Ennen tiistain viimeistä kierrosta SM-liiga näytti kauneutensa: kolme kärkijoukkuetta neljän pisteen sisällä ja niitä seuranneet neljä joukkuetta yhden pisteen sisällä. Paine sekä ylemmällä (nelossija ja suora puolivälieräpaikka) sekä alemmalla (viimeinen pudotuspelipaikka) viivalla oli viimeisellä kierroksella lakipisteessään.

Näin sen pitää mennä.

Ja voi veljet, tarinoita ei päättyneestä runkosarjasta puuttunut.

Ensimmäiseksi katse on käännettävä itään. KooKoo ja SaiPa pelasivat poskettoman kovat runkosarjakokonaisuudet taas kerran. Tämän kaksikon suorituksia on mahdotonta hehkuttaa liikaa. Resurssit ovat naurettavan pienet verrattuna suuriin, mutta peli ja kulttuuri ovat timanttisessa kunnossa.

Ja katsokaa penkin taakse: Jouko Myrrä (KooKoo) ei kelvannut Ilvekselle ja Raimo Helminen on kelvannut aiemmin vain paremman puutteessa keikkavalmentajaksi.

Myös JYPin paluu eliittiin kuuluu päättyneen perussarjan hyvän mielen tarinoihin. Päävalmentajaksi palkattu Petri Matikainen palautti seuran uskottavuuden, mutta ei yksin. Leevi Tukiainen, Valtteri Ojantakanen, Jere Lassila, Santeri Huovila ja Sami Vatanen ovat johtaneet toimintaa kaukalossa upealla tavalla – Jyväskylässä on pitkästä aikaa yksilötason kermaa.

JYPin viime viikot ovat kuitenkin herättäneet kysymyksen kevättä ajatellen. Traktorin pyörät ovat alkaneet sutia.

Rautiainen johti yksilötason loistoa

Yksilötason tarinoitakin riittää hehkutettavaksi.

Mikään niistä ei ole hienompi kuin Tapparan Benjamin Rautiaisen nousu sarjan supertähdeksi. Perinteisen seuran piste-ennätyksen vienti itseltään Martti Jarkolta kertoo kaiken. Tamperelaislaiturin seuraava pysäkki on Tampa Bay.

Kun katsotaan pisteitä ottelua kohden, aiemmin mainitut, mutta loukkaantumisista kärsineet Tukiainen ja Huovila löytyvät top kolmesta. Kuka tiesi? Ei kukaan.

Valtteri Ojantakanen takoi 37 maalia ja Ilves-puolustaja Simon Johansson 19. Molempia odottavat rahakkaammat kaukalot.

Hienoja tarinoita löytyi myös maalivahtiosastolta. KooKoon Eetu Randelin nousi runkosarjan parhaaksi maalivahdiksi vähintäänkin yllättäen. Vielä yllättävämpi nimi parhaiden veskareiden listalla oli HPK:n Kim Saarinen, jota ilman Kerho ei todellakaan olisi edennyt pudotuspeleihin.

Patrik Bartosakin seitsemän nollapeliä lienee myös maininnanarvoinen. Lukema on jokseenkin uskomaton Pelicansin takana. Ilman värikkään Tšekki-vahdin panosta Pelicansin kausi olisi ollut luiskassa loppiaiseen mennessä.

Käsittämättömät roskispalot

Hyvä sarja pitää sisällään myös värikkäitä negatiivisia tarinoita. Niihin kuuluvat ehdottomasti ainakin Kärppien, TPS:n ja HIFK:n kaudet. HIFK pelasti itsensä pahimmalta romahtamiselta, mutta totuutta on turha kaunistella: tonttiin tultiin taas kerran ja rumasti.

Toisaalta rumasti, toisaalta näyttävästi. Päävalmentaja Olli Jokinen piti mediassa melkoista klinikkaa elokuusta kevääseen eikä seurajohdon masinoima tiedotustilaisuus liittyen ei mihinkään, unohdu koskaan. Tässä on HIFK:n kauneus. Ei ainoastaan syöksytä kiitoradalle keula edellä, vaan tehdään matkasta betoniin värikäs myös sitä seuraaville. Chapeau!

TPS on vielä HIFK:ta surullisempi tapaus. Ei identiteettiä, ei kulttuuria, eikä varsinkaan nöyryyttä tai kykyä itsereflektioon. Supercell-miljonäärien rahoilla toimintaansa rahoittava Tepsi on laiskanpulskea ja muovinen firma ylhäältä alas.

Sitten on vielä puolen Suomen Kärpät.

Miten neljän miljoonan joukkueella on mahdollista jäädä kahdesti peräkkäin ulos pudotuspeleistä sarjassa, missä käytännössä kaikki halukkaat otetaan mukaan? Kärppien kausi oli liigahistorian kaikkien aikojen kovin yksittäinen niiaus. Ei auttanut uusi urheilupomo, valmentaja eikä rahalla hankitut vahvistukset.

Onneksi sarja avattiin

Erityismaininta kuuluu Vaasan Sportille. Kun kausi päättyy 20 peräkkäiseen tappioon, on onnistuttu vetämään vihkoon poikkeuksellisella tavalla. Valmentajia meni ja tuli, ja lopulta kaikki mahdolliset pelaajat myytiin. Vaasalaisten kevättalvi oli noloa, häpeällistä ja vastoin kaikkia kilpaurheilun periaatteita.

Tältä osin pitää mainita myös Jukurit, joka luistelutti menneellä viikolla jäälle Kouvolassa neljätoista kenttäpelaajaa, joista kahdeksalla oli liigakokemusta.

Onneksi tulevalla kaudella sarja on auki. Loppuunmyynnit on viety SM-liigassa tasolle, mikä ei kestä minkäänlaista kriittistä uskottavan urheilusarjan periaatteiden pohjalta tehtyä tarkastelua. Liiga ja sen seurat pitävät maksavia faneja melko tyhminä, mitä nämä eivät ole.

Viihdettä ohi laadun

Kokonaisuutena päättynyt runkosarja oli yhtä kaikki erinomainen kokonaisuus. SM-liiga ei ole sitä, mitä se oli 1990-luvulla tai vuosituhannen alussa, mutta viihdearvoa ja puheenaiheita riitti tälläkin kaudella – sitä kuuluisaa draamaa ja rytinää. Tämä on aina tärkeämpää kuin taktiset hienoudet. Peruskuluttajaa eivät kiinnosta valmentajien piirtämät viivat taululla.

SM-liigan ehdoton vahvuus oli taas kerran sarjan tasaisuus. Liigan täytyy olla vedonlyöjien painajainen, sillä varmoja otteluita ei ole koskaan missään. Näin oli menneellä kaudella ja niin oli nyt.

Jaa, että kuka lähtee kaiken jälkeen pudotuspeleihin suurimpana suosikkina?

Tappara.

Tappara näytti runkosarjassa, miten huippuorganisaatio reagoi yhteen ohikauteen. Pelaajisto on ladattu täyteen paitsi kotimaista myös pirkanmaalaista huippuosaamista höystettynä muutamalla Joachim Blichfeldin kaltaisella ulkomaalaisella täsmähankinnalla. Tapparalla on huippumaalivahti, laadukas puolustus ja hyökkäyskalusto täynnä tulivoimaa ja karheutta.

Tämän koneen kaataminen neljästi voi olla tekemätön paikka.