Suomen kielen oppiminen on avain sopeutumiseen, sanoo Yhdysvalloista 60 vuotta sitten Suomeen muuttanut Georgianna McCollam Oja.
McCollam Oja muutti Suomeen vuonna 1965 rakastuttuaan suomalaiseen mieheen ja sai täällä kutsumanimen Johanna.
Hän syntyi West Virginian pääkaupungissa Charlestonissa vuonna 1941. Kaksikymppisen opettajan elämä muuttui, kun täti ja eno pyysivät häntä esittelemään ystävättäriään yksinäiselle suomalaismiehelle.
– Minulla oli ihan uusi, kiva auto, Triumph. Ajelimme ympäriinsä ja tutustuimme. Pikku hiljaa kävi niin, että päädyin Suomeen. En ehtinyt löytää hänelle naisystävää, vaan otin itse sen paikan.
Kielen opettelu lähes lannisti
1960-luvun Suomi oli Charlestonin vilskeeseen tottuneelle nuorelle naiselle alkeellinen paikka. Hän päätti tehdä parhaansa sopeutuakseen.
– Minä olen minä, ja olen aika sitkeä, McCollam Oja sanoo.
Hän pänttäsi suomea kielikursseilla, mutta se oli niin vaikeaa, että häntä alkoi jo masentaa.
Varsinkin puhekielen sana ”onks” aiheutti hämmennystä, sillä kurssilla opetettiin vain kirjakieltä. Sitten pubissa kuultu kysymys avasi lukot.
– Mieheni kysyi toiselta lompakosta, ”onks tää sun”. Se oli kuin sarjakuvassa – bing!
”Onks” oli onko, ”tää” tämä ja ”sun” sinun. Sen jälkeen McCollam Oja alkoi oppia suomea.
Perheenjäsenten mielestä isoäiti on suomalaisen sisun perikuva. Hän itse pitää suomen kielen oppimista asiana, joka on eniten vaatinut sisukkuutta.
– Sen ansiosta istun täällä tällä hetkellä. Paras ystäväni ei oppinut kieltä, vaan lähti Amerikkaan takaisin. Minä päätin, etten anna periksi.
Maahanmuuttouutiset kiinnostavat
Suomessa ”Johanna” McCollam Oja perusti perheen ja teki töitä tekstintarkastajana, kääntäjänä ja toimittajana.
Hän on myös kokenut jotain hyvin suomalaista, josta moni haaveilee. Presidentti Urho Kekkonen kutsui pariskunnan Linnan juhliin itsenäisyyspäivänä 1980.
McCollam Ojan puoliso Pekka Oja oli tuolloin perusteilla olleen UKK-instituutin tuleva tutkimusjohtaja. Työ UKK-instituutissa toi perheen pääkaupunkiseudulta Tampereelle.
Kohta 85 vuotta täyttävä isoäiti on yhä puuhakas, vaikka on saanut diagnoosin alkavasta muistisairaudesta.
”Johanna” McCollam Oja seuraa uutisia. Aikansa maahanmuuttaja on pannut merkille tiukennukset maahanmuuttoon ja kansalaisuuden saamiseen sekä Suomessa että Yhdysvalloissa.
– Seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu. Vähän jännittää, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin.
McCollam Ojan kokemuksen mukaan suomalaiset haluavat tutustua ulkomaalaisiin. Hänen mielestään ihmisillä pitää olla mahdollisuus muuttaa maasta toiseen esimerkiksi rakkauden vuoksi.
– Kun ihmiset haluavat olla yhdessä, mikseivät he voisi olla? Kunhan he pääsevät sopuun siitä, mihin maahan asettuvat.
Vaikka avioliitto päättyi myöhemmin eroon, isoäiti on tyytyväinen Suomessa eikä kaipaa Yhdysvaltoihin.
Elämä on kivinen tie
Perjantaina ”Johanna” McCollam Oja sai yllätyksekseen tunnustuksen. Vanhuksille seuraa tarjoava Seurana-yritys valitsi hänet Vuoden mummuksi 2026.
Perusteluissa tamperelaismummua kuvattiin positiiviseksi, aktiiviseksi ja sinnikkääksi.
McCollam Oja suhtautuu elämään uteliaasti, vaikka ikä tuo vaivoja.
– Olen joutunut lopettamaan autolla ajamisen ja elämäni on alkanut hiukan kaventua. En oikeastaan tykkää siitä, mutta hei – se on elämää.
Hän on onnellinen perheestään, joka pitää hänestä huolta ja vie tapahtumiin.
Mikä on Vuoden mummun elämänohje?
– Elämä ei ole koskaan helppoa. Se on kivinen tie, joka menee ylös ja alas. Kun on hyvä sää, pitää nauttia. Kun on huono sää, täytyy kestää.