Suomi on ollut mukana Ukrainan ja Venäjän välisissä rauhanneuvotteluissa viime päivinä. Alkuviikolla presidentti Alexander Stubb vertasi Ukrainan nykytilannetta Suomen tilanteeseen jatkosodan lopussa vuonna 1944.

– Hopeareunus on tässä: löysimme ratkaisun heidän kanssaan vuonna 1944, ja uskon, että löydämme ratkaisun heidän kanssaan vuonna 2025, Stubb sanoi Washingtonissa.

Jyväskylän yliopiston professori Antero Holmila on tutkinut jatkosodan jälkeistä aikaa. Hänen mukaansa näissä kahdessa tilanteessa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös merkittäviä eroja. Listaamme ne tässä artikkelissa.

Holmila huomauttaa, että vertaukset eivät ole yksioikoisia. Maailma on nyt hyvin erilainen kuin jatkosodan lopussa.

– Asioita ei voi suoraan verrata, mutta tässä on aivan ilmeisiä analogioita, ja näistä minun ajatuksistani saattaa joitain asioita puuttuakin.

Mitä samaa?

1. Voiman epäsymmetria

Ukrainalla on vastassaan ylivertainen sotakoneisto, kuten Suomellakin oli vuonna 1944. Molemmissa tapauksissa suurvalta luo pienemmälle vastustajalleen selvän eksistentiaalisen uhan.

2. Ratkaisua ei tule aseilla

Neuvostoliitto ei lyönyt pienempää Suomea sotilaallisin voimin, eikä Venäjä ole pystynyt siihen Ukrainassa. Vaikka viime aikoina Ukraina on ollut vaikeassa tilanteessa, Venäjä ei ole edennyt alkuperäisten tavoitteidensa mukaan.

3. Itsenäisyys on tärkein

Vuonna 1944 Suomelle itsenäisyys ja demokraattisen järjestelmän säilyminen oli kaiken ytimessä. Rauha tehtiin, jotta maan itsenäisyys säilyy, vaikka ehdot tuntuivat karmeilta.

– Näin on varmasti myös Ukrainalla tai ainakin tulisi olla. En silti tarkoita, että Ukrainan tulisi myöntyä Venäjän esittämiin maksimaalisiin vaatimuksiin, Holmila sanoo.

4. Alueluovutukset

Suomi menetti Neuvostoliitolle noin 10 prosenttia alueistaan, mukaan lukien tärkeän Karjalan alueen.

Holmilan mukaan myös Ukraina joutuu todennäköisesti luopumaan joistain alueistaan, todennäköisesti Venäjän vuonna 2014 miehittämästä Krimin niemimaasta. Holmilan mukaan alueluovutukset alkavat olla nyt enemmän esillä kansainvälisessä keskustelussa.

– Krim on Ukrainalle ehkä se, mitä Karjala oli Suomelle. Se on alueluovutusten keskeinen kipeä kohta.

Venäjä vaatii Ukrainalta Krimin lisäksi myös Donetskin ja Luhanskin alueita.

– Näihin Ukraina ei tietenkään voi suoraan myöntyä, vaan osapuolten on pyrittävä kompromissiin, Holmila sanoo.

5. Kansainvälisen järjestelmän murros

Toisen maailmansodan jälkeen syntyi uusi maailmanjärjestys ja alkoi kylmä sota. Suomi jäi kahden suurvallan, Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, väliin harmaalle alueelle.

Ukrainan sodan jälkeen on todennäköistä, että kansainvälisen politiikan kenttä muuttuu jälleen. Holmilan mukaan murroskausi on jo menossa ja on tärkeää, ettei Ukraina jää Suomen tavoin harmaalle alueelle.

– Eurooppalaisilla on suuri vastuu. Olipa rauha millainen tahansa, Ukraina tulee ottaa tiiviiksi osaksi länttä ja eurooppalaista järjestelmää.

Mitä eroa?

1. Suomi oli yksin

Rauhanneuvotteluissa vuonna 1944 Suomi sai hyvin vähän kansainvälistä tukea johtuen pitkälti siitä, että Suomi oli sotinut natsi-Saksan rinnalla. Sotilasyhteistyö nähtiin rangaistuksen arvoisena tekona.

– Suhtautuminen Suomen tulevaisuuteen oli lännessä todella pessimistinen. Ajateltiin, että on vain ajan kysymys, milloin Stalin vetää Suomen osaksi neuvostovyöhykettä, Holmila sanoo.

Ukrainalla ei ole samanlaista taakkaa.

2. Suvereniteetin menetys

Vuoden 1944 solmitun aselevon ehtona Suomeen tuotiin Liittoutuneiden valvontakomissio, jonka kautta Neuvostoliitto pääsi suoraan vaikuttamaan Suomen politiikkaan. Suomi menetti täysimääräisen suvereniteettinsa useaksi vuodeksi.

– Venäjä varmasti haluaisi tällaisen mekanismin Ukrainaan, mutta en usko, että onnistuu.

3. Sotakorvaukset

Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle massiiviset sotakorvaukset, joiden maksaminen kesti kahdeksan vuotta. Vuonna 1945 sotakorvausten määrä oli 5,6 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

Toisen maailmansodan jälkeen oli yleisesti hyväksyttävä ajatus, että natsi-Saksan kanssa millään tasolla liittoutuneet maksoivat korvauksia.

Holmila ei usko, että Ukraina joutuu vastaavaan tilanteeseen, vaikka Venäjä sitä vaatisi.

– Kansainvälisestä yhteisöstä tuskin on kovin suurta koalitiota Putinin takana vaatimassa, että Ukraina maksaa sotakorvauksia. Pikemminkin ehkä toisinpäin.

4. Stalin oli varovaisempi

Holmilan mukaan Stalinin ulkopolitiikka oli jatkosodan loppuaikoina ja etenkin kylmän sodan alussa pragmaattista, realistista ja jopa varovaista.

Holmila kuvaa Putinin Venäjää revisionistiseksi ja idealistiseksi valtioksi, joka haluaa palauttaa Venäjän imperiumin alueita itselleen, eikä välitä kansainvälisistä sopimuksista. Putin vaikuttaa tällä hetkellä myös Stalinia valmiimmalta ottamaan riskejä.

– Jos Yhdysvallat selvästi asettuu Euroopan ja Ukrainan rintamaan rauhan teossa, ymmärtääkö Putin realiteetit ja ottaa taka-askelia? Holmila pohtii.