Maataloustukia olisi syytä myllertää rajusti, arvioi Turun yliopiston taloustieteen professori Timo Kuosmanen.

Esimerkin hän ottaa kansallisesta tuesta, josta 90 prosenttia menee Pori–Tampere–Lappeenranta -linjan pohjoispuolen eli C-alueen maatiloille. Kansallista tukea maksetaan tämän vuoden tuotannolle arviolta yhteensä noin 345,3 miljoonaa euroa.

– Onko 18 kertaa suurempi pohjoinen tuki perusteltu ratkaisu? Onko meillä varaa pitää yllä tehotonta tuotantoa, kysyy Kuosmanen. Hän tutki maataloustuottajille maksettavia tukia osana Akava Works -raporttia.

Tukien erillistä summaa perustellaan huoltovarmuudella. C-alueella viljelijät saavat korkeampaa tukea kompensaationa vaikeammista viljelyolosuhteista.

Alla oleva grafiikka näyttää, miten tukialueet Suomessa jakautuvat.

Kuosmasen mukaan lyhyemmät tuotantoketjut tukisivat huoltovarmuutta enemmän.

Hän jakaisi kansallisen tuen tasan etelän ja pohjoisen välillä, ja jopa kyseenalaistaa pohjoisen alueen viljelyn mielekkyyden, kun se kustannetaan osin veronmaksajien rahoilla.

– Tuotannon olisi hyvä olla siellä, missä suurin osa Suomen väestöstä on, sanoo Kuosmanen.

Ylen tapaamat kolme varsinaissuomalaista kasvinviljelijää eivät kannata Kuosmasen ajatusta maanviljelyn keskittämistä pelkästään Etelä-Suomeen, mutta jakavat huolen tukien epätasaisuudesta. Heidänkin toiveissaan koko maa voisi olla samaa tukialuetta.

– Täältä on viety esimerkiksi ympäristötukirahaa alueille, joilla ei ole edes ympäristöongelmia. Meillä olisi tarvetta perusparannuksiin, kuten kalkitukseen ja salaojitukseen, mutta rahaa ei ole, sanoo marttilalainen viljelijä Olli Kylänpää.

Tilojen määrä vähenee

Tukien uusjako tietäisi maatalouden rakennemuutoksen kiihtymistä. Luonnonvarakeskuksen mukaan maatilojen määrä vähenee tuhannella vuosittain. Tilojen keskikoko oli 55 hehtaaria vuonna 2024.

– Tukijärjestelmä on rakentunut vuosien saatossa poliittisen tahtotilan mukaan, sanoo tutkija Jukka Tauriainen.

Viime vuosina keskusteluissa on noussut esiin ilmastonmuutoksen myötä kasvukauden pidentyminen ja viljelyrajojen siirtyminen pohjoisemmaksi. Kasvit, jotka vaativat pidemmän tai lämpimämmän kesän, selviävät keskimäärin paremmin. Tämä nostaa Suomen omavaraisuutta.

Kannattavuuskriisissä rypevien viljelijöiden viesti on pitkään ollut, että maatalouden tukipolitiikan on muututtava, viljan markkinahinta on saatava ylös ja kotimaisuuden arvo tunnustettava koko elintarvikeketjussa. Nyt Joutsen-merkillä merkityssä leivässä osa jauhoista saattaa olla ulkomailta.

Viljelijät ovat yksimielisiä siitä, että nykyisellä tuki- ja hintatasolla kasvinviljelyn tulevaisuus näyttää synkältä.

– Yritystoiminnassa tavoitellaan usein viiden prosentin tuottoa sijoitetulle pääomalle, maanviljelyssä ei saada edes puolta prosenttia, sanoo lietolainen viljelijä Timo Laaksonen.

Koko vuoden työstä kuusikymppiä

Yle pyysi Laaksosta ja ruskolaista Jani Lindqvistiä avaamaan, mistä viljelijän tulot ja menot koostuvat.

Lindqvist omistaa koneurakointiyrityksen ja viljelee sivutyönään 152 hehtaarin tilaa. Tilalla tuotetaan vehnää, ruista, kauraa ja rypsiä.

Maatilan tuet muodostuvat perustulotuesta, ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta sekä pienistä lisistä, kuten valkuaiskasvipalkkiosta ja kasvipeitteisyystuesta.

Päivän hinnan mukaan viljasadosta maksetaan noin 114 000 euroa. Tukien kanssa tulopuoli nousee 176 404 euroon.

– Kun menot, esimerkiksi lannoitteet, kasvinsuojeluaineet, peltovuokrat, konekustannukset, kuivaus, puinti ja siemenet, otetaan huomioon, voittoa jää vuoden työstä 56 euroa, kertaa Lindqvist.

Investoinnit jäävät tekemättä

Timo Laaksonen omistaa Varsinais-Suomen suurimman tilan, 900 hehtaaria. Tilalla viljellään viljojen lisäksi hernettä ja kuminaa.

Laaksonen arvioi, että sadon arvo on viime vuosina ollut hehtaarilta noin 650–700 euroa ja tuet noin 393 euroa. Yhteensä liikevaihtoa kertyy noin 1 100 euroa hehtaarilta.

– Kulujen jälkeen jää juuri ja juuri rahaa vuokrien maksuun, mutta ei mitään investointeihin tai palkkaan.

Peltojen perusparannukset, kuten kalkitus ja ojitukset, jäävät Laaksosen mukaan tekemättä. Tällä taas on suuri vaikutus Itämeren valuma-alueella, josta ravinteet pääsevät huuhtoutumaan vesistöjen kautta mereen rehevöittäen sitä.

– Maa on viljelijän tärkein tuotantoväline, mutta siihen ei riitä rahaa, sanoo Laaksonen.

Tukien maksatus jo loppukesään

Luonnonvarakeskuksen tutkija Jukka Tauriaisen ensimmäinen parannusehdotus kasvinviljelijöiden ahdinkoon on muutos tukien maksuaikatauluun.

Tuet on aiemmin maksettu elokuussa, mutta nyt suuri osa tuista maksetaan vasta vuoden lopulla.

– Tukien aikaisempi maksaminen voisi parantaa mahdollisuuksia hankkia seuraavan satokauden tuotantopanoksia, sanoo Tauriainen.

Timo Laaksosen mukaan viljelijät ovat pakotettuja myymään viljansa heti sadonkorjuun jälkeen.

– Kaupat tietävät tämän ja pudottavat viljan hintaa, kun viljelijöiden on pakko saada rahaa, Laaksonen toteaa.

Jos tuet maksettaisiin aiemmin, tilojen olisi Laaksosen mukaan mahdollista pitää vilja varastossa odottamassa parempaa hintaa.