Kun Suomen Islam-seurakunnan puheenjohtaja Gölten Bedretdin kuuli, että Helsingin juutalainen seurakunta on saanut naispuheenjohtajan, hän otti puhelimen saman tien käteensä.

Chaya Votkin sai välittömästi vierailukutsun Islam-taloon. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin, Bedretdin ja Votkin vaihtavat kuulumisia samaisessa Islam-talossa Helsingin Fredrikinkadulla.

Tunnelma on vauhdikas, kädet huitovat ja sanan säilä viuhuu.

Vaikka Bedretdin ja Votkin edustavat kahta usein vastapooleiksi miellettyä uskontokuntaa, heistä löytyy paljon yhteisiä piirteitä ja heistä on tullut ystävykset, jotka kunnioittavat toistensa näkemyksiä.

Naisjohtajille on uskonnoissa tilausta

Gölten Bedretdin on johtanut tataarien perustamaa muslimiyhteisöä kahdeksan vuoden ajan, Chaya Votkin taas valittiin Helsingin juutalaisen seurakunnan johtoon viime vuonna.

Kummankin uskonnollinen yhteisö on lajissaan Suomen vanhin ja kumpikin on yhteisönsä ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

Votkin on vierailukutsusta Islam-taloon edelleen iloinen.

– Göltenillä on vuosien kokemus puheenjohtajuudesta, ja hän on tarjonnut minulle taustatukea ja auttanut alkuun. Tämä on merkinnyt minulle todella paljon.

Naiset kuvailevat toisiaan samankaltaisilla adjektiiveilla: välitön, sosiaalinen ja hauska. Viime vuoden joulukuussa he tapasivat Linnan juhlissa ja bilettivät yhdessä.

– Saimme samoihin kuviin kaikki tunnetut kotimaiset poliitikot ja pidimme tietenkin hauskaa, Bedretdin summaa.

Sekä islamilaisuudesta että juutalaisuudesta on syntynyt vaikutelma yhteisöinä, joissa feminismi ei juuri jyllää, mutta Gölten Bedretdinille puheenjohtajuus on ollut varsin ongelmaton pesti.

– Tataariyhteisömme on hyvin tasa-arvoinen, emmekä hirveästi erottele toisistaan miehiä ja naisia. Toisekseen, joko otat päätäntävallan käsiisi tai et ota – niinhän se menee.

Chaya Votkin taas on havainnut, että Helsingin juutalaisessa seurakunnassa naispuheenjohtajalle on ollut tilausta.

– Monen mielestä oli jo korkea aika saada puheenjohtajaksi nainen. En kuitenkaan haluaisi ajatella, että minut on valittu tehtävään pelkän sukupuolen perusteella.

Muslimeilla ja juutalaisilla on yhteinen historia

Juutalaisten ja muslimien yhteiselo on ollut Suomessa hyvinkin tiivistä ja harmonista. Kun tataareja muutti Suomeen 1870-luvulla Venäjän Nižni Novgorodin alueelta, juutalaisyhteisö oli jo ehtinyt perustaa tänne synagogia ja ruokakauppoja.

Gölten Bedretdin kuvaa juutalaisten ja tataarimuslimien arvopohjaa ja elämäntapoja äärettömän samanlaisiksi.

– Suomeen tultiin tekemään töitä ja rakentamaan omaa elämää. Yhteisistä piirteistä kertoo sekin, että me muslimit emme syö sianlihaa ja aikoinaan meillä ei ollut täällä omaa kauppaa. Tämän takia ovi kävi tiuhaan tahtiin juutalaisten kosher-lihakaupassa.

Yhteisiin piirteisiin kuuluu myös integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan, isänmaallisuuden ohella. Esimerkiksi Islam-talon seinällä komeilee kultakehyksinen valokuva marsalkka Mannerheimista.

– Me tataarit olemme varmaan jopa isämaallisempia kuin suomalaiset itse. Olemme ylpeitä kotimaastamme ja kiitollisia Suomelle, Gölten Bedretdin kuittaa.

