Tunnelma salissa näyttää jännittyneeltä. Yhdysvaltojen keskuspankin pitkäaikainen pääjohtaja Alan Greenspan on edustajainhuoneen valiokunnan kuultavana finanssikriisistä. Eletään vuotta 2008, jolloin pankki- ja rahoitusala ajautui maailmanlaajuiseen kaaokseen.

Greenspanin kuulemistilaisuus on jäänyt historiaan. Hän myönsi rehellisesti löytäneensä virheen ideologiastaan ja olevansa siitä hyvin ahdistunut. Näin Greenspan kuvaili tilannetta: ”Tein virheen olettaessani, että pankit olisivat itse parhaita suojelemaan osakkeenomistajiaan.”

Tapaus palaa usein mieleeni seuratessani nykypolitiikkaa. Maapallo on ajautunut ekologisen kriisin partaalle, mutta harvat päättävässä asemassa olevat ovat valmiita myöntämään virhettä ideologiassaan.

Maapallo on kriisin partaalla, mutta harva on valmis myöntämään virhettä ideologiassaan.

Hallitukset Euroopassa peräänkuuluttavat talouskasvua, mutta jättävät kertomatta, miten sen voi yhdistää ekologiseen kestävyyteen. Talouden kasvaminen tarkoittaa edelleen ympäristön kiihtyvää tuhoutumista.

Vaikka todellinen vihreä kasvu näyttää nykytiedon valossa lähes mahdottomalta tavoitteelta, ongelma ohitetaan olkia kohauttamalla. Näin on myös Suomessa.

Poliitikot puolueesta toiseen vannovat talouskasvun nimiin ja uskovat sen pelastavan maan. Sama koskee ylikulutusta, jossa Suomi kuuluu maailman kärkeen.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomen talouskasvun esteenä on ”tuntematon jarru”, jonka epäillään olevan kotitalouksien haluttomuus kuluttaa.

Ylikulutus on yksi aikamme suurimmista ongelmista, mutta vallitsevassa politiikkakeskustelussa se näyttäytyy pikemminkin ratkaisuna ongelmiimme. Kunpa ihmiset vain kuluttaisivat enemmän, poliitikot näyttävät viestivän kansalaisille.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan suomalaisten haluttomuus kuluttaa on ”hälytysmerkki”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mielestä se kielii suomalaisten asenneongelmasta.

Ylikulutus näyttäytyy politiikan keskustelussa pikemminkin ratkaisuna kuin ongelmana.

Voisi kuvitella, että ympäristöä tuhoavan ylikulutuksen aikakaudella logiikka kulkisi päinvastoin: juuri ylikulutus nähtäisiin asenneongelmana, johon pitää löytää kestäviä ratkaisuja.

Sen sijaan poliitikot kannustavat kansalaisia kulutusjuhlaan, vaikka heidän pitäisi puhua kestävän kulutuksen merkityksestä taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lähteenä.

Ideologiassa on aina kyse uskosta. Ideologia on uskomuksiin perustuva aatejärjestelmä, joka ohjaa tapaamme havainnoida ja tulkita maailmaa. Kukaan meistä ei ole ideologioista vapaa, vaikka moni näin kuvittelee. Mitä vahvemmin ideologian on omaksunut, sitä vaikeampaa sitä on itse tunnistaa.

Kun todellisuus ajautuu ristiriitaan ideologian kanssa, ideologian kuuluisi joustaa. Näin kävi Greenspanin tapauksessa. Kun finanssikriisi todisti ideologian virheelliseksi, hän ei syyttänyt siitä todellisuutta vaan ideologiaa.

Näin ei näytä tapahtuvan poliitikkojen kohdalla. Vaikka maapallon kriittiset keikahduspisteet hälyttävät punaisina, vallanpitäjät jatkavat vanhalla ideologisella kaavalla – ikään kuin ympäröivää todellisuutta ei olisi olemassakaan.

Puolueiden väliset ideologiset kamppailut eivät ulotu näihin kysymyksiin. Puolueet kyllä väittelevät mitä pienimmistä yksityiskohdista, mutta talouskasvun sovittaminen ekologisiin rajoihin ei herätä laajalti intohimoja.

Jos todellisuus on ristiriidassa ideologian kanssa, ideologian kuuluisi joustaa.

Maapallon tulevaisuuden kannalta elintärkeä keskustelu vihreän kasvun mahdollisuuksista jää akateemisiin piireihin, vaikka juuri tämän mittaluokan kysymysten pitäisi olla nimenomaan poliittisen keskustelun ytimessä.

Näin vallitseva todellisuus ja ideologia ajautuvat yhä kauemmas toisistaan. Poliittiset päättäjät hurraavat talouskasvulle ja lisääntyvälle kulutukselle, vaikka ne kiihdyttävät ympäristötuhoa ja nakertavat elämän edellytyksiä.

Teollisten maiden harjoittama talouspolitiikka alkaa hiljalleen muistuttaa muinaista Neuvostoliittoa. Sielläkin todellisuus oli täysin irrallaan ideologiasta. Ideologiasta ei suostuttu luopumaan, vaikka neuvostotodellisuus osoitti sen päivittäin räikeän virheelliseksi.

Johanna Vuorelma

Kirjoittaja on Tampereen yliopistossa työskentelevä politiikan tutkija, joka yhä toivoo vihreän kasvun olevan tulevaisuuden todellisuutta