Hormuzinsalmi muuttui kapeikosta tulpaksi Persianlahden maista pumpattavan öljyn ja kaasun viennille, kun Israelin ja Yhdysvaltojen iskut Iraniin alkoivat helmikuussa 2026. Maailman päivittäisestä öljyvirrasta viidennes jää uupumaan, ja Aasian maissa varastojen pohja alkaa näkyä.
Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n johtaja Fatih Birol varoitti maaliskuun puolivälissä, että käsillä on jopa pahempi kriisi kuin 70-luvun alussa.
Öljymarkkinoilla näin voi ollakin. Mutta vaikutus esimerkiksi Suomeen tuskin äityy yhtä rajuksi kuin reilut viisikymmentä vuotta sitten. Tilastokeskuksessa hintojen nousua vuosia seurannut yliaktuaari Kristiina Nieminen toppuuttelee inflaatiopelkoa.
– Vähän ihmettelin johtajan kommenttia. Muistin 70-luvun alun inflaatioluvut, niin ajattelin, että tuskin aivan samaan päädytään.
Nieminen perustelee arviotaan sillä, että maailma on muuttunut. Kulutus ja energiantuotanto eroavat ensimmäisen öljykriisin päivistä huomattavasti.
Nykyään inflaatio eli hintojen nousuvauhti lasketaan hyödykekorista, josta noin puolet on palveluja. Toista oli 70-luvulla.
– Välttämättömyystarvikkeiden osuus kulutuksesta oli 70 prosenttia. Sen takia kustannusten nousu välittyi kuluttajahintoihin nopeasti. Joustovaraa ei ollut paljoakaan.
Öljy oli kallistunut selvästi jo 70-luvun alkuvuosina, mutta hinnan nelinkertaistuminen vuoteen 1975 mennessä tarkoitti ennenäkemätöntä kustannusten nousua. Se iski Suomessa kaikkiin.
Suomen inflaatio pomppasi kaksinumeroiseksi – ja pysyi siellä pitkään.
Hintojen nousuvauhti alkoi hidastua vasta, kun vuonna 1977 käynnistetty Loviisan ydinvoimala vähensi maamme riippuvuutta öljystä. 80-luvulla inflaatio oli jo puolitettu.
Ensimmäinen öljykriisi iski erilaiseen Suomeen
Ensimmäinenkin öljykriisi alkoi Lähi-idästä, mutta Hormuzinsalmesta lännempänä.
Egypti ja Syyria hyökkäsivät Marokon, Irakin ja Jordanian tukemina Israeliin lokakuussa 1973, mutta hävisivät kolmessa viikossa juutalaisen juhlapyhän mukaan nimetyn Jom Kippur -sodan.
Arabimaiden öljykartelli OPEC kosti Israelia tukeneille länsimaille: se julisti öljyn vientikiellon muun muassa Yhdysvaltoihin ja tuplasi öljystä perittävän hinnan.
Teollistunut maailma sai osuman öljyaseesta. OPEC oli sulkenut hanat aikaisemminkin, esim. Suezin kriisin aikaan, mutta vasta 70-luvulla Yhdysvaltojen öljyntarve ylitti oman tuotannon, ja pula öljystä alkoi vaikuttaa.
Myös Suomi pelästyi, vaikka 70 prosenttia öljystä virtasi Neuvostoliitosta. Pulaa ei tullut, mutta hinta moninkertaistui. Kahdenvälinen kauppa itänaapurin kanssa hoidettiin tuolloin tavaranvaihtona. Tonnilla sellua sai kahdeksan tonnia öljyä, mutta yhtäkkiä öljyn määrä romahti kahteen tonniin.
Yllättävä tilanne sai maan hallituksen varpailleen. Joulun alla 1973 otettiin käyttöön ensimmäistä ja viimeistä kertaa laki väestön toimeentulon ja talouselämän turvaamisesta poikkeuksellisissa oloissa. Tämä säännöstelyvaltuuslaki on nykyisen valmiuslain edeltäjä.
Muutamassa viikossa otettiin käyttöön kovat otteet, joita selitettiin esimerkiksi Yleisradion Ylimäärä-ohjelmassa, josta klippi jutun pääkuvana.
