Milano-Cortinan talviolympialaiset Ylellä 6.–22.2.2026. Kaikki uutiset, tulokset ja lähetysaikataulut löydät talviolympialaisten kisasivustolta.

Kun huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen ennen Milano-Cortinan olympiakisoja laskeskeli Suomelle jonkinlaisen realismin pohjilta peräti 18:aa mitalisaumaa ja siitä noin kolmanneksen toteutumaa, reaktiot erilaisilla roskisnuotioilla eli kommenttipalstoilla olivat myrkyllisiä.

Mistä ihmeestä Hänninen muka kaivoi näin monta mitalipotentiaalin urheilijaa?

Ei mistään: Hänninen tarkoitti mahdollisuuksia mitaliin, ja niitähän voi yhdelle urheilijalle olympiakisoissa siunaantua monta. Suvi Minkkiselle iso pomo uskalsi laskea papereihin jopa 3–4 tällaista mahdollisuutta, ja sunnuntaina Joutsan Pommi sitten laukesi Anterselvan ampumahiihtostadionilla komeasti.

Historiallinen mitali

Minkkisen takaa-ajokilpailun pronssi menee suomalaiseen urheiluhistoriaan. Suomi oli kahdeksan miehen voimin saavuttanut lajin 66-vuotisen olympiahistorian aikana yhteensä kuusi mitalia.

Nyt kisoissa 30 kertaa putkeen osunut Minkkinen on ensimmäinen suomalainen naismitalisti ja ensimmäinen mitalisti ylipäätään 28 vuoteen.

Silloin Ville Räikkösen pikamatkan mitali Naganossa oli suorastaan sensaatio, mutta Minkkiseltä mitalia pystyi realistisesti odottamaan. Tämä ei todellakaan ollut näkymä, kun Ampumahiihtoliiton silloinen puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki keväällä 2022 myi nuorelle norjalaisvalmentajalle ajatuksen Kaisa Mäkäräistä lukuun ottamatta vuosia pääosin vaatimattomasti esiintyneen Suomen maajoukkueen päävalmennuksesta. Nobody tarttui pestiin, ja loppu on historiaa.

Mutta palataan Erik Torneus Kulstadiin hetken kuluttua. Yllä mainitun Naganon pikamatkan voitti norjalaislegenda Ole Einar Björndalen, Kulstadin aikanaan Kiinaan valmentajauntuvikkona palkannut oppi-isä.

Jopa hänestä paistoi Anterselvan lehdistökeskuksessa, että Suomen mitali todella maistui lajiyhteisölle.

Väittelyä X-kuplassa

Olen X-kuplassani kahdesti ajautunut puolikiivaaseen väittelyyn arvosteltuani Suomen urheilugaalan raadin Vuoden läpimurto -kategorian valintoja. Vuonna 2021 ihmettelin, miten valinta osui jo 30-vuotiaaseen Sara Lappalaiseen (silloin Kuivisto), niin huikea suoritus kuin neljä keskimatkojen SE-aikaa Tokion olympiakisoissa olikin.

Viimeksi kummastelin, kun Suvi Minkkinen, 31, sai gaalalta saman palkinnon, taustalla toki loistoesitykset MM-kisoissa ja maailmancupissa viime kaudella.

Voiko yli 30-vuotias kahdet olympiakisatkin käynyt urheilija enää tehdä läpimurtoa?

Sunnuntaina ymmärsin katsoneeni asiaa aivan liian ahtaan ikkuna-aukon läpi. Kyllä voi, ja tällainen urheilija on kuin toivon majakka niille, jotka vain luulevat jo löytäneensä omat rajansa.

Kestävyysvalmennuksen dilemma

Suomalaisen kestävyysurheiluvalmennuksen dilemma on perinteisesti ollut talon kivijalan rakentaminen niin perusteellisen lujaksi, että ura alkaa vedellä viimeisiään, kun huipputaso saavutetaan – jos saavutetaan. Urheilija on prosessinsa ytimessä vuosia ihmetellyt, mikä on kun kello käy eikä menestystä näy.

Suvi Minkkinen suoritti uransa ohessa akateemisen loppututkinnon eikä koskaan kuvitellutkaan käyneensä omilla rajoillaan. Niiden perään hän lähti vasta 2024. Painoa vedettiin asiantuntijavalmentajan avulla reilusti alas, ja suomalaisurheilijaksi harvinaisesti tämäkään aihe ei ollut Minkkiselle mikään tabu.

Minkkinen tuli siis kaukaa sekä isossa että pienessä kuvassa. Mitaliin oli keväällä 2024 matkaa valovuosi ja sunnuntainakin lähtöviivalla 26 pitkää sekuntia.

Kun kunniaa on tällaisella hetkellä jakamassa iso joukko, jaetaan sitä niille, joille se kuuluu.

Ensin tuli sitoutuneen urheilijan oma tahto. Sitten vähintään yhtä sitoutunut henkilökohtainen valmentaja Mikko Viitanen. Tämän jälkeen Erik Torneus-Kulstadin ja Aku Moilasen kurinalainen, vaatimustasoa hiljalleen tappiin nostanut maajoukkuemiljöö pienine mutta pippurisine tukitiimeineen ja lopuksi Olympiakomitean tuki, jossa tulokset ovat muuttuneet resursseiksi.

Symboliset kilpailut

Sunnuntain kaksi kilpailua symboloivat sitä, miten terve nykymaajoukkue on ytimeltään. Ensin Suomi ottaa yhtenä todella harvoista maista täydet neljä paikkaa miesten henkilökohtaiselle päätösmatkalle eli massalähtöön. Heti perään Minkkinen ottaa mitalin.

Maajoukkueen resursseille ja markkinavetovoimalle on elintärkeää, että joukossa on Minkkisen kaltainen tähti. Vanha totuus on, että kun joukkueessa on yksi tähti, se antaa kaikille mahdollisuuden pärjätä ja nousta jopa tähteyteen.

Lajeissa on toden totta eronsa, sillä suomalaisen maastohiihdon historiassa tällaisen ajatuksen sietäminen on ollut sietämättömän paljon vaikeampaa kuin yhteen hiileen puhaltavassa ampumahiihtoporukassa.