Kun Lauri Porra oli 14-vuotias, hän pyysi äitiään lukitsemaan itsensä kaappiin. Hän oli kyllästynyt sellon soittoon ja halusi oppia soittamaan bassokitaraa. Klassinen musiikki jäi, hevi, jazz ja proge tulivat tilalle.
– Ajattelin silloin, että juoksen metsään niin lujaa kuin pystyn, kunnes kaadun eli kuolen. Menen niin lujaa ja syvälle kuin pystyn.
Asenne on vienyt hänet pitkälle. Porra on aiemmin kertonut olleensa kehno sellisti. Nyt hän on arvostettu metalliyhtye Stratovariuksen basisti – ja säveltäjä.
Häneltä on syntynyt musiikkia sinfoniaorkestereille (Aineen ja ajan messu), bassoille (Basso), tv-sarjaan (Queen of Fucking Everything) ja elokuvaan (Myrskyluodon Maija). Jälkimmäisen musiikista hän sai Jussi-palkinnon.
Kesäkuussa ilmestyy hänen säveltämänsä Seasons in Moominvalley -niminen levy. Se sisältää Muumimaailmasta inspiroitunutta meditatiivista ja tilallista musiikkia.
Kaikki muuttuu ja mikään ei muutu
Tahti on ollut hurja. Viimeiset puolitoista vuotta sitä on pitänyt rytmittää lapsiperhearkeen.
Haastattelua tehdessäkin Porra syö ja vilkuilee samalla puhelintaan.
Hänen vaimonsa, kapellimestari Dalia Stasevska, on laskeutumassa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Stasevska on tulossa parin viikon työkeikalta Yhdysvalloista, jossa hän johti San Franciscon sinfoniaorkesteria. Ohjelmassa oli Porran isoisoisän, Jean Sibeliuksen viides sinfonia.
Nyt he viestivät, hakeeko Lauri Dalian vai ottaako Dalia taksin.
Molemmat tekevät kansainvälistä uraa ja ovat alle kaksivuotiaan Auroran vanhempia. Arjen pyörittämisessä on sumplittavaa.
Porra ajattelee, että on klisee, että kaikki muuttuu lapsen syntymän myötä.
– Tavallaan kaikki muuttuu ja mikään ei muutu. Se on vähän samanlaista kuin vanheneminen. Sisällään ihminen tuntee itsensä samaksi kuin ennen, mutta olosuhteet ovat muuttuneet.
Säädön määrä on vakio
Porra on aina matkustanut työn puolesta paljon, keikkaillut Stratovariuksen kanssa ja tehnyt useita projekteja yhtä aikaa.
Molemmat vanhemmat ovat Porran mukaan mukautuvaisia ja tottuneita siihen, että asiat eivät aina mene niin kuin suunniteltiin.
Keskiössä on kuitenkin Aurora ja se, näyttääkö lapsi siltä, että hänen on hyvä olla. Porran mukaan heillä on suojaverkkoa, ”uskomattoman toimiva päiväkotisysteemi” ja muun muassa Porran siskot ja heidän lapsensa.
– Juuri nyt puhumme kesää läpi Aurora-vinkkelistä. Ja siellä onkin yksi torstai-ilta, jolloin me molemmat olemme liikkeellä. Lähestymme siskojani, ja jos se ei onnistu, keksitään toinen ratkaisu.
Muusikoiden vanha totuus on, että säädön määrä on vakio. Ja sillä mennään.
Äitini muistoissa Sibelius sanoi lapsille, että menkää, leikkikää, eläkää.
Porra vietti lapsuutensa musiikin ympäröimänä. Molemmat vanhemmat ja siskot soittivat. Äiti oli Kansallisoopperan orkesterin oboensoittaja.
Nyt Aurora altistuu isänsä tavoin musiikille kotona – ja käy sen lisäksi muskaria.
– Me seuraamme tilannetta. Jos häntä jokin asia motivoi, rohkaisemme sen tekemiseen. Jos häntä kiinnostaa kilpajuoksu tai lintuharrastus enemmän kuin musiikki, ohjaamme häntä siihen suuntaan.
Sibelius oli lämmin toteemi
Porran isoisä on kapellimestari Jussi Jalas ja isoisoisä Jean Sibelius, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 160 vuotta.
Äidiltään Aino Porralta hän on kuullut, että Sibelius ihaili lapsia.
– Äidillä on muistoja jo verrattain iäkkäästä säveltäjästä, joka sanoi lapsille, että menkää, leikkikää, eläkää. Minun mielessäni se viittaa suureen elämänpaloon. Kaikkiin kuulemiini tarinoihin liittyy paljon lämpöä ja humaaniutta.
Muille Sibelius näyttäytyy enemmän suurena säveltäjämestarina, kansakunnan kaapin päälle nostettuna toteemina. Olosuhteiden pakosta, ajattelee Porra.
– Se oli suurten miesnerojen kulta-aikaa ja silloin kirkastettiin myös suomalaiskansallista identiteettiä. Kansakunta tarvitsi sankareita ja loi säveltäjästä tietynlaisen kuvan.
Porra muistuttaa, että kuvalla ja ihmisellä on kuitenkin eroa.
Säveltäjä ei tule valmiiksi
Porra ei ole erityisemmin ajatellut sitä, että he harjoittavat isoisoisän kanssa samaa ammattia. Sibelius tunnettiin tinkimättömänä säveltäjänä, joka työsti viimeistä kahdeksatta sinfoniaansa vuosia. Hänen uskotaan lopulta tuhonneen sen.
Porra lähtee säveltämisessä siitä, että työtä tehdään niin kauan, kuin teoksesta voi saada paremman.
Porralle säveltäminen on jatkuvaa harjoittelua, työtä, jossa ei voi koskaan tulla valmiiksi.
– Se on saman toistamista loputtomiin, hiomista eteenpäin. Seuraavan voi tehdä aina vähän paremmin.
Sibelius sävelsi suurten orkesteriteostensa lisäksi musiikkia näytelmiin ja kevyempiä laulujakin. Porran mukaan hän kutsui niitä leikkisästi ”voileiviksi”.
Vanhoilla päivillään hän seurasi musiikin uusia tuulia ja osoitti kiinnostusta jopa jazzia kohtaan. Porra kuvailee häntä paitsi sinfonikoksi myös käsityöläislähtöiseksi säveltäjäksi, joka ei vierastanut kevyttä musiikkia.
Tähän perustuen voi spekuloida, mitä hän ajattelisi jälkeläisensä musiikista.
– Jos hän eläisi, hän voisi hyvinkin toimia myös media- ja populaarimusiikin parissa, Porra sanoo.
Rojaltit auttoivat pennitöntä musiikinopiskelijaa
Porra itse kokee iloa ja ylpeyttä erityisesti silloin, kun hänen vaimonsa johtaa Sibeliuksen musiikkia. Sitä esitetään edelleen paljon eri puolilla maailmaa ja säveltäjän jälkeläiset saavat soitosta tekijänoikeustuloja.
Vaikka rojalttien lähtösumma olisi suuri, Porra muistuttaa, että jakajia on perikunnassa paljon, koska jälkeläisiä on jo useissa sukupolvessa ja eri sukuhaaroissa.
Hänen omaan talouteensa Sibeliuksen tekijänoikeuksilla on ollut vaikutusta jossain määrin, erityisesti opintojen alussa.
– Kun olin pennitön musiikinopiskelija, ei ollut pakko mennä tekemään jokaikistä tanssimusiikkikeikkaa, joka ei palvellut suurempaa päämäärä. Suvun henkinen ja pieneltä osalta taloudellinenkin tuki on vaikuttanut taiteelliseen itsenäisyyteen.
Porran kohdalla Sibelius-rojaltit tarkoittavat muutamia tuhansia euroja, ei miljoonia, kuten joissain teollisuussuvuissa, joissa vauraus periytyy lapsille.
Porra ei pelkää uusia synteesejä
Parin vuoden kuluttua Sibeliuksen kuolemasta tulee kuluneeksi 70 vuotta ja tekijänoikeudet raukeavat. Silloin myös rojaltit lakkaavat, ja se voi vaikuttaa myös Sibeliuksen henkisen perinnön vaalimiseen.
Suku on osallistunut muun muassa parhaillaan käynnissä olevan Sibelius-viulukilpailun palkinnon rahoittamiseen ja tukenut Sibeliuksen tuotannon kriittisen edition tekoa, joka kestää vuosia.
Kun tekijänoikeudet lakkaavat, perikunnalta ei enää tarvitse kysyä lupaa musiikin käyttöön tai sovitukseen.
Porra pitää lähtökohtaisesti positiivisena, että se johtaa erittäin todennäköisesti myös erilaisiin uusiin sovituksiin Sibeliuksen musiikista.
– Taide kehittyy uusien synteesien kautta. Iso osa musiikkia siirtyy vapaampaan käyttöön ja olen ennen kaikkea kiinnostunut mahdollisuuksista, joita tämä luo.
”Klassinen musiikki on murroksessa”
Porralla on ainutlaatuinen asema. Hän on merkittävästä klassisen musiikin säveltäjäsuvusta, mutta hänellä on tausta myös kevyen musiikin maailmassa.
Porra puhuu klassisen musiikin murroksesta, joka on jo käynnissä.
– Vanha hegemonia on ollut kauan voimassa ja jatkaa edelleen, mutta siinä rinnalla klassinen musiikki keskustelee nykyisin ulkomaailman kanssa ihan eri tavalla kuin ennen.
Kaiken muun rinnalla Porra on uusi Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja ja siinä asemassa hänen sanansa painaa uudella tavalla.
Porraa kiinnostavat synteesit, asenteiden tuulettaminen ja uusien yleisöjen tavoittaminen.
– Klassinen musiikki on rakentanut muurit ympärilleen ja osittain karkottanut yleisön ja keskusteluyhteyden muun maailman ja taiteen kanssa.
Porra on nyt 47-vuotias. Hän ajattelee, että ei ehkä ole yhtä nopea kuin teininä, jolloin hyppäsi sellosta bassokitaraan, klassisesta heviin, mutta hänen johtotähtensä on edelleen sama: kohti tuntematona.
– Työ loppuu vasta, kun elämä loppuu. Kun tämä matka on ohi, ei ole uusia kierroksia. Yritän elää niin, että elämä on tässä.
Lue edellinen Kulttuurivieras: Säveltäjä Aulis Sallinen, 90, näki, miten Suomi nousi sodan jälkeen – ”Opettajan työ on oleellinen”