorman huomasi luonnospapereissa venäjänkielisiä sanoja ja kertoi löydöstään Ylelle.

Ryhdyin selvittämään, mistä on kyse. Tove Janssonhan ei osannut venäjää. Vai osasiko?

Miksi merkinnät olivat venäjäksi?

Tove Janssonin elämäkerran kirjoittanut taidehistorioitsija Tuula Karjalainen vahvisti asian: Jansson ei puhunut venäjää. Karjalaisen mukaan merkinnät voisivat olla peräisin joko tehtaan venäjänkieliseltä työntekijältä tai liittyä tapetin valmisteluun Neuvostoliiton vientiä varten.

Idänkauppa käynnistyi juuri 1950-luvulla ja toimi vaihtokauppana – tavaraa vaihdettiin tavaraan. Muumitapetit olisivat hyvinkin voineet olla osa tätä vaihtoa.

Voisiko olla, että tämä ”harvinainen tapetti” koristi neuvostokoteja laajemminkin?

Sanduddin tehtaan entinen työntekijä Kimmo Thuneberg kertoi, että oli itse lastaamassa erilaisia tapetteja Neuvostoliittoon lähteviin junavaunuihin 1970-luvulla. Tuolloin tehtaan idänkaupasta vastasi hänen mukaansa eräs Oksana. 50- ja 60-luvuista Thunebergilla ei ollut varmaa tietoa.

Haalea teksti olikin ohje

Historianharrastaja Castormanin kanssa tutkimme luonnoksen merkintöjä tarkemmin.

Lyijykynällä kirjoitetut kirjaimet olivat haalistuneita ja osa niistä oli tehty pyyhityn tekstin päälle, joten tehtävä oli hankala. Teksti paljasti jonkinlaisia ohjeita painotyöhön: ”Masu, nenät huvimajassa istuvilla pitää olla avoimet” oli muun muassa kirjoitettu venäjäksi.

– Avoimuus tarkoittaa tässä sitä, että nämä kohdat jätetään maalaamatta sinisellä maalilla, Castorman selittää.

Erikoista oli, että kirjoittaja käytti yhä vuoden 1918 jälkeen venäjästä poistunutta jat-kirjainta (ѣ).

Suomeksikin löytyi ohjeita. Tosin Jansson olisi todennäköisesti kirjoittanut omat muistiinpanonsa ruotsiksi.

– Merkinnöissä käytetään ilmaisua ”valk.-punainen” sen sijaan, että olisi kirjoitettu ”vaaleanpunainen”, kuten suomea äidinkielenään puhuva tekisi. Lisäksi sanassa ”tumma” molempien m-kirjainten päällä on viiva, jollaista venäjän kielessä välillä käytetään kirjainten erottamiseen toisistaan, Castorman luettelee.

Kaikki viittasi siihen, että merkinnät oli tehnyt venäjänkielinen henkilö, joka oli asettunut Suomeen Venäjän vallankumouksen aikoihin.

Päätin etsiä käsiini tutkijan. Eihän voi olla, ettei joku olisi joskus perehtynyt suomalaisiin tapetteihin.

Janssonin ja telamestarin yhteistyö

Lopulta Arkkitehtuuri- ja designmuseon avustuksella löytyi täysosuma. Minna Tuulas-Inkinen tarkasteli väitöskirjassaan vuodelta 2023 juuri 1950-luvun suomalaisia taiteilijatapetteja.

Vastaus pulpahti esiin väitöskirjan sivulta 162: Sanduddin tehtaan telamestarina toimi vuosina 1935-68 suomenvenäläinen Paul Tscherbakoff.

Nyt näyttikin siltä, että kyseessä oli tapetin painamista varten vuonna 1959 laadittu yksityiskohtainen suunnitelma, joka ohjasi koko valmistusprosessia.

– Minunkin mielestäni tämä ei ole varsinainen tapettiluonnos, vaan painotyötä varten tehty suunnitelma, jonka Tove kyllä on tehnyt, Tuulas-Inkinen vahvistaa.

Tutkijan mukaan telantekijät lisäsivät usein omia merkintöjään taiteilijoiden suunnitelmiin ja on hyvin mahdollista, että muumitapetin merkinnät ovat juuri Tscherbakoffin käsialaa.

Telamestarin käsialanäytettä ei löytynyt tutkijan arkistosta, mutta on erittäin todennäköistä, että juuri Tscherbakoff, joka oli yksi tehtaan kokeneimmista työntekijöistä, teki yhteistyötä Tove Janssonin kanssa.

Tehdas oli ilmoittanut löydöksen yhteydessä, että kyseessä on luonnos maailman ensimmäisestä muumitapetista. Minna Tuulas-Inkinen kuitenkin kertoo, että Sanduddin tuotannossa ollut samankaltainen tapetti nähtiin jo vuonna 1956 Toivekoti-näyttelyssä, jossa se koristeli Stockmannin osaston lastenhuoneen seinää.

Sanduddin tapettitehtaalla Ylen selvittämät tiedot saivat innostuneen vastaanoton. Tehtaan johtaja Anna-Maria Näreikkö aikoo nyt jatkaa luonnoksen tutkimista yhdessä Tuulas-Inkisen kanssa.

Aikansa mestari

Minna Tuulas-Inkinen kertoo väitöskirjassaan, että Paul Tscherbakoff oli arvostettu telamestari ja yksi Pohjoismaiden harvoista painotelanvalmistuksen taitajista. Hän syntyi 1890-luvulla Etelä-Venäjällä ja muutti Suomeen ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jossa oli palvellut taistelulentäjänä.

Suomessa Tscherbakoff opiskeli taidetta ja työskenteli piirtäjänä ja maalarina, mutta päätyi lopulta Sanduddin tapettitehtaan palvelukseen vuonna 1935. Lopulta hänestä tuli telamestari, jonka taidot ja tarkkuus nostivat suomalaisen tapetinvalmistuksen uudelle tasolle.

Lisäksi hän suunnitteli myös tapettimalleja. Tuulas-Inkisen mukaan ainakin yksi päätyi Sanduddin Finnish Design -mallistoon.

Tscherbakoff jäi Sanduddilta eläkkeelle vuonna 1968.

Yle Novostin jutun voi lukea myös venäjäksi.