Olimme kaverini kanssa baarissa, ja siinä sitten paheksuimme kaikkea, mitä maailma päällään kantaa – ennen kaikkea nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja. Kun ihmiset loppuivat, siirryimme paheksumaan tekoälyä.

Ystäväni analysoi tekoälyn tekemiä virheitä. Monesti vaatii aika paljon tietämystä edes osata epäillä virhettä. Ja useimmiten sellainen tietämys tulee vasta vuosien myötä, kun on nähnyt vähän yhtä ja toista, ja ehkä pari kirjaakin siinä hätäpäissään lukenut.

Tekoäly hallitsee kymmeniä kieliä, muttei osaa yhdelläkään kokeilla, jäätyykö kieli pakkasella metalliin.

Tästä pääsimme seuraavaan murheeseen: mitä sitten kun entisten sukupolvien yleissivistys on käytetty? Kun tulevat sukupolvet (tai nykyisetkin) ammentavat sivistyksensä tekoälystä, eivätkä siitä, että tunkisivat kielensä 20 asteen pakkasella metalliin ja tekisivät empiirisiä havaintoja?

Mitä tapahtuu, kun vanhat ideat pyörivät uusiokäytössä aina vain, – sillä tekoäly hallitsee kyllä kymmeniä kieliä, mutta metalliin se ei pysty tunkemaan yhtäkään niistä.

Itse asiassa olemme siinä kurimuksessa jo nyt. Tekoälylle on syötetty – luvatta tietenkin – kaikki mahdollinen ja mahdoton data, jonka internet pitää sisällään. Sitä dataa pureksimalla ja kierrättämällä tekoäly sitten kertoo sinänsä hyödyllisiä asioita. Mutta omin päin se ei osaa unelmoida, nauraa, hassutella, keksiä eikä uskaltaa, se ei oikein pysty kehittämään mitään sellaista, jota ei olisi jo keksitty.

Einsteinin ohella tekoäly hakee sisältönsä myös kaiken maailman tiktokeista, jonne me suollamme kontenttia. Voi kuvitella, että se ei tee tekoälyä varsinaisesti viisaammaksi. Nettiin tungettu tieto on enemmän ja vähemmän kissavideotasoa eikä taida olla parantumaan päin, ainakaan jos pisa-tuloksia tai omaa somefeediäni katselen.

Einsteinin ohella tekoäly hakee sisältönsä myös kaiken maailman tiktokeista.

Kierrettä pukkaa: haalimme tekoälystä tiedot, jotka syötämme takaisin nettiin, josta keinoäläy kierrättää samaa tavaraa meille takaisin.

Pitäisikö siis huolestua, että tekoälystä tulee yhtä tyhmä kuin suurin osa ihmisistä – eli aika helkutin tyhmä? Ja käykö niin, että kuta enemmän sysäämme sivistyksestämme tekoälyn vastuulle, sitä tyhmemmäksi myös me tulemme, ja sitä useammin kuulemme Nazisin taisteluista ja muista kummallisuuksista?

Laskemme rimaa tekoälyn kanssa nykyään vähän kaikessa. Meille kelpaa sellainen geneerinen sonta, joka aiemmin ei olisi ikimaailmassa mennyt läpi. Tekoäly osaa tehdä mainoksen, joten mainostoimistoa ei tarvita! Tekoäly voi tehdä lehtijutun! Toki, mutta se voi olla täynnä virheitä tai keksittyjä asioita. Tekoäly voi tehdä hauskoja videopätkiä Bruce Leestä! Paitsi etteivät ne ole hauskoja.

Somen pohjustamaan maaperään meille kelpaa vähän huonompikin aivomöse. Ei kannattaisi kelvata.

Laskemme rimaa tekoälyn kanssa nykyään vähän kaikessa.

Ajattelu ja kunnolla tehdyistä asioista nauttiminen on nimittäin kuin käsityötaito: se surkastuu jos sitä ei harjoita. Itse asiassa ajattelu on käsityötä ihan niin kuin taito valmistaa vaikka keinutuoli tai kutoa kaunis villapaita.

Taidon taustalla on työtä ja kokemusta: on tehty erehdyksiä, on tuskastuttu, opeteltu, kokeiltu ja opittu. Prosessi on vuosien mittainen, ennen kuin syntyy kiikuttava tuoli tai islantilaisvillapaita, jossa on juuri oikea määrä hihoja.

Sama pätee ajatteluun. Koneesta voi ehkä tarkastaa, että lehdessä lukenut Nazisin taistelu oli itse asiassa taistelu natseja vastaan, ei paikka lainkaan – mutta koko konetta ei tarvita kertomaan sitä, jos on seurannut toisen maailmansodan tapahtumia pikkulapsesta saakka erinäisissä konteksteissa koulusta Korkeajännitys-sarjakuviin.

Ajattelu on käsityötaito.

No – mitä väliä sillä on, saako oikean tuloksen kirjasivistyksensä tähden, vai pyytämällä, että tekoäly tekee asiasta sadan sanan tiivistelmän?

On sillä se väli, että ajattelun ainoa pointti ei suinkaan ole saada oikeaa vastausta johonkin asiaan. Pointti on myös kyseisen asian miettiminen – päätyminen lopputulokseen niin, että ymmärtää edes vähän, miksi asia on niin kuin on. Kenties jopa niin, että joutuu pohtimaan, onko hyvä, että joku asia on, niin kuin se on.

Ja tietenkin myös siksi, että osaa epäillä, kun kuulee silkkaa huuhaata.

Totta kai tekoälykin voi noita pohdintoja tehdä, tiivistelmänkin niistä; ja totta kai keinutuolin ja villapaidan voi ostaa kaupasta, mutta liian kauas ajattelun käsityöläisyydestä ihmisen ei pidä vieraantua.

On taitoja, jotka kannattaa ihan vain osata. Ja jos yksi pitää valita, niin ajattelu on kelpo vaihtoehto.

Ihan perinteinen lukeminen on siihen parasta treeniä.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on kirjailija, joka laittoi kokeeksi kustannustoimittajalle romaaniinsa puolen sivun pätkän, jonka oli tehnyt tekoäly. Kustannustoimittaja yliviivasi sen ja kysyi, että mitä roskaa tämä nyt on?