Vuosi 1990 oli käänteentekevä.
Silloin keikahti päälaelleen kaksi asiaa: Yusuf Mubarakin koko elämä ja Suomen ilmapiiri maahanmuuttoa kohtaan.
Vuonna 1990 Suomessa tapahtui ensimmäistä kertaa koskaan jotain sellaista, mitä voi edes jollain tavalla kutsua ”runsaaksi maahanmuutoksi”.
Yksi tulijoista oli juuri Yusuf Mubarak. Elettiin kesäkuuta, kun hän saapui vaimonsa ja tyttärensä kanssa Suomeen. Tuona kesänä Suomeen saapui satoja somalialaisia.
Mubarakit olivat lentäneet Somalian Mogadishusta ensin Moskovaan, josta he jatkoivat junalla Helsinkiin. Taakse jäi maa, joka oli kuilun partaalla. Verinen sisällissota repi Somaliaa, ja sadattuhannet pakenivat.
Vain kaksi vuotta myöhemmin ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch nimesi Somalian tilanteen maailman pahimmaksi humanitaariseksi katastrofiksi.
Mubarak muistaa, miten karua aika oli:
Kun Mubarak kertoo menneistä kotikaupunginosassaan Koillis-Helsingin Malmilla, hänen tulostaan Suomeen on kulunut lähes 36 vuotta.
Mubarak on ehtinyt opiskella useita tutkintoja, tehdä monta työtä – muun muassa 17 vuotta Nokian insinöörinä – ja oppia kielen. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja opiskelleet ammatit.
Mutta Somalia ole vieläkään päässyt jaloilleen. Uutisissa on juuri kerrottu, miten maata uhkaa jälleen uusi nälänhätä.
– Somalia ei ole edelleenkään toipunut sisällissodasta kunnolla, Mubarak huokaa.
Suomi hätkähti, ja somalialaiset jäivät tikunnokkaan – näin tilanne on oikeasti kehittynyt
Mubarak saapui Suomeen, joka oli tulijoista ihmeissään ja jopa hätääntynyt.
Vuonna 1989 Suomessa asui runsaat 21 000 ulkomaalaista, jotka olivat tulleet lähinnä Ruotsista ja muualta Euroopasta. Euroopan ulkopuolelta tulleet olivat lähes vieras käsite.
Suomeen oli tullut oikeistodiktatuuria paenneita chileläisiä vuosina 1973–1974 ja kommunistihallintoa paenneita vietnamilaisia vuodesta 1979 alkaen, mutta määrät olivat lähes olemattomat: chileläisiä oli tullut noin 180 ja vietnamilaisia noin 800. Lisäksi Suomeen oli tullut vuodesta 1985 alkaen noin tuhat kiintiöpakolaista.
Vasta somalialaisten turvapaikanhakijoiden tulo muutti kaiken.
Vuonna 1990 Suomeen tuli noin 1 500 somalialaista turvapaikanhakijaa, ja tahti jatkui vilkkaana vuodet 1991–1992. Suomeen muutti alle kolmessa vuodessa noin 3 000 somalialaistaustaista ihmistä.
Suomessa oli syvä lama. Humanitaarinen maahanmuutto nousi tikunnokkaan, ja kuvat somalialaisista turvapaikanhakijoista pinttyivät monen mieliin. Keskusteluun tuli aimo annos ”Suomi ensin” -kaikuja.
Tämä näkyy edelleen.
Suomalaista maahanmuuttokeskustelua dominoivat vuodesta toiseen turvapaikanhakijat, kotoutumiskysymykset ja ihmiskauppa, osoittavat Euroopan muuttoliikeverkosto EMN:n tekemät mediaseurannat. Työperäinen maahanmuutto on kärkiaiheista ainoa, joka ei ole ongelmalähtöinen.
Yle kirjoitti aiemmin keväällä siitä, paljonko ulkomaalaistaustaisia Suomessa asuu ja keitä he ovat.
Mutta tämä juttu käsittelee sitä, miten merkittävä asia humanitaarinen maahanmuutto on tilastojen valossa.
Yle kokosi Maahanmuuttoviraston ja Tilastokeskuksen aineistoista aikasarjan, joka näyttää miten tilanne on 1990-luvun alusta lähtien kehittynyt. Katsotaan:
Tässä näkyy humanitaarisen maahanmuuton määrä vuosittain. Pylväät näyttävät hyväksyttyjen oleskelulupien määrän.
