Maatalouden päästöjen määrä junnaa paikallaan.

Erityisesti se tuntuu vahvoilla ruuantuotantoalueilla kuten Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, missä asukaskohtaiset ilmastopäästöt ovat koko maan suurimmat.

Maatalouden osuus kaikista kasvihuonepäästöistä on koko maassa noin 15 prosenttia, mutta näissä maakunnissa peräti yli 40 prosenttia.

MTK:n ilmasto- ja ympäristöasiantuntija Jukka Rantala uskoo, että etenkin Etelä-Pohjanmaalla lukemat kasvavat entisestään, kun maatalous jatkaa keskittymistään.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Santtu Karhinen ei kuitenkaan halua jakaa Suomea ”ilmastopahiksiin tai -hyviksiin”. Alueet ovat erilaisia: toiset tuottavat ruokaa ja samalla päästöjä, vaikka kaikki syövät.

Listaamme tässä jutussa, mistä raportit kertovat ja mistä eivät.

1. Tilastointia voi pitää osin epäreiluna

Maatalouden päästöt rumentavat vain niitä alueita, joilla ruokaa tuotetaan: kun eteläpohjalainen viljelijä tuottaa maitoa eteläsuomalaisen rahkaan, vain toisen alueen päästöt kasvavat.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla päästökuorma onkin asukasta kohti jyvitettynä noin 11 tonnia ja esimerkiksi Uudellamaalla 4,5 tonnia.

Kulutusperäiset päästöt taas ovat Uudellamaalla yli kaksinkertaiset alueperäisiin verrattuna.

Kulutusperäisille päästöille ei kuitenkin ole asetettu ilmastotavoitteita toisin kuin tuotantoon perustuville.

2. Maatalouden päästöille ei ole yhtä isoa poistajaa

Syy tilanteeseen on osittain isojen teknisten ratkaisujen puute.

– Muu yhteiskunta ratkaisee ongelman sähköistymällä, mutta se ei auta tässä, sanoo MTK:n Rantala.

– Monilla muilla sektoreilla on tapahtunut merkittävää teknologista kehitystä, joka on mahdollistanut markkinaehtoisesti kannattavia päästövähennyksiä. Maataloudessa sellaisia ei ole nähtävissä, sanoo ympäristökeskuksen Karhinen.

3. Päästöjä suitsitaan tiloilla, mutta se ei riitä

Etelä-Pohjanmaan Jalasjärvellä Korkiakosken maitotilalla suurin osa päästöistä tulee noin sadan eläimen kokoisesta karjasta.

Verkkopohjaiseen ohjelmaan syötetään kymmeniä tietoja lähtien maidon rasvapitoisuudesta siihen, millaisella kalustolla lanta on levitetty pellolle.

– Tilan hiiljalanjälki on 0,85 hiidioksidiekvivalenttikiloa per maitolitra, alle maan keskiarvon. Siinä mielessä saa olla tyytyväinen, tilan emäntä Kaisa Rantasalo sanoo.

Luku kertoo, paljonko tuotanto ja kuljettaminen aiheuttaa kasvihuonekaasuja.

Korkiakosken tilalla on panostettu lehmien rehuna käytettävän nurmen viljelyyn. Kaisa Rantasalo kertoo, miksi se on tärkeää myös ilmaston kannalta.

Parasta olisi, jos maa olisi mahdollisimman tuottavaa, jolloin viljelyalaa ei tarvitsisi kasvattaa. Sama pätee karjaan.

– Yksi tärkeimmistä ilmastoteoista on se, että lehmät ovat mahdollisimman terveitä ja pitkäikäisiä, eikä niiden määrää tarvitse kasvattaa, Rantasalo sanoo.

Maanviljelijöitä kannustetaan muun muassa viljelykiertoon ja mahdollisimman vähäiseen maan muokkaukseen, jotta maa ei köyhdy eikä maaperästä vapaudu hiiltä ilmaan.

Tiloilla on aurinkopaneeleja, ja Valio tutkii naudoille annettavaa lisäainetta, jonka toivotaan vähentävän lehmien metaanipäästöjä.

Yksittäisten viljelijöiden toimet eivät kuitenkaan riitä, sanovat sekä MTK että Suomen ympäristökeskus.

4. Suurille muutoksille ei ole riittäviä kannustimia

Peltoala ja nautaeläinten määrä ovat pysyneet pitkään melko muuttumattomina.

Maatalouden ilmastopäästöistä leijonanosan tuottaa maaperä – erityisesti paljon hiilidioksidipäästöjä tuottavilla turvemailla, joilla viljelyn on tutkijoiden mukaan loputtava.

– Jokainen viljelijä tietää, etteivät turvemaat ole hyvä juttu. Mutta edellyttäisi oikeudenmukaisia toimia, jos halutaan maata pois, sanoo MTK:n Jukka Rantala.

Myöskään kysyntä eli ruokatottumukset eivät kannusta riittävästi muuttamaan tuotantoa suuresti esimerkiksi eläinperäisestä enemmän kohti kasviperäistä.

Maatalouspolitiikastakaan kannustimia ei ympäristökeskuksen Santtu Karhisen mukaan löydy.

– Ei ole riittävän vahvaa tukipolitiikkaa, joka ohjaisi päästövähennyksiin. Yksittäiset viljelijät eivät voi lähteä tekemään muutoksia, jotka kasvattavat kustannuksia, kun tulopuoli on mitä on.

Mikä siis ratkaisuksi?

Suomen ympäristökeskuksen Santtu Karhinen näkisi päästövähennyksen vauhdittajana yhdistelmän sanktioita ja tukitoimia.

Hiilijalanjäljen verotuksella ohjattaisiin viljelijöitä ilmastoystävällisempiin toimiin. Iso siirtymä vaatisi kuitenkin tukia, jotta muutosten hintalappu ei olisi kohtuuton.

MTK:n Rantala kavahtaa sanktio-sanaa, eikä tilallinenkaan innostu.

– Esimerkiksi katovuonna pellosta ei saataisi mitään, vaikka siihen olisikin panostettu paljon. En ymmärrä, miksi siinä tilanteessa pitäisi sanktioida, vaikka päästöjä olisi syntynyt ilman minkäänlaista tuottoa, Kaisa Rantasalo pohtii.

Yksi järjestön painopisteistä on biokaasu, joka vaatisi yhteistyötä ja isoja taloudellisia panoksia.

– Se kiinnostaa joka ikistä maanviljelijää, mutta harvalla on sen mittakaavan maatila, että pystyisi biokaasulaitosta ainakaan nykytekniikalla pyörittämään.

MTK:n Jukka Rantalan mukaan ratkaisu olisi malli, jossa päästöjään vähentävä viljelijä voi tarjota myytäväksi hiilensidonnan päästövähennysyksikköjä.

Hinta määräytyisi markkinoilla, ja yksikön voisi ostaa joku, joka ei pysty muuttamaan oman toimintaansa, esimerkiksi lentoyhtiö tai autoteollisuus.