Raha on tärkeää, eikä muusta enää tunnuta puhuttavankaan. Siksi talousviisaista on tullut oraakkeleita, jotka selittävät meille kaiken.

Rahakkaatkin katsovat oikeudekseen kertoa meille, miten meidän pitäisi elää: kuin työmehiläiset, jotka nurisematta kantavat mettä yhteiseen pesään.

Samaan aikaan nämä pesän kuninkaat ja kuningattaret antavat esimerkeillään oikean elämän mallin: on oma kartano, kakkosasunto Nizzassa, ja syksyllä linnustetaan.

Usein kuulee väitettä, että talousoppien mukaan hunajaa valuu myös työmehiläisille – tosin vedellä jatkettuna: kartanon sijasta meille lankeaa velkainen asunto, lomaviikko Kreikassa ja syksyllä kaksi päivää lasten kanssa Puuhamaassa.

Jos siis vain ahkeroimme nurkumatta.

Usein kuulee väitettä, että talousoppien mukaan hunajaa valuu myös työmehiläisille – tosin vedellä jatkettuna.

Rikastuneiden mielestä suomalaisten pitää tehdä työtä kuin kiinalaiset tai verottaa kuin ruotsalaiset. Valittajalle todetaan: jos et tiedä taloudesta, et tiedä mistään mitään.

No – ruotsalaisia emme silti ole, kiinalaisiksi emme halua tulla. Jos emme mitään mistään ymmärrä, onko meillä edes puheoikeutta?

Kyllä on.

Vaikka olisi huiman varakas, tai jopa tunnustettu talouden asiantuntija, kukaan ei silti ymmärrä maailmaa yksin. Tämän viisauden varastin tutkija Teppo Turkilta, sillä edes viisauksia keksii harvoin itse.

Ymmärrystä kohden kuljetaan vain yhdessä. Ei ole henkilöä tai asiantuntijaluokkaa, joka yksin pystyisi selittämään kaiken.

Mikä tärkeintä, virheellisetkin ajatukset voivat olla hyödyllisiä. Niitä minulla piisaa.

Ei ole henkilöä tai asiantuntijaluokkaa, joka yksin pystyisi selittämään kaiken.

Oma erikoisalani on sekuntia nuorempi maailmankaikkeus. Sen jälkeisten tapahtumien suhteen olen pihalla. Kolumneissani asiantuntemukseni on sama kuin satunnaisella nettikommentoijalla.

Mutta tavoitteeni ei olekaan jakaa tietoa. Ymmärrän olevani mielipiteissäni lähes aina väärässä. Jos joskus olen oikeassa, se on sattumaa. Myönnän tämän auliisti ja häpeämättä.

Toivon ainoastaan, että olisin väärässä mielenkiintoisella tavalla. Tavalla, joka herättää ajatuksia.

Siksi tämä ei siis ole kolumni taloudesta vaan pohdintaa siitä, kenellä on sanavaltaa.

En esitä vastauksia vaan kysymyksiä.

Kerta toisen jälkeen povataan, että kohta Suomi lähtee nousuun.

Esimerkiksi: kun talousviisaat erehtyvät, erehtyvätkö he koskaan mielenkiintoisella tavalla?

Kerta toisen jälkeen povataan, että kohta Suomi lähtee nousuun. Kun ei lähde, he vetoavat mystiseen jarruun, pimeään energiaan, joka estää taloutta kasvamasta.

Kuka tuon jarrun annosteli ja minkä sopan seassa meille syötti, siitä he eivät puhu. He eivät esimerkiksi osaa kertoa, kuinka suuren talousjumin aiheutti parin vuoden takainen Instagram-kuva, jossa menoleikkaaja Riikka Purra ylpeili jättisaksilla kuin kuolema viikatteellaan.

Jos Purran sakset pelästyttivät, se on tietysti oma vikamme, koska me amatöörit emme taloudesta ymmärrä. Toisin kuin talousviisaat.

Mutta talous on paljolti psykologiaa. Se ei ole vain oppi yhteiskunnasta. Talous on uskomuksia ja satuilua, ja talouden kulku on osin silkkaa sattumaa.

Nekin, jotka kuvittelevat rikastuneensa ylivertaisuutensa ansiosta, saavat useimmiten kiittää sattumaa, sanovat tutkimukset. Niinpä talous ei ole vain tarina euroista tai suhdanteista vaan koko inhimillisen elämän suunnattomasta monimutkaisuudesta.

Ja elämästä me kaikki tiedämme jotakin. Joskus jopa enemmän kuin talousviisaat, jotka eivät aina tunnu ymmärtävän ihmistä ja elämää ollenkaan.

Siksi jokaisella on annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jokainen on laillani tervetullut esittämään vääriä ja tyhmiä kysymyksiä.

Talous on uskomuksia ja satuilua, ja talouden kulku on osin silkkaa sattumaa.

Yhdessä ihmettelemällä ymmärrys rakentuu erehdysten kautta, aivan kuten tieteessä.

Valtaosa tieteellisistä artikkeleista on nimittäin joko osin väärin tai loppupeleissä mielenkiinnotonta. Silti niillä on tärkeä rooli. Ne paljastavat, mitä ei kannata tutkia.

Eikä yhteisen ihmettelyn tarvitse tarkoittaa liiallisiin kohteliaisuuksiin käärittyä humanistipuhetta. Keskustelu saa olla suoraa ja kovaa. Sellaisesta ei edes loukkaannu, jos ymmärtää jo lähtökohtaisesti olevansa väärässä.

Suorat henkilökohtaisuudet ovat kuitenkin typeryyttä. Jonkun solvaaminen idiootiksi on kuin varoituskello, joka kilkattaa merkiksi omien ajatusten vaatimattomuudesta.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kirjailija ja kosmologian emeritusprofessori.