Aamu tekee hitaasti tuloaan, kun silakkatroolari Sonnskär puskee jäälohkareiden läpi kohti Kaskisten satamaa.

32-metrinen troolari kulkee syvällä. Sen uumenissa on täysi lasti, 180 tonnia hopeakylkisiä silakoita.

Troolarin omistavat veljekset Anders ja Jonas Granfors. Heille nelihenkisen miehistön tuliaiset ovat mieleen.

– Ennen piti tehdä viikko hommia, että saisi saman määrän kuin mitä nyt kolmessa päivässä, Anders Granfors sanoo.

Selkämeren silakka voi poikkeuksellisen hyvin. Se näkyy erityisesti silakan koossa. Näin pulskaa kala ei ole ollut sitten 80-luvun, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Raitaniemi tietää.

Vielä viitisen vuotta sitten tilanne oli toinen. Suuri osa silakoista näki nälkää ja isoimmat kalat käytännössä hävisivät kannasta.

Mutta nyt silakalle riittää runsaasti syötävää. Aikuiset silakat popsivat parisenttisiä, katkarapua muistuttavia äyriäisiä, massiaisia. Niitä on Selkämerellä paljon.

Kolmannen pojan jälkeen kalastaja jäi maihin

Satamassa työt Sonnskärillä jatkuvat vielä tunteja. Jo laivalla silakat on lajiteltu koon mukaan ja pakattu laatikoihin. Vinssillä laatikot nostetaan laiturille ja trukki kuljettaa ne varastoon. Osa kaloista hulahtaa ruumasta maihin paksun letkun läpi.

Sonnfish-yrityksen toimitusjohtaja Anders Granfors seuraa töitä lastenvaunuja työnnellen: hän on torstaisin pappaledig, isyysvapaalla. Kuopus on vaunuissa, vanhemmat pojat päiväkodissa ja koulussa.

Jo veljesten isoisä veti verkkoja. Isä ja setä hankkivat ensimmäisen troolarin ennen vuosituhannen taitetta.

Anders Granfors oli mukana yrityksen touhuissa satamassa jo 12-vuotiaasta, pesi ja maalasi laivoja. Kalastusmatkoille hän lähti ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Koulun ja armeijan jälkeen kalastamisesta tuli ammatti.

– Nuorena ja tyhmänä sitä ei ajatellut niin paljon, vaan otti sen työn, joka oli tarjolla. Mutta olen kyllä aina pitänyt merillä olemisesta. Se on minun kotini, Granfors sanoo.

Vuonna 2018 sukupolvi yrityksessä vaihtui ja veli tuli toiseksi omistajaksi.

Kiintiön kalat pian pyydetty

Kalastuksessa vuodet eivät ole veljiä keskenään. Pari vuotta sitten Euroopan Unioni oli panemassa silakan pyynnille totaalistopin. Lopulta EU päätyi tiukkaan pyyntikiintiöön.

Myös tänä vuonna silakalle on asetettu pyyntikiintiö. Kalastajien mukaan se on kuitenkin liian pieni kannan kokoon verrattuna.

Ongelmana on, että kiintiön perusteeksi kerätty tieto silakkakannan suuruudesta ehtii käsittelyn ja päätöksenteon aikana vanhentua. Tämän vuoden kiintiöistä päätettiin vuoden 2024 syksyllä saaduilla tiedoilla.

Kiintiö Pohjanlahden silakalle tälle vuodelle on vajaat 40 miljoonaa kiloa. Se on Luonnonvarakeskuksen mukaan alakanttiin.

– Kiintiö on tänä vuonna pienempi kuin mitä Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suositti. Luulen, että se olisi voinut hyvin olla suosituksen mukainen, Raitaniemi sanoo.

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto kerää tietoa meriekosysteemistä ja tutkii muun muassa meren elollisia luonnonvaroja.

