Auto suti suojatien päälle kertyneellä lumipatjalla. Takana hermostuttiin ja töötti rupesi raikaamaan. Seisoin suojatien edustalla, ja sain katsekontaktin kadun toisella puolella nuoreen mieheen. ”Työnnetäänkö?” huikkasin.

Sen jälkeen yhteistyö oli sulavaa. Jumiutuneen perässä odottava auto avasi pyytämättä ikkunansa, jotta nuori mies sai toisesta kädestään läppärin hetkeksi talteen. Tukeva etunoja, ponnistus, ja sutiva auto saatiin liikkeelle. Viimeinen töötti oli kiitos häneltä. Moikkasimme iloisina apurin kanssa, ja jatkoimme omiin suuntiimme.

Minulle episodi oli maanantain piristysruiske: näin sujuvaa voi tuntemattomienkin yhteistyö olla, kunhan löytyy luottamusta.

Toiseen luottaminen on aina myös riski.

Luottamus on yhteistyön polttoaine ja yhteisöjen liima. Eräs työelämätutkimuksissa paljon siteerattu kuvaus kuuluu yksinkertaistaen näin: Luottamus on tila, jossa uskaltaa olla toiselle altis, sillä olettaa toisen aikeiden ja käyttäytymisen olevan myönteisiä.

Toinen luonnehdinta tiivistää asian määrittelemällä, että luottamus on uskonloikka tiedon aukkojen yli.

Luottaminen on siis riski. Luottaessaan altistuu sille, että toiset voivat vaikuttaa sinuun. Joskus tuo vaikutus ei ole hyvä. Luottamuksen uskonloikka on sitä pienempi, mitä enemmän voi ennakoida toisen ajattelutapaa, aikeita ja käyttäytymistä.

Siksi tietynlaiset persoonan piirteet ja tavat toimia ovat yhteydessä suurempaan luottamukseen. Työtä koskevissa tutkimuksissa käytetyt mittarit paljastavat, että tällaisia piirteitä ovat muun muassa toisen ammattitaito, hyväntahtoisuus ja suoraselkäisyys.

Käytännössä esimerkiksi hyväntahtoista tyyppiä kuvataan tutkimuksessa näin:

hyväntahtoinen ihminen huolehtii siitä, mikä on minulle tärkeää, tekee paljon ylimääräistä auttaakseen minua, välittää hyvinvoinnistani, ei tietoisesti satuta minua, ja tarpeeni sekä toiveeni ovat hänelle tärkeitä.

Suoraselkäistä ihmisestä sanotaan puolestaan näin:

vankat periaatteet näyttävät ohjaavan hänen käyttäytymistään. Minun ei tarvitse miettiä, pitääkö hän sanansa. Pidän hänen arvoistaan. Hän pyrkii oikeudenmukaisuuteen toimiessaan muiden kanssa.

Luottamuksen uskonloikka on sitä pienempi, mitä enemmän voi ennakoida toisen ajattelutapaa.

Mutta luottamukseen liittyy myös mekanismeja, joita ei voi määritellä niin älyllisesti kuin edellä. Erässä tutkimuksessa huomattiin, että mitä enemmän lääkäri ja potilas liikkuivat vastaanotolla huomaamattaan samaan tahtiin, sitä korkeampi oli luottamus.

Toisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että samankaltaisuuden kokeminen lisäsi luottamusta, jopa virtuaalista verkkohahmoa kohtaan. Mitä samankaltaisempi toinen on, sitä helpompaa meidän on luottaa, sitä vähemmän täytyy aprikoida toisen aikeita.

Luottamuksen syntyyn liittyy myös mekanismeja, joita ei voi selittää järjellä ja harkinnalla.

Luottamuksen tasosta ollaan nykyään varsin huolissaan -- Suomessakin, luottamuksen mallimaassa, jossa jopa runsaat 90 prosenttia ihmisistä luottaa esimerkiksi poliisiin. Sitran raportin mukaan lisääntynyt polarisaatio ja epävarmuus tulevasta uhkaavat täälläkin nakertaa luottamuksen ja demokraattisen yhteiskunnan perustaa.

Uskon, että juuri nyt ihmistenvälistä luottamusta heikentää se, että vuorovaikutus verkossa korvaa kasvokkaiset kohtaamiset. Some myös korostaa ja kohottaa negatiivisia tunnereaktioita sekä yksilöiden ja ryhmien välisiä eroja. Esiin suodatetaan kanssaihmisten piirteitä, jotka eivät herätä luottamusta.

Tutkimusten mukaan myös samaistuminen ja synkkautuminen, eli aivojen tahdistuminen, on hankalampaa verkossa kuin elävässä elämässä. Tämä voi selittyä sillä, että aito katsekontakti on havaittu tällaiselle synkronoitumiselle tärkeäksi.

Ja aitoja kasvokkain kohtaamisia nykyelämä toden totta tarvitsee. Kasvokkain on somea paremmin mahdollisuus huomata luottamuksen tekijöitä, esimerkiksi että useimmat ihmiset haluavat toiselle hyvää, nauttivat auttamisesta ja jakavat suurin piirtein samat arvot.

Kun mietin suojatien äärellä, ketä tuntematonta pyytäisin avuksi auton työntöön, oikeastaan mietin, keneen voisin luottaa.

Nuori mies valikoitui, koska hän katsoi minua silmiin ja vastasi hymyyn.

Toisilla katse oli älypuhelimen lumoissa.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja on aivotutkija ja haluaa kiittää tuntematonta, ihanan iloista nuorta ”läppärimiestä”, jonka kanssa sai kokea Helsingin ihmeen: autoilijoiden ja jalankulkijoiden hyväntuulisen yhteistyön