Viime aikoina maailman järjestystä muuttavia tapahtumia on ollut niin tiheään, että vuosi tuntuu pitkältä ajalta.

Helsingissä tänään torstaina kokoontuneet JEF-maat, eli Pohjoismaat, Baltia, Britannia ja Alankomaat, tapasivat viimeksi vajaa vuosi sitten Oslossa.

Silloin presidentti Alexander Stubb ja kokousta isännöinyt Jonas Gahr Støre keksivät, että johtajat soittavat yhdessä presidentti Donald Trumpille.

Seuraavana aamuna he kertoivat onnistuneesta puhelustaan medialle.

– Otimme isoja askelia eteenpäin. Yhdysvallat on hyvin sitoutunut. Tämä on tärkeää Ukrainalle ja rauhalle, Stubb sanoi.

– Keskustelu oli hyödyllinen, hän on sitoutunut rauhan saamiseksi Ukrainaan, Gahr Støre kuvasi.

Tänään presidentti Stubb vastasi hyvin lyhyesti kysymykseen, onko tarkoitus soittaa Trumpille tai jollekulle epävakaassa tilanteessa.

– Puhelua ei ole sovittuna. Jos niin tapahtuu, niin hyvä, Stubb sanoi.

Helsingissä ilmeet olivat tänään totisia.

Asiat eivät ole menneet niin kuin vuosi sitten näytti ja johtajat toivoivat.

Trumpin yritykset eivät ole toistaiseksi tuoneet rauhaa Ukrainaan, sillä Venäjä näyttää haluavan jatkaa sotaa.

Stubb sanoi eilen norjalaisen VG-lehden mukaan, että Yhdysvaltain johdolla käytävät rauhanneuvottelut näyttävät olevan pysähdyksissä.

Iraniin hyökkäävä Yhdysvallat on purkanut venäläisen öljyn kaupparajoitteita, kun Hormuzinsalmen vaarallisuus on nostanut öljyn hintaa ja huolestuttanut markkinat. Tämä ei ole kehitystä, jota toivoimme, Stubb sanoo.

Esimerkiksi Norjan, Britannian ja Suomen johtajat kuuluvat heihin, jotka ovat yrittäneet pitää Trumpin ajan tasalla siitä, mikä olisi Ukrainan ja Euroopan turvallisuuden kannalta hyvä. Trump on kuunnellut, mutta toiminut kuten on toiminut.

Ei silti pidä sanoa, että yrittäminen olisi ollut turhaa, tai että sitä ei kannata jatkaa. Tämän myös Stubb tietää. Hänen strategiansa on luoda mahdollisimman paljon kontakteja eri suuntiin ja yrittää edistää Suomen, Ukrainan ja läheisten liittolaisten asiaa niiden kautta.

Stubbin viestit ja puhelut lähtevät nyt moniin eri numeroihin, yhä myös Yhdysvaltoihin.

Monet JEF-maat ovat riippuvaisia Yhdysvalloista

Vuoden aikana luottamus Yhdysvaltoihin on rapissut Natossa. Yhdysvallat on itse luopunut turvallisuuspolitiikan johtajuudestaan Euroopassa.

Suomi, Norja ja Baltian maat ovat moneen Euroopan maahan nähden hyvin riippuvaisia Yhdysvaltojen tarjoamasta turvallisuudesta sijaintinsa tai aiemman yhteistyön takia.

Siksi nämä maat eivät yleensä julkisesti arvostele Yhdysvaltoja. Ne tekevät Yhdysvaltojen kanssa omaa puolustusyhteistyötään, eikä siinä ole toistaiseksi ollut suurempia häiriöitä.

Mutta nyt ne keskittyvät erityisesti siihen, mitä ne voivat tehdä itse, parantaakseen omaa turvallisuuttaan.

Tämän päivän puolustusyhteistyökokous oli käytännönläheinen, kuten JEF-ryhmän toiminta ylipäätään. Maat yrittävät edelleen hankaloittaa Venäjän öljyä kuljettavan varjolaivaston liikkumista, jotta Venäjä ei pystyisi rahoittamaan öljytuloilla sotaansa.

Myös Britannia liittyi maihin, jotka aikovat tarvittaessa nousta tankkereiden kannelle, samaan tapaan kuin Suomen viranomaiset tekivät Porkkalan edustalla reilu vuosi sitten.

Siitä ei ole takeita, estääkö tämä tankkereita liikkumasta. Toistaiseksi niin ei näytä tapahtuneen.

Ukrainasta ei tule JEF-maata

JEF-maita yhdistää se, että ne haluavat Ukrainan voittavan sodan Venäjää vastaan. Siksi nämä maat tukevat Ukrainaa. Nyt suhde on alkanut toimia myös toisinpäin: Ukraina tietää, miten nykyaikaista sotaa käydään ja voi opettaa sitä Euroopalle. Se on näyttänyt, miten eurooppalaisten lahjoittamia aseita käytetään, kuten presidentti Volodymir Zelenskyi sanoi tänään.

Viime päivinä Suomenlahden pohjukassa Ukraina on taas osoittanut, mihin se pystyy, kun se on hyökännyt drooneillaan Venäjän öljysatamaan ja estänyt vähintään kymmenien öljylastien lähdön satamasta ja myymisen sotakassan lihottamiseksi.

Ukraina on toivonut jo pidempään pääsyä JEF-maiden ryhmään, ja Zelenskyi toisti tänäänkin toiveen julkisessa videopuheenvuorossaan.

Maat kuitenkin päättivät, että ne eivät halua Ukrainaa jäsenekseen, vain kumppaniksi. Samaan tapaan kuin Natossa ja EU:ssa, missä Ukraina on käsivarren mitan päässä, mutta jäsentä siitä ei ole tulossa.