Kaskisissa Granforsien yrityksessä kiintiö tarkoittaa sitä, että troolarin voi sitoa laituriin huhtikuun alusta jopa yli puoleksi vuodeksi. Vuoden silakat on silloin pyydetty.

– Se on pirunmoista. Tavallisesti teemme töitä toukokuun loppuun ja kesätauolla huollamme kalustoa. Ja kun vedet lämpenevät, kalan laatu huononee, Granfors sanoo.

Yleensä troolari on lähtenyt merille uudestaan syys-lokakuussa. Granfors toivoo, että EU:n lupailema lisäkiintiö toteutuisi. Sekin astuisi voimaan vasta marraskuun alusta.

Yritykselle se tarkoittaa hankalia aikoja. Tuloja ei ole, mutta troolarin ylläpito maksaa satamassakin.

Vaihtelevat kiintiöt jarruttavat investointeja

Kiintiöissä on myös vuosittain suuria vaihteluja. Ammattikalastajien liiton toimitusjohtaja Mikko Malin kuvailee sitä sydänkäyräksi ja toivoo tasaisempaa tahtia. Se olisi hänen mukaansa kalakannankin etu, koska tasaisemmalla kalastamisella kantojen arviointi on luotettavampaa.

– Ja kun tiedetään, mitä tulevaisuus on, pystytään investoimaan ja tekemään pitkäjänteisiä suunnitelmia kalastustoimintaan, Malin sanoo.

Luonnonvarakeskuksen Raitaniemi kertoo, että silakan runsaudesta yritetään jatkossa saada tarkempaa tietoa. Tavoitteena on löytää varsinkin matalilta alueilta ne silakat, jotka ovat tähän asti onnistuneet väistelemään tutkijoiden kaikuluotaimia ja tutkimustroolauksia.

Anders Granforsin pelastus on kalajauhoa ja kalaöljyä valmistava tehdas, jonka hän perusti 2023 lapsuudenystävänsä Jonathan Hastin kanssa. Sen pyörittämiseksi kalaa pitää ostaa ulkopuolelta, hän kertoo.

Silakasta valmistetaan suurelta osin jauhoa. Pitkään sitä vietiin ruoaksi turkistarhoille, mutta sen osuus on pudonnut alas, kuten alla oleva grafiikka kertoo.

Sen sijaan silakan kulutus on romahtanut hämmästyttävän alas: keskimäärin suomalaiset syövät vuodessa yhdeksän silakkafilettä.

– Suomalaisen kalan ostaminen pitäisi saada nousuun. En tiedä miten, en ole mikään myyntimies, Granfors sanoo.

Mikko Malin tähdentää, että kotimaisen kalan syöminen on ekoteko. Silakan mukana merestä poistuu rehevöitymistä aiheuttavaa fosforia ja typpeä.

Suomalaiset toki syövät silakkaa tietämättään. Punalihaisia kaloja eli muun muassa lohta ruokitaan silakasta tehdyllä kalajauholla.

Entä miten ilmastonmuutos vaikuttaa silakkaan Pohjanlahdella?

Jari Raitaniemen mukaan lämpenevät keväät ja kesät voivat tuottaa entistä enemmän planktonia syötäväksi vastakuoriutuneille kaloille. Se voisi lisätä kalojen määrää.

Myös meren suolapitoisuus on silakalle tärkeä, liian suolattomassa vedessä se ei viihdy.

Pohjanlahdella sateiden takia vesi on muuttumassa entistä vähäsuolaisemmaksi. Valtamerten pinnannousu puolestaan voi tuoda Itämerelle entistä useammin suolapulsseja Tanskan salmien kautta.

– Ehkä merikalat eli turska ja silakka tulee keskittymään etelämmäksi. Perämerellä tilanne näyttää kääntyvän muikun voitoksi. Aika näyttää, Raitaniemi sanoo.

Korjaus 30.3. klo 18.47: Jutun grafiikassa silakkasaaliin käytöstä oli virheitä. Grafiikassa ovat nyt oikeat luvut.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella.