Köyliönjärven pinta lainehtii kohtalaisen kirkkaana Säkylän kansallismaisemassa.

1990-luvun alussa oli toisin.

– Silloin ei tarvinnut käydä rannassa katsomassa, onko sinilevää. Sen haistoi sadan metrin päähän. Järvenpinta oli 1990-luvulla kuin lateksia, muistelee köyliöläinen Tapio Putko.

Hän on yksi Köyliönjärven suojelijoista, joiden uutteruus on pysäyttänyt järven rehevöitymiskehityksen. Putko toimii nykyään Köyliönjärven suojeluyhdistyksen sihteerinä.

Esimerkiksi tänä kesänä Suomen ympäristökeskuksen sinileväseurannan mukaan Köyliönjärvellä on ollut vain yhtenä päivänä hieman sinilevää.

Järven pelastaminen on vaatinut kuitenkin rahaa, vaivaa ja yhteistä tahtoa.

Suojelutoimiin suhtauduttiin aluksi penseästi

Köyliönjärven ympäristö on perinteistä viljelysaluetta. Vielä 1980-luvulla maanviljelijät työskentelivät vesistöä säälimättä.

Kunta halusi kuitenkin parantaa järven tilaa ja palkkasi ekologi Arto Hirvosen vetämään projektia vuonna 1990.

– Köyliönjärvi oli kiihtyvän rehevöitymisen tilassa. Tavoite oli kunnianhimoinen: saavuttaa pysyvästi parantunut vedenlaatu, sanoo Hirvonen.

Painetta järven tervehdyttämiseen tuli myös siitä laskevan Köyliönjoen varrella asuvilta ihmisiltä. Toimenpiteitä piti kuitenkin suunnitella niin, ettei alueen erikoiskasvien, kuten sokerijuurikkaan, viljely vaarantuisi.

– Osa maataloustuottajista ei ollut ollenkaan innostunut suojelutoimenpiteistä. Varsinkin naapurikunnan säkyläläiset eivät halunneet tuolloin oikeastaan millään tavalla lähteä suojeluun mukaan.

Penseästä suhtautumisesta huolimatta alueen maataloustuottajat ryhtyivät tekemään yhteistyötä paremman vedenlaadun puolesta.

Suojakaistoja, poistokalastusta ja istutuksia

Yksi keskeisistä keinoista oli suojakaistojen tekeminen järven ja pellon välille sekä ojien reunoille.

Viljelystapoja muokattiin sellaisiksi, että raskailla työkoneilla ajelu minimoitiin, ja ravinnetutkimusnäytteiden avulla selvitettiin lannoituksen oikea tarve.

Ulkoista ravinnekuormaa kenties vielä haitallisempaa oli järven sisäinen systeemi. Runsas särkikalakanta kiihdytti matalan järven rehevöitymistä.

Köyliönjärven suojeluyhdistys aloitti aktiivisen särkikalojen poistokalastuksen. Petokalojen, kuten kuhan ja hauen, istutuksia lisättiin roimasti.

– Erittäin keskeistä oli, että toimenpiteet aloitettiin mahdollisimman pian eikä suunniteluun käytetty liikaa aikaa, sanoo Hirvonen.

Lähiseudun elintarviketeollisuutta oli vaikea saada innostumaan järven suojelusta. Säkylässä sijaitseva Lännen tehtaat käytti järven ympäryspelloilta tulevia sokerijuurikkaita, perunoita ja porkkanoita.

– Elintarviketeollisuus oli yllättävän penseä suojelun suhteen. Lännen tehtaiden viljelypäällikkö pakeni neuvotteluita eikä halunnut keskustella yhteistyöstä, kertoo Hirvonen.

”1990-luvun alussa suojelua pidettiin hömppähommana”

Ajan henki muuttui suojelumyönteisemmäksi 1990-luvun kuluessa. Kun Köyliönjärvi nimettiin yhdeksi Suomen kansallismaisemista, sai asia Arto Hirvosen mukaan paljon julkisuutta.

Alkoi olla yleisen mielipiteen vastaista suhtautua välinpitämättömästi vesiensuojeluun.

– 1990-luku oli kypsymisen aikaa ja 2000-luvulla alkoi olla elintarviketeollisuuden etu, että tuotteet on tehty ympäristöystävällisesti.

Elämäntyönsä Köyliönjärven tilan kohentamiseksi tehnyt Hirvonen muistuttaa, että vesiensuojelu on pitkäjänteistä työtä. Lisäksi suojeluun on palanut paljon rahaa. Hirvosen mukaan valtio, Köyliön kunta, EU ja rannan asukkaat yhdistyksineen käyttivät yhteensä vuosina 1990-2004 lähes 700 000 euroa suojelutyöhön.

– Köyliönjärven rehevöityminen on saatu 30 vuodessa pysäytettyä, mutta vesistön tilan ylläpito vaatii jatkuvia toimenpiteitä, kuten ”roskakalojen” poistokalastusta.

Köyliönjärven rannalla asuva Tapio Putko pitää järven suojelua menestystarinana. Hänestä ihmisten suhtautuminen vesiensuojeluun on muuttunut.

– Kun Köyliönjärven suojeluyhdistys vuonna 1990 perustettiin, sitä pidettiin hömppähommana. Enää siitä ei kuule mitään negatiivista.