Määrät seurailevat pitkälti konflikteja, isoimpana piikkinä 2013–2014 kärjistyneen Syyrian sisällissodan jälkeiset vuodet.
Viime vuosina Ukrainasta on tullut paljon suurempia määriä sotapakolaisia. Aiemmat luvut näyttävät siihen nähden pieniltä.
Otetaan mukaan vielä joka vuoden koko maahanmuutto Suomeen. Pääosin Suomeen tullaan muista kuin humanitaarisista syistä.
Yllä olevan grafiikan lukuja ei voi vertailla aivan suoraan yksi yhteen. Niillä mitataan hieman eri asioita.
Humanitaarisen maahanmuuton luvut ovat ensimmäisiä myönnettyjä oleskelulupia. Ukrainalaisten sotapakolaisten määrät ovat tilapäisen suojelun perusteella myönnettyjen oleskelulupien määriä. Koko maahanmuutto on yhtä kuin Suomeen muuttaneiden ulkomaalaisten määrä, eli ne jotka ovat saaneet kotikunnan tai henkilötunnuksen.
Erot on hyväksyttävä, sillä vuoteen 1990 asti ulottuvia yhteneviä tilastoja ei ole.
Yllä olevista luvuista saa kuitenkin suuntaa-antavan vertailun siitä, kuinka runsasta humanitaarinen maahanmuutto on suhteessa muuhun maahanmuuttoon.
Tutkija: Mielikuva on vähintään vino, ellei virheellinen
Jos jollekin on jäänyt mielikuva, että Suomeen kohdistuisi paljonkin humanitaarista maahanmuuttoa esimerkiksi Afrikasta, sitä on lukujen valossa syytä tarkistaa. Näin sanoo Pasi Saukkonen.
– Se kuva on monella tapaa vähintäänkin vino, ellei virheellinen, erityisesti Afrikan osalta. Sieltä Suomeen on muuttanut suurempi määrä ihmisiä vain Somaliasta, ja tämän päivän somalialaistaustainen väestö koostuu jo isolta osin Suomessa syntyneistä.
Saukkonen on Helsingin kaupungin erikoistutkija ja Helsingin yliopiston dosentti, joka on perehtynyt laajasti maahanmuuttoon.
Turvapaikanhakijoiden määrä seurailee kriisejä – Suomeen ovat vaikuttaneet ensin 1990-luvulla Somalian ja entisen Jugoslavian sisällissodat, sitten sodat Irakissa ja Afganistanissa, Arabikevään kuohunta ja Syyrian sisällissota sekä nyt Ukrainan sota.
– Silti Suomi ei ole missään vaiheessa ollut pakolaisvirtojen merkittävä kohdemaa, Saukkonen sanoo.
Somalialaistaustaisia ei ole Suomessa erityisen paljon, kun vertaa muihin maahanmuuttajaryhmiin: viime vuonna 27 999, joista 11 336 eli lähes puolet on syntynyt Suomessa. He ovat neljänneksi suurin maahanmuuttajaryhmä – ylivoimaisesti eniten on niitä, joiden tausta on Venäjällä, Virossa ja entisessä Neuvostoliitossa, yhteensä noin 180 000.
Yhteensä ulkomaalaistaustaisia asui Suomessa viime vuonna 660 000.
Kun katsotaan 2010- ja 2020-lukuja, nähdään että Suomeen on tultu ennen kaikkea EU-muuttoina ja muualta lähinnä työn sekä opiskelun perässä:
Tilastot ovat jälleen suuntaa-antavia. Kansainvälinen suojelu sisältää tässä turvapaikanhakijat ja Ukrainasta tulleet pakolaiset, muttei kiintiöpakolaisia joiden määrä on ollut yleensä 500–1 000 per vuosi.
Kiintiöpakolaisten lisääminen lukuihin ei muuta sitä tosiasiaa, että tämänkin tilaston mukaan humanitaarinen maahanmuutto korostuu vain vuoden 2015 jälkimainingeissa ja isommin Ukrainan sotapakolaisten myötä.
Asialla on väliä, sillä syrjintä on yleistä
Mielikuvilla on väliä. Afrikkalaisten Suomessa kohtaamaa rasismia ja syrjintää on tutkittu paljon.
EU:n perusoikeusviraston vuoden 2023 tutkimuksessa Suomi oli yksi niistä EU-maista, joissa afrikkalaistaustaisten kokema rasismi ja häirintä olivat kaikkein yleisintä.
Toisen tutkimuksen mukaan somalialaistaustaisen tulee tehdä Suomessa 2,5 kertaa niin paljon työhakemuksia kuin suomalaistaustaisen, jotta pääsee edes työhaastatteluun. Jo pelkkä nimi estää mahdollisuuksia.
Mutta sitten tulee vastaan seinä, rasistinen seinä.
Yusuf Mubarak kantaa huolta erityisesti Suomessa syntyneistä somalialaistaustaisista nuorista.
– He tulevat kouluista ja menevät armeijaan ja uskovat, että he ovat suomalaisia. Mutta sitten tulee vastaan seinä, rasistinen seinä. He eivät saa samanlaista mahdollisuutta harjoitteluun tai työpaikkaan kuin muut suomalaiset, Mubarak sanoo.
– He haluavat rakentaa ja puolustaa tätä maata samoin kuin kantasuomalaiset, mutta tuntevat olevansa toista luokkaa.
Muita heikommasta työllisyysasteesta puhutaan paljon, samoin nuorten poikien ongelmista ja jengiytymisuhasta. Jengiytymisuhka huolestuttaa myös Mubarakia – ja hän kertoo jutun lopussa, mitä sille pitäisi hänen mielestään tehdä.
Somalialaisten kohdalla menestystarinat ovat harvemmin nousseet esiin, vaikka esimerkiksi toisen polven somalialaistaustaiset tytöt pärjäävät verraten hyvin ja monella somalialaistaustaisella on korkeakoulutus – lääkäreitä ja insinöörejä on niin paljon, että heillä on aktiiviset omat yhdistyksensä.
Mubarakin perhe on tästä oiva esimerkki. Seitsemästä lapsesta kaksi on lääkäreitä, ja Mubarak itse on juuri saanut valmiiksi viimeisimmän tutkintonsa, opettajan pedagogiset opinnot.
Hän on yksi vuonna 2015 julkaistun Suomen somalit -kirjan kirjoittajista ja työskentelee nyt Helsingin kaupungilla kasvatuksen ja koulutuksen projektityöntekijänä.
– Meillä on ollut sellainen mentaliteetti että pitää kouluttautua, se on avain kaikkeen.
”Meillä on erittäin paljon potentiaalia, mutta sitä ei saada käyttöön kaikkien hyödyksi”
Vaikka somalialaisten tulosta Suomeen on kulunut yli 30 vuotta, harva tietää heistä ja heidän kulttuuristaan.
– Se negatiivisuus, mikä monille jäi 1990-luvusta, on varmaan heidän päässään edelleen, Yusuf Mubarak sanoo.
Silti jokin tuntuu muuttuneen. Maahanmuuttajia on tullut lisää, ja työelämä on kansainvälistynyt. Onko maahanmuuttajiin sittenkin totuttu?
– Suomi on avautunut sen jälkeen, kun mentiin EU:hun, Yusuf Mubarak sanoo.
– Mutta rasismi ja syrjintä. Siinä on tapahtunut loppujen lopuksi aika vähän.
Hänen mukaansa Suomen pitäisi hyödyntää ihmisten halua ja osaamista.
– Täällä on maahanmuuttajayhteisö, joka on kotoutunut, haluaa tehdä töitä ja rakentaa tätä maata. Meillä on erittäin paljon potentiaalia, mutta sitä ei saada käyttöön kaikkien hyödyksi, hän sanoo.
Maahanmuuttajat pitäisi ottaa hänen mielestään kunnolla mukaan kotoutumisen ja ongelmien ratkontaan. 1990-luvulla heitä ei haluttu töihin vastaanottokeskuksiin, nyt heitä sivuutetaan kun puhutaan jengiytymisestä.
Aiemmin jutussa luvattiin Mubarakilta ajatuksia, miten sitä voisi ehkäistä.
Hänen reseptinsä on yksinkertainen. Hän järjestäisi nuorille lisää tekemistä.
Juttua varten on haastateltu myös Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtajaa Marja Tiilikaista, joka on seurannut tutkimuksissaan Suomessa asuvia somaliperheitä 1990-luvun lopulta saakka.