Friedrich Wilhelm Ostwald (2. syyskuuta 1853 Riika, Latvian kuvernementti – 4. huhtikuuta 1932 Leipzig, Saksa) oli baltiansaksalainen kemisti, jonka päätutkimusalana olivat katalyysi, termodynaaminen tasapaino ja kemiallinen kinetiikka. Hänet palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla vuonna 1909 kemiallisen tasapainon, reaktionopeuden ja erityisesti kemiallisessa reaktiossa läsnäolevan katalyytin vaikutuksen tutkimuksista.

Ostwald oli kiinnostunut kirjallisuudesta, musiikista ja maalaamisesta, mutta hänen pääkiinnostuksensa oli kemia, jonka opiskelun hän aloitti Tarton yliopistossa v. 1872 ja suoritti kandidaatin tutkinnon v. 1875. Ostwald jatkoi tutkimustyötään palkattomana tutkijana Carl Schmidt'n kemian laboratoriossa, jossa häntä pääasiassa tutoroi Johann Lemberg. Lemberg opetti Ostwaldille mm. kemiallisen tasapainon ja reaktionopeuksien mittaamista. Samaan aikaan hän opiskeli myös yliopiston fysiikan laitoksella, johon hänet palkattiin assistentiksi. Ostwald oli hyvin kiinnostunut kemiallisesta affiniteetista, joka tuohon aikaan oli keskeinen kemiallinen kiinnostuksen kohde. Lisäksi hän tutki myös massavaikutuksen lain merkitystä reaktionopeudessa, sähkökemiaa ja kemiallista kinetiikaa. Ostwald suoritti maisterin tutkinnon v. 1877 ja hän väitteli tohtoriksi seuraavana vuonna. Vuonna 1881 Ostwald nimitettiin Riian teknillisen yliopiston kemian professoriksi, ja vuonna 1987 hän sai Leipzigin yliopiston fysikaalisen kemian professuurin. Ostwald vetäytyi eläkkeelle tästä virasta v. 1906 ja muutti Leipzigista maatilalleen. Sittemmin hän teki tutkimusta historian, tieteen filosofian, kielitieteen ja väritieteen parissa. Hänen opiskelijoina ovat olleet mm. Svante Arrhenius, Jacobus Henricus van 't Hoff ja Walther Nernst.^[1]

Ostwald perusti Jacobus Henricus van ’t Hoffin kanssa v. 1887 vertaisarvioidun Zeitschrift für Physikalische Chemie-tiedejulkaisun, jossa hän oli päätoimittajana vuoteen 1922. Hän kokoonkutsui Saksan sähkökemian yhteisön v. 1894, josta myöhemmin tuli Deutsche Bunsen-Gesellschaft für angewandte physikalische Chemie. Näiden lisäksi hän perusti luonnontieteellisen kirjajulkaisusarjan Ostwalds Klassiker der exakten Wissenschaften v. 1889 ja v. 1902 tiedejulkaisun Annalen der Naturphilosophie.

Ostwald valittin ulkomaalaisjäseneksi merkittävissä USA:n tieteellisissä järjestöissä, kuten American Academy of Arts and Sciences, American Philosophical Society ja Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia, 1900-luvun alussa.

Ostwald vaikutus kemiassa on ollut suuri erityisesti tutkittaessa elektrolyyttiliuosten teoriaa ja termodynamiikaa. Esimerkiksi termodynamiikan tutkimustensa seurauksena hän patentoi typpihapon valmistamisen ns. Ostwaldin prosessilla. Tällä tehokkaalla menetelmällä aluksi ammoniakki hapetetaan hyvin eksotermisessä katalyysireaktiossa, jossa muodostunut typpidioksidi hapetetaan edelleen typpihapoksi. Tämä menetelmä on hyvin merkittävä ammoniakkisynteesin tavoin, koska reaktion lähtöaineina ovat vain ilmakehästä saatavilla olevat kaasut ja ennenkaikkea, koska typpihapolla on keskeinen osuus lannotteiden ja räjähdysaineiden valmistuksessa. Ostwald oli ensimmäinen, joka oivalsi katalyytin merkityksen reaktion energiavallin alentamisessa reaktion toteutumisen kannalta katsoen.^[2] Esimerkkinä elektrolyyttiliuosten teoriasta on Otswaldin elektrolyyttiliuoksen laimenemislaki, jolla määritetään heikon hapon (heikon elektrolyytin) happovakion suhdetta molaariseen konduktiivisuuteen.^[3] Näissä elektolyyttiliuostutkimuksissa on keskeistä ionien läsnäolon toteaminen, jota Ostwald ei aluksi uskonut ioneilla ja atomeilla olevan olemassa. Hän vakuuttui niiden läsnäolosta vasta Jean Baptiste Perrin'n Brownin liike-havainnoista.

Ostwald tutki myös kiinteitä aineita, jotka kiteytyessään muodostavat erilaisia kristallograafisia kidemuotoja. Hän havaitsi ettei kiinteä aine kiteytyessään välttämättä päädy termodynaamisesti pysyvimpään kidemuotoonsa, vaan tässä polymorfisessa tapahtumassa voi kidemuodon kiteytymisnopeudesta riipuen muodostua myös muita kiderakenteita. Tätä ilmiötä kutsutaan Ostwaldin säännöksi, ja se havainnollistaa aineen polymorfismin muodostumista. Tämän säännön mukaan epäpysyvin kidemuoto muodostuu ensin.^[4]

Yleisesti kemialle ominaisista yksiköistä on todettavissa, että Ostwald toi kemian yhteisön tietoisuuteen myös käsitteen mooli.^[5]

Kemian analyysimenetelmissä Ostwaldin osuus on tunnettu viskositeettimittauksista: Ostwaldin viskosimetri ja Ostwaldin pipetti (so. Ostwaldin ja Otto Folin pipetti). Ostwaldilla on noin 500 tutkimusjulkaisua, ja hän kirjoitti kymmeniä kirjoja.