Ensin laitetaan jalkaan japanilaisvalmisteiset pehmoiset tossut. Sitten astellaan peilien luomaan taikamaailmaan, jossa katto on muuttunut lattiaksi ja jossa värit vaihtuvat toisiksi ihmisen hengitysrytmin tahtiin.
Tällaisen kokemuksen tarjoaa eteläkorealaisen taiteilijan Kimsoojan Hengittää-teos, joka kiteyttää EMMan uuden Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn ideoita ja teemoja.
Näyttely tarjoaa katsojalle mahdollisuuden hiljentymiseen, keskittymiseen ja rauhoittumiseen. Toisaalta sen tiimoilta pohdiskellaan myös juurettomuutta – nykyajan digitaalisessa ärsykevirrassa kun eletään.
– Maailma ympärillämme on hyvin pirstaleinen ja on hienoa tarjota taiteen kautta mahdollisuus pysähtymiselle. Kyse on myös siitä, että taide voi juurruttaa meidät tähän tilaan ja saada pohtimaan asioita ja teemoja, jotka yhdistävät meitä ihmisinä, EMMA-museon intendentti Ingrid Orman toteaa.
Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn tunnetuin nimi lienee serbialainen performanssitaiteilija Marina Abramović. Riisilaskenta-teoksessa yleisö voi istuutua pitkän pöydän ääreen ja ryhtyä lajittelemaan vitivalkoista riisiä ja mustia linssejä. Abramovićin mukaan puuha harjoittaa myös mieltä ja patistaa ihmisen keskittymään.
Yhdysvaltalaisen Helen Pashgianin teosten ytimessä taas on valo. Linssi-installaatio tapahtuu hämärässä huoneessa, jossa alati muuttuva valo kohtaa hartsiveistoksen.
Brutalistisesta museosta puuttuvat kantavat seinät
Vuonna 2006 Espoon kulttuuritarjonta loikkasi täysin uusiin ulottuvuuksiin. Entiseen Weilin + Göösin kirjapainotaloon – eli WeeGee-taloon – perustettiin upouusi EMMA-museo, joka profiloitui heti ketteräksi ja monipuoliseksi taidetaloksi.
– Rakennamme hyvin vahvasti profiiliamme modernin taiteen, nykytaiteen ja muotoilun väliselle vuoropuhelulle. Tämä myös määrittää EMMAn toimintaa, Ingrid Orman summaa.
Monesta muusta taidelaitoksesta EMMAn erottaa betonibrutalistinen arkkitehtuuri. Patinoituneet harmaat pinnat kolhuineen, jylhät kattorakenteet sekä suuret ikkunarivistöt avarine näkymineen tarjoavat näyttelylle kuin näyttelylle dramaattiset puitteet.
Ingrid Ormanin mukaan on etu, ettei rakennusta ole alun perinkään tehty museotilaksi, vaan sillä on oma historiansa painotalona.
– Vaikka kyseessä on brutalistinen tyyli, tämä on rakenteiltaan hyvin kiinnostava paikka. Täällä ei ole kantavia seiniä, vaan tilan keskellä olevat pylonit pitävät rakennusta pystyssä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että näyttelytila on hyvin joustava.
Michael Jackson -näyttelystä kohistiin
Tilan tuntu EMMAssa on valtaisa: kuuden tuhannen neliön näyttelytiloillaan museo on Suomen laajin. Tilallista avaruutta on hyödynnetty myös Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn kohdalla.
– Lähdimme suunnittelemaan, kuinka teokset synnyttäisivät vuoropuhelua ympärillä olevan arkkitehtuurin kanssa. Jos teokselle antaa enemmän tilaa hengittää, sen voima kasvaa ja sitä isompi vaikutus sillä on katsojaan, Ingrid Orman toteaa.
EMMAn näyttelyihin liittyy kohujakin. Vuoden 2019 Michael Jacksonin ympärille kietoutunut On the Wall -kiertonäyttely aiheutti polemiikkia. Joidenkin mielestä koko näyttely olisi pitänyt perua.
– Suomessa tällainen on harvinaisempaa, maailmalla ei niinkään. Yleensä tällaiset tilanteet liittyvät näyttelyn rahoittamiseen ja taiteilijat saattavat paikantaa itseään politiikan kentällä, Ingrid Orman kertoo.
Virtaavia valoaaltoja
Jani-Matti Salo on suunnitellut EMMAan paikkasidonnaisen Ajoittain-teoksen, jonka muoto myötäilee WeeGee-talon leveitä ikkunarivistöjä. Katsojaa kohti hyökyy väriään muuttava valoaalto ja kokonaisuuden kruunaa kuulokkeista virtaava äänimaisema.
– Vietin täällä viime syksynä paljon aikaa ja tutustuin rakennuksen arkkitehtuuriin. Katselin, kuinka valo muokkaa tilaa ja kuuntelin myös äänimaisemaa, Salo kertoo.
Ajoittain sijaitsee näyttelyn alkupäässä. Salo toivoo, että teos virittäisi yleisön oikeanlaiseen mielentilaan.
– Ehkä teos saa katsojat ja kokijat automaattisesti vähän hidastamaan kokemustaan ja kulkuaan näyttelyssä, ja he pysähtyisivät muidenkin teosten äärelle tarkastelemaan yksityiskohtia.
Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn mystisin teos lienee Maaria Wirkkalan Jaettu. Kyseessä on suljettu ovi, jonka takaa pursuaa voimakasta valkoista valoa.
Wirkkalan mukaan teoksen pontimena on ulkopuolisuuden tunne, joka on muutoinkin mukana taiteilijan tuotannossa.
– Teokseni perustuvat myös ajatukseen, että teen työtä siitä mitä näen ja mitä en halua nähdä, sekä siitä mitä tiedän ja mistä en halua tietää. Mitä siellä oven takana on tapahtunut, tai mitä siellä tulee tapahtumaan, sitä me emme koskaan voi tietää.
Jaettu-teoksen luomaa tunnelmaa voisi kutsua myös pelottavaksi.
– Tämä liittyy nimenomaan epävarmuuteen. Valon maksiimi tarkoittaa minulle sitä, että kun olet pimeässä ja näet talon, jossa on joku kotona, et koskaan voi tietää, onko sisällä oleva perhe onnellisesti ruokapöydän ääressä vai onko siellä juuri hakattu joku.
Pelkkyys on hieno juttu
Maaria Wirkkalan taidetta oli ensimmäisen kerran esillä EMMAssa 12 x Claude Monet ja suomalaisia impressioita -näyttelyssä vuonna 2008. EMMAn betonibrutalistiset puitteet tukevat Wirkkalan mielestä taidetta kuin taidetta loistavasti.
– Taideteokset erottuvat täällä paremmin kuin kirjavassa, monimutkaisessa tilassa. Tämä on pelkkä tila, ja se pelkkyys on hieno juttu. Välillä ihmiselle on myös kauhean terveellistä ja hyvää katsoa ulos. Ja miettiä, mikä ihan oikeasti on tärkeintä, Wirkkala viittaa EMMAn ikkunarivistöihin, joista avautuu luontoa ja maisemaa.