1800-luvulla walesilainen tehtaanjohtaja sai radikaalin idean: kahdeksan tuntia töitä päivässä riittää. Utopiasosialistiksi kutsuttu Robert Owen alkoi ajaa näkemystään sloganilla kahdeksan tuntia töitä, kahdeksan tuntia vapaa-aikaa, kahdeksan tuntia lepoa.

Vajaat sata vuotta myöhemmin amerikkalainen liikemies Henry Ford teki kahdeksantuntisesta työpäivästä normin. Hän oli huomannut, että liian pitkät työpäivät johtivat virheisiin liukuhihnalla.

Suomessa eduskunta hyväksyi kahdeksan tunnin työpäivän vuonna 1917.

Sen jälkeen sillä on menty.

Työn tekeminen on muuttunut vuosikymmenien aikana paljon, mutta sen rakenteet ovat pysyneet lähes muuttumattomina. Me teemme edelleen töitä Fordin tehtailla sopivaksi havaitulla rytmillä.

15-tuntinen työviikko oli haaveissa jo sata vuotta sitten

Tekoälyn arvioidaan olevan samanlainen teollinen vallankumous kuin mitä liukuhihna ja mikrosirut ovat olleet. Toisin kuin aiemmin, nyt mullistus ei koske ainoastaan suorittavaa työtä, vaan kaikki työ muuttuu.

Mutta muuttuvatko työelämän rakenteet? Teemmekö tekoälyn aikakaudella yhä kahdeksan tuntia töitä päivässä?

Vajaat sata vuotta sitten taloustieteilijä John Maynard Keynes ennusti, että työviikon pituus voisi muutaman sukupolven aikana lyhentyä 15 tuntiin. Keynes kirjoitti esseessään, että teknologinen kehitys parantaisi tuottavuutta niin paljon, ettei ihmisten tarvitsisi raataa kolmasosaa vuorokaudesta töissä.

Aivotutkijat ovat jo pitkään puhuneet, että ihminen kykenee intensiiviseen, korkeaa kognitiivista suorituskykyä vaativaan työhön vain noin 3–4 tuntia päivässä.

Toisaalta pelkät puheet neljän päivän työviikosta aiheuttavat helposti hyperventilointia työmarkkinoilla, joten aivotutkijat jatkakoot asian tutkimista kahdeksan tuntia päivässä, myös perjantaisin.

Korona osoitti, että töitä voi tehdä toisin

Kuusi vuotta sitten työelämässä tapahtui iso mullistus, kun koronavirus pakotti tekemään töitä uudella tavalla.

Yhtäkkiä huomasimme, että työvälineemme mahdollistavat työskentelyn tehtaan ulkopuolella.

Tutkijat olivat jo pitkään puhuneet etätöiden puolesta, mutta tarvittiin pandemia, että asiaa päätettiin kokeilla kunnolla.

Yksi kulkutauti ei kuitenkaan pysty murtamaan työelämän rakenteita. Yhä useammassa työpaikassa on palattu vanhaan tapaan, jossa työntekijät asettuvat joka arkipäivä omalle paikalleen liukuhihnan ääreen.

Yhteiskunnallinen keskustelu pitää käydä nyt

Asioita siis voisi tehdä eri tavalla, mutta jostain syystä emme tee.

Yksittäisten yritysten etäpäiväkäytäntöjen hiomisen sijasta työelämän rakenteista pitäisi käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu.

Onko aika työsuorituksen paras määre? Voisiko se olla jokin muu? Miten takaamme reilun tulonjaon? Ovatko nykyiset organisaatiorakenteet sellaisia, joiden avulla parhaiten saavutamme tavoitteemme? Mitkä itse asiassa ovat meidän tavoitteemme? Toimiiko nykyinen johtamistapa maailmassa, jossa tekoäly kiihdyttää päätösten tekemistä? Kenellä on vastuu?

Jos emme käy näitä keskusteluja ennen kuin tekoäly mullistaa työelämän, saamme nykyisen työelämän kaikkine uupumuksineen, mutta turboahdettuna.

Meidän pitää pystyä kuvittelemaan, mitä kaikkea me voisimme tehdä, jos emme olisi jumissa Fordin tehtaassa.

Kulttuuricocktailissa keskusteltiin helmikuussa tekoälyn yhteiskunnallisista vaikutuksista: