Yle kertoi tiistaina, että poliisi tutkii Jyväskylässä mahdollista luonnonsuojelurikosta. Tapauksessa luonnonsuojelulakia valvonut viranomainen ohjeisti ja hyväksyi avohakkuun suojellun liito-oravan lisääntymisalueelle.

Liito-orava ja sen pesäpaikat on säästettävä metsänkäsittelyssä. Sen lisääntymispaikat eivät saa heikentyä tai hävitä.

Metsänhoitoyhdistys Päijänteen myyntipäällikkö Henri Mommo sanoo, että metsäammattilaiset kaipaavat nykyistä selkeämpiä ohjeita ja linjauksia liito-oravan huomioimiseksi.

– Jos hakkuukohteella on paljon liito-oravahavaintoja, tarvitsemme viranomaisilta paljon enemmän maastotyötä ja tukea metsänkäsittelyn suunnitteluun.

Mommon mukaan viranomainen jalkautuu maastoon hyvin harvoin. Suurin osa liito-oravametsien hakkuista ohjeistetaan sähköpostilla.

– Tämä on metsäammattilaisten ja maanomistajien oikeusturvan näkökulmasta vaikea tilanne, Mommo sanoo.

Paluu vanhaan helpottaisi

Reilu kymmenen vuotta sitten ely-keskusten biologit vielä tarkastivat ja rajasivat hakattavaksi ilmoitetut liito-oravametsät maastossa.

Luonnonsuojelulain muutos vuonna 2016 sysäsi vastuun lajin elinalueiden säilymisestä maanomistajan ja metsäammattilaisten harteille. Viranomaisen tehtäväksi jäi ohjeistaa hakkuita tarvittaessa.

– Nyt kaikki vastuu on käytännössä metsän hakkaajalla, sanoo Mommo.

Harva metsäalan ammattilainen on perehtynyt liito-oravan biologiaan siten, että pystyy arvioimaan lajin lisääntymismahdollisuuksia eri ympäristöissä.

Vuosien 2014–2024 aikana liito-oravakanta on pienentynyt arviolta 40–50 prosenttia koko maassa. Asia selviää Helsingin yliopiston luonnontieteellisen museon liito-oravaseurannasta.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka pitää määritellä lajin biologisten vaatimusten mukaan, ei hallintokäytännön tai metsätalouden intressien perusteella.

– Asiaan erikoistuneella biologilla olisi varmasti se viimeisin tieto ja kyky tulkita ohjeita. Siinä mielessä paluu entiseen olisi helpottavaa, sanoo Mommo.

Esimerkiksi Ralf Wistbackan väitöstutkimuksen mukaan liito-oravanaaras tarvitsee arviolta neljä hehtaaria puustoista aluetta voidakseen talvehtia ja lisääntyä.

Metsäammattilaisille olisi tärkeää, että viranomainen summaisi lisääntymispaikan luonnontieteelliset perusteet ja tekisi niiden pohjalta selkeät linjaukset. Hakkuun suunnittelijoiden ja toteuttajien on voitava luottaa siihen, että viranomainen ohjaa liito-oravametsien hakkuut lain kirjaimen mukaan.

– Sellaista metsänkäsittelyä ei ole vielä keksitty, mikä ei vaikuta luontoon jollain lailla. Me haemme sitä, mikä on hyväksyttävää haittaa ja mikä ei, sanoo Mommo.

Maanomistajat kaipaavat suojelusta rahaa

Selkeiden pinta-alamääritelmien lisäksi metsänomistajat toivovat viranomaisten linjausta myös korvauskäytäntöön. Luonnonsuojelulakiin on kirjattu, että maanomistaja on oikeutettu täyteen korvaukseen, jos liito-orava estää metsän käytön.

– Korvausvelvoite on laissa, mutta sitä ei ole sidottu mihinkään Metso-rahoitukseen tai muuhun vastaavaan, Mommo sanoo.

Käytännössä maanomistaja voisi vaatia valtiota lunastamaan liito-oravametsänsä, jos laji estää metsän talouskäytön. Tätä ei tiettävästi vielä kukaan ole tehnyt.

Kun tunnistetaan liito-oravametsä, missä hakkuu ei onnistu, selkeä korvauskäytäntö helpottaisi kaikkien työtä.

– Kohde jäisi hakkaamatta ja maanomistaja saisi käyvän korvauksen. Luonnonsuojelullisestikin se olisi paras ratkaisu, sanoo Mommo.

Videolla biologi Jaakko Junikka kertoo, miten metsätaloutta voi harjoittaa liito-oravan asuttamassa metsässä: