Inarilainen Essi Morottaja laittaa perheen kuopusta nukkumaan. Hän lepertelee lapselle inarinsaameksi. Kielellä, jonka oppi kunnolla vasta kahdeksan vuotta sitten.

Takaterassilla roikkuvat valkoiset poron koipinahat kuivumassa. Niistä Morottaja ompelee lapsilleen nutukkaat eli perinteiset saamelaiset karvakengät. Terassilta avautuu näkymä Solojärvelle, josta perhe pyytää kalan pöytään.

Yläkerrasta kantautuvat talossa myös asuvien isovanhempien askeleet. Morottajan perhe asuu puolisonsa lapsuudenkodissa, kolme sukupolvea saman katon alla.

Inarinsaamelaisen perinteen näkyvät asiat ovat vahvasti läsnä Morottajan arjessa, se on ollut hänelle ja puolisolle luonnollista.

Essi Morottajan inarinsaamelainen suku tulee Väylästä, Inarinjärven luoteisreunalta. Saameksi hän esittelee itsensä nimellä Haanu Kirsti Pirjo Essi. Saamelainen esittelytapa selvittää tarkemmin henkilön sukujuuret, etenkin jos täyskaimoja on useampikin.

Tänään perjantaina vietetään saamelaisten kansallispäivää.

Arjessa saamelaisuutta ei tule usein mietittyä, pohtii Morottaja. Se on vain omaa elämää perheen kanssa.

– Eihän sitä koskaan ajattele aktiivisesti, että ”nyt elämme saamelaiskulttuurin mukaista elämää”, naurahtaa Morottaja.

Morottajalle saamelaisuus tarkoittaa perinteiden jatkumoa ja ylläpitämistä esimerkiksi kalastuksen ja käsitöiden kautta.

Kielen oppiminen vaati työtä

Opit saamen kieleen ja käsitöihin eivät tulleet kuitenkaan Morottajan elämään syntymälahjana saamelaisuuden tavoin.

Vain noin puolet Suomessa asuvista saamelaisista puhuu äidinkielenään saamea. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä, eli inarinsaamea, pohjoissaamea ja koltansaamea.

Morottaja syntyi saamelaisalueella, mutta perhe muutti Etelä-Suomeen hänen ollessa kolmevuotias. Jos perhe olisi jäänyt pohjoiseen, olis hän aloittanut inarinsaamelaisessa kielikylpypäiväkodissa.

Toisin kuitenkin kävi.

– Joskus mietin millaista olisi ollut oppia kieli jo lapsena ja miten se olisi vaikuttanut elämääni, mutta en halua liiaksi murehtia menneisyyttä. Vaikka kieli olisi tietenkin minulle kuulunut.

Yhteys pohjoiseen ja omiin juuriin ei kuitenkaan katkennut. Essi Morottaja halusi viettää kaikki lomansa isovanhempien luona pohjoisessa ja muihinkin sukulaisiin yhteys oli tiivis.

Vuonna 2017 tuolloin parikymppinen Morottaja joutui terveyssyistä lopettamaan opinnot. Oli keksittävä jotakin uutta.

Inarinsaamen syvempi opiskelu oli ollut pitkään mielessä, olivathan äiti ja pikkusisko jo ottaneet kielen takaisin.

Morottajan toiveena oli, että hän pääsisi puhumaan kieltä isoäitinsä kanssa. Suureksi suruksi muistisairaus ehti viedä isoäidin saamen kielen taidon – ja lopulta isoäidinkin.

– Olisihan se erilaista, jos olisi kuullut isoäidin kieltä lapsesta asti. Se on asia, mikä satuttaa.

Kielen menettäminen on ilmiö, joka koskettaa monia saamelaisia.

Monilla saamelaisilla isovanhempien ja lastenlasten välissä on usein kielensä menettäneiden sukupolvi, jonka kielitaito on passiivinen tai puuttuu kokonaan. Useat saamelaiset ovat menettäneet kielensä valtion suomalaistamistoimien takia.

Nykypäivänä saamen kieliä on kuitenkin mahdollista opiskella monin tavoin, ja monet ovatkin ottaneet sukunsa kielen takaisin Morottajan tavoin.

Kielet ovat aina kiinnostaneet häntä, mutta saamen kielen opiskelu ei ollut verrattavissa vieraan kielen opiskeluun. Mukana tuli koko tunteiden kirjo: onhan kyse kielestä, joka hänen olisi kuulunut oppia jo lapsena.

– Se on ollut vaikeaa, iloa, surua, turhautumista, rakkautta, Morottaja luettelee.

Tänä päivänä hän puhuu lapsilleen pelkästään inarinsaamea. Se tuntuu hänestä luontevalta, mutta välillä myös turhauttaa.

Pienen vähemmistökielen siirtäminen lapsille ei ole helppoa.

Yhteiskunta toimii suomeksi, eikä kirjoja ja mediasisältöjä ole edes murto-osaa suomenkielisistä. Aina oikeita sanoja ei tiedä tai muista.

– Tasapainona kuitenkin on se kiitollisuus. Kieli on niin vahvasti meidän lastemme elämässä, ja olen kiitollinen ja nöyrä siitä, ettei kielen siirtäminen ole ollut yksin minun hartioillani, Morottaja sanoo.

Hänen miehensäkin on inarinsaamenkielinen.

Morottaja palauttaisi etnostressin takaisin valtiolle

Etniseen vähemmistöön kuuluvat voivat kokea joskus niin kutsuttua etnostressiä.

Se tarkoittaa sitä, että saamelainen kokee tarvetta edustaa jonkinlaista ideaalikuvaa saamelaisesta. Etnostressiä poteva voi muun muuassa kokea, ettei tee tarpeeksi saamelaisyhteisön tai kulttuurin ylläpitämisen eteen.

Morottajallekin tunne on tuttu etenkin siitä näkökulmasta, että hän on juontanut Ylen saamenkielisiä lastenohjelmia inarinsaameksi. Kielitaito oli varsin nuori, kun Morottaja aloitti tehtävässä.

– Huomaan ohjelmien jaksoista vain virheet ja se hävettää vähän, Morottaja toteaa.

Joulukuussa saamelaisten totuus- ja sovintokomissio julkaisi laajan raportin saamelaisten kokemuksista, jotka liittyivät esimerkiksi yleiseen suhtautumiseen saamelaisuutta ja saamen kieltä kohtaan Suomessa.

Raportin julkaisun myötä pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesi, että Suomen pitää esittää anteeksipyyntö saamelaisille heidän kokemastaan syrjinnästä.

Essi Morottaja on vastikään tiedostanut, ettei suvun kielen katkeamisesta johtuva syyllisyydentunne ole hänen omaa syytään.

– Etnostressi pitäisi ottaa pois saamelaisten harteilta ja ojentaa se valtiolle, että olkaa hyvät, tämä ei koskaan pitänytkään olla minun, pohtii Morottaja.

Sisäisen riittämättömyyden lisäksi myös saamelaisyhteisön ulkopuolelta tulee stereotypioita ja määritelmiä saamelaisuudelle.

– Saamelaisuus on aina ollut niin vahvasti elämässäni. Siksi en ole koskaan pitänyt merkittävänä sitä, jos joku on ulkopuolelta halunnut määritellä saamelaisuuttani. Tunnen itse ja perheeni kautta juureni, se riittää.

Isovanhempien kanssa asuminen rikastuttaa lasten elämää

Morottajien isossa talossa asuu parhaimmillaan kahdeksan henkeä. Asumismuodon myötä jokaiselle on seuraa ja kotitöihin useita apukäsiä.

– Siinä on lapsille niin paljon rikkautta, Morottaja kertoo.

Lapset pääsevät isänsä ja isoisänsä kanssa esimerkiksi kalaan, kokemaan juomuksia. Juomustelu tarkoittaa jäänalaista talvikalastusta verkoilla.

Juomuksilla lapset näkevät perinteisen pyyntitavan hienouksia ja kuulevat samalla aiheeseen liittyvää sanastoa.

Morottaja on havainnut yksilökeskeisen kulttuurin levinneen Suomeen ja Saamenmaalle. Hänen mielestään on tärkeää huolehtia itsestään ja terveydestään, mutta miettiä myös asioita laajemmasta näkökulmasta.

– Nykyaikana ei varmaan ole enää tilaa tai voimia miettiä, mikä olisi lähiperheelle tai yhteisölle hyväksi. Jos ylisukupolvinen asumismuoto olisi yleisempää, niin olisi arjen asioita, mitä jakaa, jolloin ehkä kuormituskin vähenisi, hän pohtii.

Morottaja ei lähde arvailemaan millainen inarinsaamen kielen ja kulttuurin tulevaisuus on. Hän uskoo, että myös yhteisön valinnat vaikuttavat tulevaan.

– Se hiillos, joka oli sammumassa, on kasvanut lämmittäväksi tuleksi. Tuli elää sen mukaan, miten sitä pitää yllä.