Yli 2 100 kilometriä eli Helsingistä Kilpisjärvelle ja takaisin. Niin pitkän matkan kirjailija Satu Rämö on kahden vuoden aikana hölkännyt, vaikka ei ole koskaan pitänyt lenkkeilystä.
– Kun päätän jotain, minä perkele teen sen, Rämö sanoo naurahtaen.
Joka lenkin jälkeen hän on iloinen, että lähti.
Rämöllä diagnosoitiin nivelrikko keväällä 2023. Ajan myötä kipu lonkissa paheni, eikä hän voinut liikkua samalla tavalla kuin aiemmin.
Kun ortopedi antoi luvan juosta vähän, Rämö päätti tehdä niin päivittäin.
Siitä lähtien hän on hölkännyt joka päivä 3,33 kilometriä. Se tekee noin sata kilometriä eli reilut kaksi maratonia kuukaudessa.
Hän oivalsi, ettei hänen tarvitse juosta pitkiä matkoja ollakseen lenkkeilijä. Ei kirjailija teostakaan kirjoita yhdeltä istumalta.
Rämö havaitsi sosiaalisen median kommenteista, että hänen yllättävä päähänpistonsa on inspiroinut myös muita kokeilemaan samaa.
Kuntosaliharrastus innosti liikkumaan
Lapsuudessaan Rämö ulkoili lähinnä perheen lemmikkien kanssa. Koululiikunnasta hän ei välittänyt.
Liikuntatunneilla Rämön mielestä pääasiassa mitattiin suorituksia ja keskityttiin yleisurheiluun. Hän ei kokenut olevansa hyvä missään lajissa.
– Liikunta oli tylsin oppiaine koulussa musiikin ohella, Rämö muistelee.
Sattumalta peruskoulun jälkeen Rämö päätyi kokeilemaan kuntosalilla treenausta. Kiinnostus liikuntaan heräsi.
Rämö alkoi treenata aktiivisesti ja huomasi kehittyvänsä nopeasti.
Hän luki kirjoista, että kuntosaliharjoittelua kannattaa tukea kestävyysharjoittelulla. Rämö alkoi lenkkeillä. Vaikka se ei tuntunut omalta, hän jatkoi sitä tavoitteellisesti.
Kun nivelrikko aikuisiällä pakotti himmaamaan, Rämön piti muokata tapaansa liikkua. Lenkki päivittäin, mutta vain 3,33 kilometriä.
– Olen niin iloinen tästä ehkä vähän oudolta kuulostavasta päähänpistosta, Rämö naurahtaa.
Liikunta saa olla tylsää
Usein Rämölle tulee päiviä, jolloin ei yhtään huvittaisi lenkkeillä.
Se on vain puolen tunnin homma, hän motivoi itseään.
– Kyllä minä mieluummin istuisin sohvalla, katsoisin jotain hyvää rikossarjaa ja söisin sipsejä sen puoli tuntia, Rämö myöntää.
Rämö ei ajattele, jaksaako hän juosta. Hän yrittää keksiä syitä, miksi lenkille kannattaisi lähteä heti. Syy voi olla esimerkiksi uusi uutispodcastin jakso.
Huono sää ei häntä haittaa. Kerran lunta pyrytti niin paljon, ettei Rämö nähnyt kunnolla eteensä. Kirjailija suhasi edestakaisin asuinkatuaan, joka on 300 metriä pitkä.
Kun päätän jotain, minä perkele teen sen.
Satu Rämö
Kahden vuoden aikana Rämöltä jäi muutama hölkkäpäivä väliin ensin flunssan ja myöhemmin kiireisten työpäivien vuoksi. Silti kuukauden kokonaismatka ei lyhentynyt, sillä hän hölkkäsi puuttuvat kilometrit seuraavina viikkoina.
Näin hän piti kiinni tavoitteestaan ja osoitti, että joustavuuskin voi olla osa pitkäjänteistä liikkumista.
Katso videolta, mikä saa Rämön juoksemaan päivittäin.
Nivelrikko ei ole estänyt päivittäisiä lenkkejä. Rämö huomasi, että hän pystyy juoksemaan noin puoli tuntia ilman kipuja lonkassa.
Päivittäinen lenkkeily ei ole Rämölle itsensä ylittämistä, eikä juoksun tarvitse tuottaa luontoelämyksiä ja nautintoa. Laji saa olla tylsä ja puhtaasti liikuntasuoritus.
– En hirveästi vieläkään tykkää juoksusta, Rämö sanoo.
Rämö kertoo saaneensa sosiaalisessa mediassa viestejä, joissa moni samaistuu hänen kokemukseensa lenkkeilystä. Lajia voi harrastaa usealla eri tavalla, eikä siitä tarvitse tykätä.
Aluksi Rämö epäili, onko 3,33 kilometriä tarpeeksi. Kahden vuoden aikana hän huomasi, että tärkeintä on löytää oma tapansa liikkua, eikä sen tarvitse olla paljon kerralla.
Toimittaja Noora Meklin selvitti, onko treenissä ihan pakko koko ajan kehittyä. Katso tulos videolta.