Lämpöä ja sähköä säästettiin kotona ja kaupassa.
Asunnossa sai olla korkeintaan 20 astetta lämmintä.
Mainosvalot pimenivät, kun liikkeet suljettiin. Myös moottoriteiden lamput sammuivat.
Liikenteeseen säädettiin puoleksi vuodeksi 80 kilometrin kattonopeus.
Moottoriurheilu ja harrasteilmailu kiellettiin.
Öljykriisin vaikutuksiin perehtynyt Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Lyydia Aarninsalo toteaa, että suomalaiset ottivat säästötalkoot tyynesti vastaan.
– Lainsäädännöstä huolimatta rangaistuksia ei annettu. Säästäminen oli siis jossain määrin vapaaehtoista eikä esimerkiksi asuntojen lämpötiloja juurikaan pystytty valvomaan.
Aarninsalo arvioi, ettei 70-luvun öljykriisi kuulunut viime vuosisadan pahimpiin talouskriiseihin, vaikka sen vaikutukset olivatkin pitkäaikaisia. Olennaista hänen mukaansa oli myös se, että öljykriisissä testattiin Suomen varautumisjärjestelmää, jota oli rakennettu lähinnä sodan uhkaa varten. Öljykriisin jälkeen varautumista alettiin hiljalleen ulottaa muihinkin kriiseihin.
Öljykriisi pysäytti myös henkisesti
1970-luvun alun Suomi ratkoi öljykriisin kanssa samaan aikaan monta vaikeaa talouden, työmarkkinoiden ja ulkomaankaupan ongelmaa. Niillä kaikilla oli Lyydia Aarninsalon mukaan suoria yhteyksiä ”väestön toimeentulon ja maan talouselämän turvaamiseen” sekä kylmän sodan ja suomalais-neuvostoliittolaisten suhteiden jännitteisiin.
Säännöstelyvaltuuslain käytön perusteluista ei aikalaisjulkisuudessa tai myöhemminkään syntynyt yksiselitteistä kuvaa. Poikkeusoloja ei sen kummemmin julistettu, vaan energiansäästötalkoot aloitettiin presidentin asetuksella. Periaatteista tai toimivaltuuksien siirrosta ei keskusteltu.
Esimerkiksi tasavallan presidentin julkisissa puheenvuoroissa huomio oli kansainvälisen öljykriisin sijaan kotimaan yleistaloudellisissa asioissa – työttömyydessä, inflaatiossa, kilpailukyvyn rapautumisessa sekä taloudellisessa eriarvoisuudessa.
Ero nykypäivään on selvä. Äskeisten koronatoimien mittakaavasta ja valmiuslain oikeutuksesta keskusteltiin sekä kriisin keskellä että sen jälkeen.
Aarninsalo arvioi, että lopulta öljykriisi oli taloudellista kokoaan vaikuttavampi. Sotien jälkeen Suomenkin talous kasvoi keskeytymättä, mutta kasvu loppui öljykriisiin.
– 70-luvun öljykriisi oli henkisesti todella iso asia pitkän talouskasvukauden jälkeen. Nykytilanne on Suomen näkökulmasta pikemminkin ”kriisi kriisien joukossa” jatkuvien sota-, ilmasto- ja muun kriisiuutisoinnin keskellä.
Historia ei toista itseään, mutta siitä voi oppia. Lyydia Aarninsalo muistuttaa, että poikkeustilanteessakin tehdyillä päätöksillä on pitkä häntä.
– Silloiset päätökset ja valinnat ovat vaikuttaneet muun muassa nykyisen valmiuslain säädäntöön. Nytkin tehtävillä ratkaisuilla voi olla tosi pitkäaikaisia vaikutuksia.
Jutun lähteenä on käytetty myös artikkelia Aarninsalo, L & Rainio-Niemi, J 2024, 1970-luvun öljykriisi ; Kokoaan vaikuttavampi kriisi? julkaisussa J Eloranta & U Roope (toim), Ankarat ajat ; Suomalaisten talouskriisien pitkä historia. Gaudeamus, Helsinki, sivut 159–186.