Yhtenä syynä tähän on toinen maailmansota, jolloin Suomea oli puolustamassa 156 tataarimiestä ja 21 tataarinaista. Sankarivainajia on kymmenen.

– Jokaisesta silloisesta tataariperheestä ainakin yksi henkilö lähti sotaan. Koska kyseessä oli uusi kotimaa, Suomea haluttiin puolustaa henkeen ja vereen, ja Suomen säilyminen itsenäisenä oli tataareille hirveän tärkeä asia, Bedretdin kertoo.

Kuvaavaa on, että monella rintamalle lähteneellä tataarilla ei ollut edes Suomen passia.

Juutalaisista taas osallistui sotimaan Suomen puolesta 350 miestä ja 20 naista, sankarivainajia on 22. Sotien myötä juutalaiset hyväksyttiin osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

– Integroituminen sinetöityi, koska uhraukset olivat samat kuin muillakin. Näytimme, että vähemmistönä – ja erilaisuudestamme huolimatta – seisomme isänmaan takana. Meillä on vastuu suomalaisen yhteiskunnan rakentamisesta, mutta myös vastuu oman vähemmistökulttuurin ja uskonnon ylläpidosta, Chaya Votkin toteaa.

Integroitumisen jalo taito

Vuosikymmen sitten Suomi keräsi kyseenalaista mainetta maailmalla. Suomesta matkusti eniten jihadisteja terroristijärjestö Isisin silloiseen kalifaattiin, kun jihadistien määrää suhteutetaan muslimien maakohtaiseen väkilukuun.

Suomen Islam-seurakunnan tataareja ei tähän joukkoon luonnollisestikaan ole kuulunut. Siinä missä tataarit ja juutalaiset ovat solahtaneet suomalaiseen yhteiskuntaan kivuttomasti, joidenkin maahanmuuttajaryhmien integraatiossa on kupruja.

Keskustelua on muun muassa herättänyt musliminaisten käyttämä niqab eli kasvohuivi, joka jättää näkyviin vain silmät.

Gölten Bedretdinin mielestä niqab ei kuulu sen paremmin islamiin kuin Suomeenkaan.

– Missään kohtaa Koraania ei lue, että naisen pitää peittää kasvonsa, eli se ei ole uskonnon puolesta pakollinen asia. Kun asuu Suomessa, pitää myös kunnioittaa jonkin verran maan tapoja, ja Suomessa on tapana näyttää kasvot. Kunnioitusta pitää tulla kummaltakin puolelta, ei pelkästään yksipuolisesti.

Chaya Votkinin mukaan suomalainen yhteiskunta tarjoaa kenelle tahansa runsaasti ja tasapuolisesti integroitumismahdollisuuksia.

– Joissakin perheissä ja kulttuureissa kannustetaan integraatioon, kouluttautumiseen ja siihen, että opitaan uuden kotimaan kieli, hakeudutaan työelämään ja ryhdytään rakentamaan yhteiskuntaa. Joissakin kulttuureissa taas halutaan pitää kiinni omista traditioista.

Jumala on aina läsnä

Mutta mitä oma uskonto sitten merkitsee kahdelle naisjohtajalle?

– Allah eli Jumala on minulle aina läsnä. Tähän liittyy kiitollisuus olemassaolosta ja siitä, että kun herään aamulla, olen terve, Gölten Bedretdin toteaa.

Chaya Votkin on samoilla linjoilla.

– Uskontooni kuuluu kiitollisuus elämästä ja ymmärrys siitä, että elämä on lahja, ei itsestäänselvyys. On myös tärkeää tietää, että kuuluu johonkin isompaan ja että voimme tukea toinen toistamme yli uskontorajojen.

Korjaus 16.02.2026 klo 9:45: Korjattu kynttelikköä esittävään kuvatekstiin sana kahdeksanhaarainen.