Jean Marcel Tirole (s. 9. elokuuta 1953[1] Troyes, Ranska) on ranskalainen taloustieteen professori. Tirole toimi professorina yhdysvaltalaisessa Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT) ennen siirtymistään Toulouse School of Economics (TSE) -yliopistoon vuonna 1991. Tirole sai vuonna 2014 Nobelin taloustieteen palkinnon määräävää markkina-asemaa ja sääntelyä koskevasta tutkimuksestaan. Vuonna 1993 Tirole palkittiin suomalaisella Yrjö Jahnssonin säätiön palkinnolla.[2]
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen pitää Tirolen teosta Economics for the Common Good (2017) yhtenä vuoden tärkeimmistä talouskirjoista. Tirole kertoo kirjassaan Liikasen mukaan selkokielellä siitä, miten taloustieteen tutkimus edistää suurten ongelmien ratkaisemista ja maailman ymmärtämistä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jean Tirole - Long CV (PDF) Toulouse School of Economics. Arkistoitu 15.1.2018. Viitattu 14.1.2018.
- ↑ Ranskalainen Jean Tirole sai Nobelin taloustieteen palkinnon 13.10.2014. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 14.10.2014.
- ↑ Erkki Liikanen: Nobelistin kirja kertoo, mitä sanoo taloustiede. Helsingin Sanomat, 4.1.2017, s. A 33. (Verkkoartikkeli, poikkeaa hieman painetusta versiosta). Viitattu 4.1.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Otto Toivanen: Jean Tirole – Taloustieteen nobelisti 2014. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2014, 110(4). vsk, s. 516-520. Artikkelin verkkoversio.
- 1969: Frisch, Tinbergen
- 1970: Samuelson
- 1971: Kuznets
- 1972: Hicks, Arrow
- 1973: Leontief
- 1974: Myrdal, Hayek
- 1975: Kantorovitš, Koopmans
- 1976: Friedman
- 1977: Ohlin, Meade
- 1978: Simon
- 1979: Schultz, Lewis
- 1980: Klein
- 1981: Tobin
- 1982: Stigler
- 1983: Debreu
- 1984: Stone
- 1985: Modigliani
- 1986: Buchanan
- 1987: Solow
- 1988: Allais
- 1989: Haavelmo
- 1990: Markowitz, Miller, Sharpe
- 1991: Coase
- 1992: Becker
- 1993: Fogel, North
- 1994: Harsanyi, Nash, Selten
- 1995: Lucas
- 1996: Mirrlees, Vickrey
- 1997: Merton, Scholes
- 1998: Sen
- 1999: Mundell
- 2000: Heckman, McFadden
- 2001: Akerlof, Spence, Stiglitz
- 2002: Kahneman, Smith
- 2003: Engle, Granger
- 2004: Kydland, Prescott
- 2005: Aumann, Schelling
- 2006: Phelps
- 2007: Hurwicz, Maskin, Myerson
- 2008: Krugman
- 2009: Ostrom, Williamson
- 2010: Diamond, Mortensen, Pissarides
- 2011: Sargent, Sims
- 2012: Roth, Shapley
- 2013: Fama, Hansen, Shiller
- 2014:
- 2015: Deaton
- 2016: Hart, Holmström
- 2017: Thaler
- 2018: Nordhaus, Romer
- 2019: Banerjee, Duflo, Kremer
- 2020: Milgrom, Wilson
- 2021: Card, Angrist, Imbens
- 2022: Bernanke, Diamond, Dybvig
- 2023: Goldin
- 2024: Acemoğlu, Johnson, Robinson
- 2025: Mokyr, Aghion, Howitt
- Talouteen liittyvät artikkelit
- Wikipedia-artikkelit ISNI-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit VIAF-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit WorldCat Entities -tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit BIBSYS-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit BNC-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit BNE-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit BNF-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit BNFdata-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit CANTICN-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit GND-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit ICCU-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit J9U-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit KBR-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit LCCN-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit LNB-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit NDL-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit NKC-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit NLA-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit NSK-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit NTA-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit PLWABN-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit PortugalA-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit CINII-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit DBLP-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit Google Scholar -tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit MATHSN-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit MGP-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit ZBMATH-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit DDB-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit Trove-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit Open Library -tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit SUDOC-tunnisteilla
- Wikipedia-artikkelit Yale LUX -tunnisteilla
- Elävät henkilöt
